Neverwinter Nights 2 lupaa epiikkaa toimivalla pelimekaniikalla ja pitkällä valmiskampanjalla, jota voi pelata yksin tai yhdessä ystävien kanssa.
Neljä vuotta sitten julkaistu Neverwinter Nights veti tietokoneroolipelaamisen säännöt uusiksi. Sen sijaan, että pelaajan olisi ollut tyytyminen valmiiksi pureskeltuun fantasiahuttuun, löi peli pöytään myös työkalut omien seikkailuiden tekemiseksi. Monipuoliset editorit antoivat pelaajille avaimet omaan onneen, ja juuri näiden käyttäjien tekemien lisäseikkailujen ansiosta ykkösosaa pelataan edelleen aktiivisesti. Kakkososa pistää edeltäjäänsä paremmaksi miltei joka saralla. Luvassa on hulppeat 50 pelituntia kestävä valmiskampanja lukuisine sivutehtävineen, hahmoluokkia vaikka muille jakaa, sekä mahdollisuus valmistaa itse omat taikaesineensä. Työkalusettiä on paranneltu huomattavasti, ja pelaajat voivat jopa luoda maailmalleen oman karttansa.
Harmaa on kaunis väri
Valmiskampanjan juoni on kliseinen kuin mikä. Suon syvyyksissä muhiva muinainen pahuus on heräilemässä ja on pelaajan kontolla pistää mörököllin kätyreille jauhot suuhun. Hiukan yllättäen tarina ei kuitenkaan ole yksiselitteisen mustavalkoinen, vaan on täynnä harmaan eri sävyjä. Kaikki tahot ja hahmot ovat uskottavia olentoja, jotka vain koettavat pärjätä kurjassa maailmassa. Epätavalliselle katsantokannalle sopivasti juoni ei pakota pelaajaa valmiisiin saappaisiin, vaan antaa tämän itse valita, omistaako hahmonsa valolle vai varjolle, vai luoviiko siinä välissä. Ne lyhyimmätkin keskustelut ovat täynnä mahdollisuuksia kusta kanssaihmistään silmään tai olla juuri sellainen rehti partiopoika, jota kaikki selän takana vihaavat. Kukin valinta siirtää hahmon suuntautumista hyvän tai pahan suuntaan ja vaikuttaa mukana kulkevien tovereiden suhtautumiseen ja lojaaliuteen. Tarinavetoista tunnelmaa tukevat erinomaisesti toteutetut joukkuetoverit. Päinvastoin kuin ykkösosassa, sankarimme mukana voi nyt kulkea korkeintaan kolme apuria, jotka kaikki ovat kokonaisia ja värikkäitä persoonallisuuksia. Hahmoilla on omat motiivinsa, suhtautumistapansa, heikkoutensa ja hyvät puolensa, eivätkä kaikki suinkaan tule toimeen toistensa kanssa. Mikä parasta, hahmojen vuorosanat on poikkeuksetta ääninäytelty luontevasti ja eläväisesti.
Lisää verta pakkiin
Tietokoneroolipeleille ominaisesti taisteluja käydään joka mutkan takana. Onkin suoranainen ilo, että näin oleellinen osa peliä on saatu toimimaan näin hyvin. Tosiaikaisesti käytävät mittelöt voi pysäyttää milloin haluaa ja antaa kullekin ryhmän jäsenelle maksimissaan viisi seuraavaa siirtoa jonoon. Jos moinen nysvääminen ei kiinnosta, voi myös keskittyä ohjaamaan vain yhtä hahmoa ja antaa tietokoneen vastata muun tiimin tekosista. Valitettavasti tekoäly ei ole kovinkaan hyvä. Tietokoneen hallinnassa olevat hahmot kuluttavat kalliita taikaesineitä surutta, ampuvat tulipalloja keskelle omia joukkoja ja juoksevat suoraan ansoihin. Tämän kaiken voi välttää säätämällä hahmojen käytösasetuksia, mutta niihin kajoaminen käytännössä rampauttaa taistelijoiden tehokkuuden. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää tehdä siirrot itse, tai pelata niin alhaisella vaikeustasolla, ettei ryhmä kärsi omiensa loitsuista. Turpaansa saaminen ei kuitenkaan ole kaiken loppu, sillä hahmot eivät suoraan menehdy vaan ainoastaan vaipuvat tajuttomuuteen. Jos vielä jalkeilla olevat ryhmän jäsenet saavat vihollisen taltutettua, päihinsä saaneet heräävät ja jatkavat mesoamista. Tämä ehkäisee turhautumista, sillä hahmon kuolema ei ole kuin hetken harmi.
Hauskanpidon kova hinta
Neverwinter Nights 2:ssa on kuitenkin myös huonot puolensa ja ne ovatkin huomattavan vakavia vikoja. Ensimmäisenä silmään pistää pelin jatkuva tökkiminen. Uusimmallakin raudalla varustettu tehopönttö köhii voimattomana, jos pelaaja erehtyy vääntämään grafiikka-asetukset tappiin. Pari vuotta vanhan pelikoneen omistaja saa suosiolla alentaa niin resoluutiota, kuin kaikkia muitakin asetuksia, ja silti peli nykii silminnähtävästi. Tehovaatimuksia on vaikea käsittää, sillä pelin grafiikka ei ole mitenkään loisteliasta, vaikka silmää miellyttääkin. Nykimistä selvästi pahempi moka on kameran käyttäytyminen. Vaikka pelaaja kuinka yrittäisi pitää kameran seuraamassa tapahtumia päähenkilön selän takaa, hyvin pian vinkkeli vääntyy ihan mihin sattuu. Hahmon liikkuessa kuvakulmaa ei voi vaihtaa puhumattakaan siitä miten vaikeaa on hahmottaa kokonaistilanne ja ympäristö, kun omavoimainen kamera käyttäytyy kaoottisesti. Onneksi sekavaksi äityneen tilanteen voi aina pysäyttää. Pientäkin riesaa riittää. Vaikka dialogi antaa näennäisvapauden etenemiselle, karttojen koko on pieni ja kulkusuunta tiukasti rajattu. Tavaroidenhallintaan ei ole mitään työkaluja, vaan kaikki täytyy hoitaa täysin manuaalisesti. Pikkuisia ikoneita tihrustamalla ei läheskään aina näe, mistä esinetyypistä nyt on kyse, jolloin halutun esineen hakemiseen kuluu turhauttavan kauan. Selkeitä bugejakin löytyy, mutta niistä on lähinnä pientä riesaa.
Aika näyttää
Vaikka jo pelkkä yksinpeli oikeuttaakin Neverwinter Nights 2:n olemassaolon, pelin lopullinen kohtalo riippuu pelaajien innostuksesta tehdä siihen omia seikkailuitaan. Mukana tuleva työkalupakki on kattava ja monipuolinen, ja loppujen lopuksi yllättävän helppokäyttöinen. Kaikkien nippeleiden käytön opettelemiseen menee kuitenkin hyvä tovi ja kokonaisen seikkailun väsäämiseen ihan alusta asti saa suosiolla varata runsaasti aikaa. Oman pelin suunnittelemisessa auttaa sääntöjen ymmärtäminen. Neverwinter Nights 2 käyttää suositun Dungeons & Dragons -pöytäroolipelin uusimpia sääntöjä, jotka ovat selkeät mutta monipuoliset. Seikkailusta on helppo tehdä sopivan haastava, kun tietää, mihin hahmot taipuvat sääntöjen puitteissa. Halusi peliä jauhaa sitten yksin tai kavereiden kanssa, on peli selkeästi rahansa arvoinen hankinta. Pelattavaa riittää, erilaisia tapoja kulkea tarina läpi on lukuisia, dialogi on hyvää ja henkilöhahmot mainioita. Pelityypin ystävien ei kannata missään nimessä ohittaa tätä teosta.
Kuinka tehdä hyvä ryhmä?
Pelin taisteluissa päteminen on oma taiteenlajinsa ja ryhmän optimoiminen on siinä oleellisessa osassa. Nyrkkisääntönä porukassa kannattaa olla neljä hahmoa, joiden kyvyt ja taidot tukevat toinen toisiaan. Taistelija hoitaa lyömisen ja lyödyksi tulemisen, varas auttaa lähitaistelussa ja poistaa vastaantulevat lukot ja ansat, parantaja keskittyy puolustus- ja parannustaikoihin ja takarivissä pysyttelevä velho räimii voimallisilla taioilla vastustajat kumoon. Ilman näitä perushahmoluokkia on ryhmän vaikea selvitä kaikista esteistä, vaikka Se Paras Kokoonpano onkin mielipidekysymys. Hahmoilla kannattaa kuitenkin erikoistua johonkin tiettyyn osa-alueeseen jo hyvissä ajoin ja jättää muut alat ryhmän muille jäsenille. Hahmojen varustamisessa ei kannata pihistellä. Koska haalitulla kullalla ei saa rakkautta tai maatilaa, kannattaa kolikot upottaa surutta uusiin rensseleihin. Ryhmässä olevalla varkaalla on kätevä täydentää rahatilannetta. Kauppiaiden taskuja tyhjentämällä saa aina vähintään muutaman kultakolikon lisää ja parhaimmillaan jonkin vängän tavaran.
Nimi laadun takana
Vaikka Neverwinter Nights 2 on vasta toinen Obsidian Entertainmentin peli, ulottuvat lafkan juuret paljon kauemmas. Tekijätiimin ydinryhmä oli Black Isle Studiosin leivissä, joka teki pioneerityötä roolipelaamisen saralla kahdeksan vuoden ajan. Black Islen tuottamiin nimikkeisiin kuuluvat muun muassa postapokalyptiset Fallout-seikkailut sekä suosittu Icewind Dale -sarja. Black Islen tavaramerkkeihin kuuluu suuri määrä taistelua, vahva tarina sekä harmaasävyjen käyttö. Heidän peleissään nähdään harvoin absoluuttista hyvää tai pahaa, ja kaikkien vastaantulevien tahojen motiivit ja käytös ovat hyvin perusteltuja. Black Islen demonit ovat fanaattisia uskontaistelijoita ja maantierosvot ahdinkoon ajettuja selviytyjiä, joilla on vähän vaihtoehtoja. Black Islelle ominaista on myös antaa pelaajan itse valita oma reittinsä. Jo kymmenen vuotta sitten julkaistussa Falloutissa pelaaja saattoi valita rauhanomaisen tien väkivaltaisen lähestymistavan sijaan. Valinnoista huolimatta tarinan vaikutukset hahmoihin ovat yleensä koskettavia ja jopa ahdistavia.
Alkuperäinen pistemäärä: 88/100