Kysymyksiä tuntui riittävän Nintendon paljastettua vuoden messuryppään aikana entistä uudemman Super Mario Bros. -pelin Wiille, joka esittelisi pelaajakunnalle samanaikaisella moninpelillä varustetun Mario-tasoloikan. Onko moninpeli ympätty mukaan perinteisen yksinpelin kustannuksella? Muodostuuko neljän hengen tasoloikinnasta etupäässä vain kanssapelaajien välistä jäynäntekoa? Kutsutaanko pelin DS-edeltäjää nyt nimellä Old Super Mario Bros.?
Heti alkuun voi todeta, että New Super Mario Bros. Wii on rakennettu huolella kattamaan kaikki pelitavat pelaajamäärästä riippumatta. Pelasipa peliä yksin tai kavereiden kanssa huvitellen, kaapatun prinsessa Peachin pelastaminen Bowserin ja tämän jälkikasvun kynsistä on tuttua kaksiulotteista Mario-laatua, josta saatiin esimakua jo DS:n yli kolmen vuoden takaisessa edeltäjässä. Siinä missä DS-hyppely pyrki enemmän alkuperäisen Super Mario Bros. -pelin suuntaan, Wiin vieläkin uudemmassa jatko-osassa otetaan askelia erityisesti Super Mario Bros. 3:n ja jonkin verran Super Mario Worldin suuntaan.
Suuntaus näkyy erityisesti pelin vihollisissa, esineissä ja teemoissa. Esimerkiksi tuoreimmissa Mario-peleissä suureen rooliin kasvanut Bowser Junior on saanut rinnalleen vanhat kunnon Koopa-kakarat, jotka aiheuttivat päänvaivaa putkimiessankarille ennen 3d-aikakauden nousua. Prinsessakaapparien karkumatka tapahtuu perinteikkäällä ilmalaivalla, jonka kyydissä piipahdetaan muutamaan otteeseen. Matkan varrella nähdään runsaasti muitakin hienovaraisia viittauksia Nintendo-maskotin mittavan uran värikkääseen kirjoon, mikä nostattaa väkisinkin Mario-pelien parissa kasvaneiden tunnelmia.
Jäätä, tulta ja tuulta
Mario on Mario vaikka voissa paistaisi. New Super Mario Bros. Wii ei keksi 2d-tasoloikkakaavaa uudelleen, vaan tuo siihen omat erottuvat vivahteensa. Toisin sanoen viiksiniekkamme loikkii yhä samankaltaisella tarkkuudella halki putkia, tasanteita ja kysymysmerkkilaatikoita vilisevien kenttien koopa-sotilaita, goombia ja muita Sienivaltakunnan kiusankappaleita talloen. Apuna ovat itseselitteiset supersienet, tulikukat sekä tähdet, mutta tuoreimpiin ilmestyksiin lukeutuu jääkukkaa, pingviiniasua ja propellihattua, joiden avulla tasoloikkakaavaa on saatu joiltain osin jopa astetta nokkelammaksi.
Niin yksiselitteiseltä kuin jääkukka konseptina aluksi vaikuttaakin, se on paljon muutakin kuin tulikukan sininen vastine. Sen siniset pallukat eivät ainoastaan jähmetä vihollisia paikoilleen, vaan niiden avulla jokaisesta konnasta syntyy hyppykelvollinen tasanne. Myös pingviiniasussa pystytään nakkelemaan samaisia jääpalloja, mutta lisäksi Mario voi liukua näppärästi halki kenttien ja uiskennella perinteisen napinrämpytyksen sijaan vesilinnun ketteryydellä pelkästään ristiohjaimen suuntanäppäimiä käyttäen.
Täysin oma lukunsa on propellihattu, jolla pyrähdetään nopeasti yläilmoihin ja laskeudutaan tasaisen varmasti takaisin kohti maankamaraa, eli Super Mario Bros. 3:n pesukarhupuvun veroisesta lentotaidosta ei ole kyse. Kenttien läpäiseminen onnistuu toki ilman apukeinoja, mutta useat salaisuudet ja kerättävät jättikolikot ovat saavutettavissa vain sen hetkisen esinetarjonnan avulla, mikä tuo pelaamiseen hieman tarkkuutta ja varovaisuutta vaativia elementtejä.
Mielenkiintoista kyllä, jopa Yoshi-dinosaurus on mukana kuvioissa Super Mario Worldista tutussa alkuperäisroolissaan, eli Marion ratsuna. Yoshi osaa yhä polkea ilmassa hetken aikaa, mutta koopa-sotilaiden syömisestä ei enää saada tulipallojen tai siipien kaltaisia hetkellisiä etuja, vaan vain kilvet voidaan sylkäistä takaisin muita vihollisia kohti. Yoshi löytyy vain ennalta määrätyistä kentistä eikä jää Super Mario Worldin tavoin käyttöön seuraaviin kenttiin. Muutoinkin lemmikkidinosauruksen rooli on jätetty hyvin minimaaliseksi, minkä takia uskollisen ratsun kohtaaminen tuntuu aina mukavalta.
Veljekset maailmalla
New Super Mario Bros. Wii esittelee toimivia uudistuksia itse kenttien rakenteissa ja ideoissa, jotka tuovat peliin ripauksen omaleimaisuutta aiempiin 2d-Marioihin nähden. Kahdeksan maailman syövereihin mahtuu niin voimakkaita tuulenpuuskia kuin Wiin liikkeentunnistuksella käänneltäviä tasanteita ja valojakin, mutta erityisen suuressa roolissa ovat liikkuvat ja pyörivät tasanteet, jotka tuntuvat säilyvän tasaisena teemana pitkin peliä.
Kenttäsuunnittelu pysyy tuoreena maailmasta toiseen niin rakenteidensa kuin kasvavan vihollismääränsä ja -kirjonsa myötä. Toisinaan alueet ovat perinteisen helppoja läpijuoksuja, toisinaan seassa on pirullisesti sijoiteltuja ansoja ja yllätyksiä, joihin ei osaa ensiyrityksellä edes varautua. Silti ohjainta on vaikea laskea alas, sillä vaikeatkin kohtaukset ovat viihdyttäviä eivätkä ne koskaan tunnu liian epäreiluilta. DS-edeltäjäänsä verrattaessa vaikeustasoa on nostettu nokareen verran, mutta vanhat Mario-veteraanit varmasti toivoisivat vielä astetta hampaitakiristävämpiä koitoksia. Varsinkin 1up-sieniä putkahtelee melko tiheään tahtiin, minkä seurauksena lisäelämät pääsevät harvemmin putoamaan alle kaksinumeroisten lukujen.
Hengenlähtöihin kuitenkin on syytä varautua, mikäli pyrkii metsästämään pelin kaikki salareitit ja jättikolikot, joita kukaan täysiverinen Mario-fani ei voi tietenkään ohittaa. Tasaisen varmasta rakenteestaan huolimatta New Super Mario Bros. Wiin melko suoraviivainen maailma ei kenties ole yhtä kattava kuin esimerkiksi Super Mario Worldissa, mutta askeleita oikeaan suuntaan on kuitenkin otettu.
Kaverille kyytiä
Huomattavin lisäys tasoloikkakaavaan on samanaikainen moninpeli. Maksimissaan neljän hengen koitokset eivät suinkaan rajoitu tiettyihin moninpelimoodeihin, vaan koko pääpeli on pelattavissa yhteisvoimin. Lisäpelaajat nappaavat Luigin ja kaksi eriväristä Toadia ohjattavakseen, minkä jälkeen hallittu kaaos on valmis päästettäväksi valloilleen. Minkään sortin verkkopeliä ei ole, vaan kokoonpanon on kokoonnuttava saman television äärelle, mikä onkin pitkälti koko huvin salaisuus.
Kuten odottaa saattaa, useamman pelaajan vilistäessä ruudulla pelikokemus muuttuu radikaalisti äänekkääksi sohvan äärellä meuhkaamiseksi. Pelataanpa peliä muita pelaajia sabotoiden tai tiukasti yhtä köyttä vetäen, on pieni varovaisuus ja yhteistyö aina tarpeen. Toisaalta mitä täpärämpiä tilanteet ovat, sitä enemmän pelin moninpelistä irtoaa viihdettä. Vaikka puhdas eteneminenkin on hulvatonta, erityisen hyvät naurunremakat ja kostokierteen synnyttää kolikoidenkeruuseen keskittyvä Coin Battle moodi.
Jos jokin käy moninpelissä pidemmän päälle hermostuttamaan, se on ruudun hetkellinen pysähtyminen pelaajien heittäessä henkensä. Niin vaatimattomalta kuin tämä saattaakin kuulostaa, nykäys rikkoo muiden rytmin pahemman kerran – varsinkin ajoittaessa tarkkuutta vaativaa hyppyä. Muutoin moninpeli on erittäin tervetullut lisä, joka tuntuu nyt lähes pakolliselta lisäykseltä seuraavia Mario-pelejä ajatellen.
New Super Mario Bros. Wii on taattua Mario-laatua alusta loppuun saakka, jota kelpaa verrata myös sarjan klassisimpiin seikkailuihin. Vaikeustason ja monipuolisuuden suhteen on aina erilaisia makueroja, mutta erityisesti edeltäjäänsä nähden peli tuntuu tuoreemmalta ja eheämmältä kokonaisuudelta, mistä suuri osa kuuluu myös erinomaiselle moninpelille.
Peli joka pelaa itseään
Super Mario Bros. Wii ei kohauttanut ennakkoon ainoastaan moninpelillään. Yksi suurimmista pelaajien keskuudessa nousseista puheenaiheista oli niin sanottu superopas, Super Guide, joka ohjaisi Marion automaattisesti vaikeiden kohtausten ohitse. Nyt superopas on täällä kaikkien testattavana, joten kuinka pelaajien kädestäpitäminen todellisuudessa toimiikaan?
Erityinen superopaslaatikko ilmaantuu, mikäli pelaaja kuolee samassa kentässä tarpeeksi monta kertaa. Mikäli oljenkortta halutaan käyttää, kehiin astuu velipoika Luigi, joka suorittaa kentän alusta alkaen ikään kuin esimerkkisuorituksena. Koitoksen jälkeen pelaajat voivat päättää, haluavatko he kokeilla samaa perässä vai hypätä kyseisen kentän ylitse. Automaattipeluuseen ei siis voi turvautua halutuissa kohtauksissa, vain kyseisten sääntöjen puitteissa.
Pelaajan arvostelua tehdessä oppaaseen turvauduttiin vain koemielessä. Tietenkin.
Vaihtopelaaja
Kirjoittanut [pelaaja_author:173]
Ville sen sanoi jo heti kärkeen: tunnelma on korkealla Mario-pelien parissa kasvaneille. Siinä missä ensimmäinen New Super Mario Bros. oli yksinkertaisesti kaksiulotteisen tasoloikan komea paluu, on Wii-jatkossa kaiveltu helmiä nostalgiatynnyrin pohjalta asti. Mario 3:sta ja Worldista tuodaan Koopa-lapsia ja ilmalaivoja sekä Yosheja ja huutomerkkipalikoita. Myös Yoshi’s Island ja Mario 64 saavat omat huomionosoituksensa. Nintendo-fania lämmittää.
Peliin on lisätty minusta juuri sopivasti vaikeutta ja monipuolisuutta, eli asioita, joissa DS-peli jäi hieman vajaaksi. Kolmiulotteinen Mario Galaxy on loistava, mutta NSMBW on hieno osoitus siitä, että kaksiulotteinen pelaaminen toimii edelleen ja toivottavasti jatkuu.
Yksinpelinä NSMBW on melkein vanhojen pelien veroinen esitys. Tunnustan, etten paljon vähempää odottanutkaan, mutta vaikka kuinka ounastelin jättäväni moninpelin rauhaan, se osoittautuikin jo kahdellakin pelaajalla täysin hillittömäksi. Kullanarvoisia pelastuksia ja sikailuja tapahtuu jatkuvalla syötöllä, mutta silti peli ja sen kentät säilyvät pelikelpoisina. Mainio suoritus.