Tämä arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden marraskuun numerossa 239. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Pitkäveteiset tarinat rajamailta
Kun Telltale Games ajettiin suurelta osin alas vuonna 2018, se jätti massiivisen aukon pelimarkkinoille. Yhtiö muistetaan edelleen omintakeisesta sapluunasta, jonka avulla huippusuositut nimikkeet, kuten Batman ja The Walking Dead, käännettiin tarinapohjaisiksi valintapeleiksi. Yhtiön hamstrattua yhä enemmän projekteja nimiinsä myös vahva käsikirjoitustyö laiskistui. Pian fanit äkkäsivät tusinajulkaisujen yksiulotteisuuden: valinnat ovat viimekädessä näennäisiä ja sama lopputulema on vääjäämätön. Se tiesi lopun alkua.
Rakastettu Borderlands on yksi teoksista, josta Telltale teki vuonna 2014 oman onnistuneen vedoksensa. Peli oli toiminnantäytteinen, ja sen murhaavan miljöön keskellä viljeltiin timanttista komiikkaa. Nyt Gearboxin oma Québec Studio jatkaa tuota perimää – ainakin henkisesti. New Tales from the Borderlands on tarinapelien ystäville odotettu teos. Pystyykö Gearbox kantamaan Telltalen soihtua? En roikota asiaa sen pidempään, sillä vastaus on kieltävä. Vaikka tuorein Borderlands-tarinapeli ontuu myös pelillisellä puolella, sen todellinen ongelma on sitäkin syvemmällä, itse tarinassa.
New Tales from the Borderlands seuraa kolmen entuudestaan tuntemattoman kansalaisen tarinaa Prometheus-planeetalla. Sankarimme ovat Anu, Octavio ja Fran, joista kukin kantaa viittaa tyylillään. Anu uskoo tieteeseen eikä halua satuttaa kärpästäkään, mutta hänen paniikkikohtauksensa haittaavat pärjäämistä. Anun pikkuveli, Octavio, on sen sijaan yritysmaailman pyrkyri. Hän haluaisi vimmatusti olla joku, mutta kukaan ei oikein tunnu ottavan häntä vakavasti – ei edes Anu.
Sitten meillä on Fran, joka on jääjogurttikahvilan pitäjä ja myös häiriintyneellä tavalla väkivaltainen. Epätavalliset päähahmot ajautuvat lyhkäisen intron jälkeen samaan soppaan, minkä jälkeen alkaa seikkailu maailman pelastamiseksi. Ikävä kyllä kolmikon dynamiikka on karmeaa katsottavaa. Vaikka käsikirjoitettuja rivejä tuntuu olevan miljoona, aidosti nokkelat, viihdyttävät ja hauskat interaktiot hahmojen välillä ovat hyvin harvassa. Onneksi mukana on myös LOU13-palkkamurhaajarobotti, joka on paikoitellen inhimillisempi ja monesti hauskempi kuin päähenkilökolmikko.
Liki jokainen ylipitkä keskustelu kiteytyy samaan kaavaan. Octavio heiluttelee käsiään ja esittää hyveellistä ihmistä samalla, kun Anu koettaa ratkaista asiat diplomaattisesti. Anun habitus on altruismista huolimatta tuskallista seurattavaa, sillä hän näyttää prikulleen samalta kuin Sims-hahmot vessahädässä. Keskustelun reunamilla istuskelee Fran, joka ei malta olla laukomatta aggressiivisia tai perverssejä kommenttejaan. Pelin hahmoista ja dialogista vastaavat joutaisivat takaisin luovan kirjoittamisen kurssille välittömästi.
Gearbox Québec Studion uutukainen onkin hyvin lapsellinen, mikä on äärimmäisen ristiriitaista ikärajoitukseen nähden. Pieruhuumorin ja OnlyFans-viittausten ohessa yritetään olla myös vakavasti otettavia maailmanparantajia, mutta ainakin itselleni tarina ja hahmojen kehitys jäivät ohkaisiksi. Kenties pelin huumori uppoaa johonkin muuhun kohderyhmään paremmin.
Aivan kuten Telltale Gamesin edeltäjä, myös uusi tarinaseikkailu on jaettu jaksoihin. Kaikki viisi jaksoa ovat mukana heti pelin virallisessa julkaisussa, eikä niitä ole eroteltu toisistaan juuri millään tavalla. Jakson päätteeksi esitellään lyhkäistä päätösruutua, jossa näytetään pelaajan valinnat. Ne ovat valitettavan usein turhan vähäpätöisiä ja juonen kannalta merkityksettömiä. Vai miltä kuulostaa ensimmäisen jakson valinta, jossa yksi päähenkilöistä on pistänyt tiedelasinsa päälle?
Tämä aiheuttaa suunnattoman ison tarinapeliongelman, jossa pelaaja ei koe pystyvänsä vaikuttamaan juoneen. Hyvä valintapeli antaa vähintäänkin illuusion siitä, että huvipuistoajelulla on useammat kiskot. Pelikokemus jäikin kaipaamaan moraalikelloja soittelevia valintoja. Ehkä jaksoja olisikin voinut laadun vuoksi kehittää ja julkaista yhden kerrallaan?
Jollain tapaa New Tales from the Borderlands saa Telltale Gamesin toisinaan niukaksikin kritisoiduin pelillisen puolen näyttämään paremmalta kuin koskaan. Tällä kertaa mukana on käytännössä noin kolmenlaista aktiviteettia perinteisen dialogiympyrän lisäksi. Pelaaja pääsee liikkumaan tiukasti rajatulla alueella keskimäärin kerran jaksoon, jolloin tehtävänä on jutella ihmisille ja suorittaa jokin tehtävä, kuten käsienpesu tai keittiön korjaaminen. Niitä suorittaessa ei voi olla miettimättä, että kyseisen ajan olisi voinut käyttää oman keittiön siivoamiseen.
Pelissä on lisäksi liuta reaktiopainalluksia, jotka on säädetty oletuksena turhan helpoiksi. Pc-versiossa tavoitteena on yleensä painaa Q- tai E-näppäintä, mutta ei hätää. Mikäli näppäintä unohtaa jaarittelevasta dialogista uupuneena painaa kokonaan, peli hoitaa sen suurimmaksi osaksi puolestasi. Painalluksilla ei ole yleisesti ottaen mitään väliä, ja vaikka olisikin, voi kohtauksen ottaa heti uusiksi.
Mukaan on ahdettu myös erilaisia minipelejä, kuten Vaultlander-kaksintaistelut, joissa tapellaan hieman Tekken-tyyliin kerättävillä miniatyyrihahmoilla. En ole vielä noin kymmenen matsin jälkeen varma, voiko otteluita edes hävitä.
Yleisen tahdikkuuden nimissä on kuitenkin pidättäydyttävä sortumasta pelkkään motkottamiseen, sillä on paketissa jotain hyvääkin. Peli on visuaalisesti upea ja pyörii virheettömästi. Lisäksi ääninäyttely ja satunnaiset musiikkikohtaukset väläyttelevät hienouttaan, mutta ne eivät yksistään riitä nostamaan uponnutta laivaa meren syvyyksistä. Toivottavasti Gearboxin luoman infrastruktuurin päälle saataisiin jatkossa tarinoita joidenkin muiden kirjoittamina.
En ole eläissäni pelannut yhtä ikävystyttävää peliä kuin New Tales from the Borderlands. Jopa kuuden tunnin jonotus Overwatch 2:een on pelikokemuksena jännittävämpi, sillä sen päässä odottaa potentiaalinen viihtyminen. Näissä kahdessa kokemuksessa on muutenkin jotain yhteistä. Kummassakaan tapauksessa ei tarvitse tehdä mitään pelatakseen peliä. New Tales from the Borderlandsissa voi edistyä parhaimmillaan puolen tunnin verran painamatta nappiakaan. Toisaalta jos pelissä olisi ollut skippausnappi, sitä olisi tullut painettua senkin edestä. Tällaisenaan Gearboxin uutukainen ei tarjoa faneille muuta Borderlandsia kuin grafiikan.
Sauli Partanen