Housemarquen uusi huippu?
Suomalainen Housemarque on vuosien varrella tullut tunnetuksi erinomaisen kauniista peleistään, jotka sekoittavat viimeisen päälle vedettyä toteutusta ja takavuosien kultaisten kolikkopelien ideoita. Esimerkiksi PlayStation 4:n julkaisuhitti Resogun oli käytännössä vuoden 1981 Defender paremmalla grafiikalla ja virityksillä.
Täten tuntui hyvin luontevalta, kun firma ilmoitti kehittävänsä Nex Machina -peliään yhdessä Eugene Jarvisin kanssa, joka on aikanaan kehittänyt monet näistä klassikoista. Kuten arvata saattoi, tuloksena ei voinut olla kuin puhdasta huikeutta.
Nex Machina edustaa Alienationin jälkeen paluuta Housemarquen juurille, sillä se on korkeaoktaanista ja addiktiivista arcadetykitystä, joka olisi ihan yhtä kotonaan kolikkopelihallin nurkassa kuin olohuoneen televisiossa.
Pelaaja heitetään ilman sen suurempia selityksiä moottoripyörän selästä keskelle laatikoiden, kukkuloiden ja teknologisten muukalaishärpäkkeiden täyttämää metsää. Aikaa pasmojen keräämiseen ei ole kuin pari sekuntia, sillä päälle puskee jo kirkkaanpunaisten muukalaisten lauma.
Nex Machina tuntuu välittömästi kuin paluulta kotiin, sillä tarjolla on puhdasta kahden sauvan räiskintää: vasen analogisauva liikuttaa hahmoa ja oikea ampuu haluttuun suuntaan. Heitetään mukaan vielä mahdollisuus tehdä lyhyitä teleporttihyppyjä vihollisten ja tulituksen väistelemiseksi, niin perusteet ovat ainakin kunnossa.
Alun yksinkertaiset sokkona päälle puskevat muukalaiset saavat pian seuraa toinen toistaan ihmeellisemmistä örmyistä, joista jokaisella on omat hyökkäyskuvionsa ja tyylinsä. Kun peli sekoittelee muukalaistyyppejä luovasti toisiinsa, meno muuttuu äärimmäisen hektiseksi. Tuntuu kuin ruutu olisi täynnä vihollisia, ammuksia ja väistettäviä asioita, mutta sekaan on vain pakko mahtua.
Onneksi aivan paljain käsin ei tarvitse taistella, sillä taistelukentältä löytää silloin tällöin erikoisaseita sekä lisävoimia. Muutaman sekunnin latauksen vaativat erikoisaseet, kuten hirmuisesti räjähtävä sinko tai vihollisten läpi ampuva laser, toimivat perusaseen rinnalla. Perusasetta ei voi koskaan vaihtaa, mutta sen kehittäminen kyllä onnistuu. Vihollisilta voi nimittäin saada myös esineitä, jotka esimerkiksi pidentävät aseen kantamaa tai saavat sen ampumaan yksittäisten luotien sijaan viuhkoja kuin haulikko konsanaan.
Hauskana oivalluksena kuolema ei vie pelaajalta kaikkia vaivalla tienattuna esineitä, vaan ainoastaan yhden. Kuolon korjatessa kenttä nollautuu oletusasetuksiinsa, mutta yksi mukana olleista esineistä jää hieman Dark Souls -henkisesti killumaan hetkeksi kuolinpaikalle. Jos sen ehtii hakea mukaansa, menetys on vain väliaikainen. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä kiire on kova. Paniikissa tulee helposti tehtyä virheitä, jolloin kuolema korjaa taas ja kentälle putoaa toinen esine. Noidankehä on valmis.
”Jatkuvasti tyydyttävä ja koukuttava pelikokemus, jota haluaa pelata uudelleen ja uudelleen.”
Peli koostuu viidestä maailmasta, joista jokainen on jaettu noin tusinaan pienempään kenttään. Joskus niiden läpäisyyn menee aikaa vain muutama kymmenen sekuntia, ja edes kohtalaisesti pelattuna jokaisen maailman läpäisee helposti kymmenessä minuutissa. Nopeasti ynnäillen Nex Machinalla ei siis paperilla ole kestoa edes tuntia.
Onneksi totuus ei ole näin karu, sillä ”kaikki kentät putkeen” ei ole suinkaan ainoa tapa pelata. Kenttiä voi pelata myös yksittäin joko ihan omaksi ilokseen tai korkeiden pistepottien toivossa, sillä Nex Machinaan on ympätty vahva pistetaulukkomeininki. Peli rankkaa kylmästi koko maailman pelaajat sekä kaverilistan jantterit paremmuusjärjestykseen, joten paine saada kiinni tai ohittaa edellä menevä on kova.
Pelissä pärjääminen ei ole kuitenkaan aivan helppoa, vaan se vaatii monenlaista kombottelua sekä runsasta salaisuuksien etsimistä. Perustyyliin vihollisia tappamalla kasvatetaan komboa, joka on aivan perusvaatimus kunnon pistepotteja jahdatessa. Lisäksi kenttiin on ripoteltu ihmisiä, jotka pitäisi pelastaa, ennen kuin robotit popsivat ne kitaansa. Ihmisiä ei kuitenkaan kannata pelastaa aivan milloin tahansa, sillä myös jokainen pelastettu ihminen kasvattaa hetkeksi omaa kombomittariaan. Niinpä pelastaminen pitäisi osata ajoittaa oikein, jotta kombo pysyy korkealla kentästä toiseen. Ei ole meinaan ihan helppoa!
Eikä se jää vielä tähänkään. Maailmat on tungettu täyteen harvinaisia vihollisia, kätkettyjä ihmisiä, löydettäviä salakenttiä ja ties mitä muuta ihmeellistä. Ihannesuorituksen tavoittelussa tulee siis menemään hetki jos toinenkin, sillä A-luokan pelisuorituksen lisäksi pitäisi vielä löytää kaikki salaisuudetkin.
Tähän saa onneksi apua pistelistoilta, sillä niiden kautta voi myös katsoa uusintoja toisten pelisuorituksista. Se on hyvä tapa oppia salaisuuksien paikkoja ja myös hämäriä niksejä. Enpä olisi itse esimerkiksi huomannut, että jos teleporttaa aivan kentän loppuessa, saa pienen pistebonuksen.
Nex Machina on aivan hillittömän hyvä peli. Pelasin itse pc-versiota, joka näyttää taivaallisen hyvältä ja pyörii silkkisen pehmeästi. Peli hyödyntää Resogunista tuttua vokseliteknologiaa, ja miltei kaikki maailmassa on tuhottavaa. Näyttää oikeasti todella komealta, kun viholliset ja maasto räjähtelevät ja täyttävät ruudun valtavilla vokselipilvillä. Kun taustalla pauhaa vielä Ari Pulkkisen erinomainen ja jalan väpättämään paneva soundtrack, voidaan puhua todella nautittavasta audiovisuaalisesta kokemuksesta. Toisinaan tykitys menee ehkä vähän överiksi, sillä välillä on hankala hahmottaa, mitkä ilotulituksen elementit tappavat ja mitkä eivät. Peli yrittää paikata tätä hyvällä ja loogisella värisuunnittelulla, mutta se ei täysin poista ongelmaa.
Tällaiset jutut ovat kuitenkin vain pientä nipotusta, sillä ne eivät läheskään pilaa Nex Machinaa tai edes juuri himmennä sen loistoa. Itse olin totaalisen myyty jo ensimmäisten betasessioiden jälkeen, ja vaadittiin yli-inhimillistä kärsivällisyyttä, että jaksoin odotella lopullisen pelin ilmestymistä.
Sittemmin olen pelannut Nex Machinaa tasaiseen tahtiin. Joskus peli puraisee niin totaalisesti, että pelisessiot venyvät pitkiksi yritysten seuratessa toisiaan. Toisinaan taas pelaan matsin silloin ja toisen tällöin nollatakseni aivot tiukan työpäivän tai pohdinnan jälkeen. Molemmilla tavoilla koettuna Nex Machina toimii aivan erinomaisen hyvin. Se on jatkuvasti tyydyttävä ja koukuttava pelikokemus, jota haluaa pelata uudelleen ja uudelleen. Bravo, Housemarque ja Jarvis!