NHL 08

Viime vuonna laajalti ja aiheesta kritisoitu kulmikas, tönkkö ja epärealistinen luistelumalli on kokenut uudelleensyntymisen ihmeen. Pelaajat liikkuvat sikkkisen pehmeästi ja realistisesti.

14.9.2011 21:54

Tapahtui viime kaudella: vuosia suorastaan jöötiä kiekkopelien nimissä julkaissut EA Sports otti itseään niskasta kiinni ja toteutti melkoisen kiekkopuhdistuksen. NHL 07 aloitti puhtaalta pöydältä komeilla perustoilla, uuden sukupolven pelisuunnittelulla ja rohkeilla ideoilla.

Tuloksena oli ratkiriemukasta lätkää, jota monilla tahoilla ylistettiin Electronic Artsin kaikkien aikojen kiekkopeliksi, eikä syyttä. Uudet ideat toimivat erinomaisesti, kiekko oli selkeästi aiempaa hauskempaa ja monet jo koko firman peleihin leipiintyneet näkivät taas valon. Pelissä oli silti omat, selkeät puutteensa, joten tälle vuodelle jäi parannettavaa. Onneksi näin on myös tapahtunut.

Toimiston puolella

Ennen kuin hyppäämme jäälle, itse kiekkojuhlan pariin, piipahdetaan ensin toimiston puolella. NHL 08 laajentaa jo ennestään mukavaa joukkuevalikoimaa lisäämällä peliin useille suomalaiskiekkoilijoillekin tutuksi tulleen AHL-farmisarjan. Hommaa ei ole vedetty vasurilla, vaan samalla uudistui koko Dynasty-tilan farmisysteemi.

Jokaisella NHL-joukkueella on omat, viralliset farmisarjansa, joiden välillä pelaajat kulkevat hakemassa näyttöpaikkoja, tuntumaa tai niitä surullisenkuuluisia farmikomennuksia. Koska farmipelit eivät tapahdu enää hämärän varjon takana, pelaaja saa aiempaa enemmän määräysvaltaa ja palautetta farmiseuransa touhuihin ketjukoostumuksia ja taktiikoita myöten. Mikäli on todellinen kiekkofanaatikko, voi vaikka pelata kaikki farmijoukkueensa pelit NHL-seuran siivellä.

Ilahduttavasti viime vuonna puuttuneet eurojoukkueet, myös SM-liiga, löytyvät nyt pelistä kaikkine joukkueineen. Valitettavasti täysiä kausia saati Dynasty-uratilaa ei pääse vetämään Euroopassa, toisin kuin vaikka PlayStation 2:lla. Pieni kädenojennus eurojen suuntaan silti tarjotaan, sillä Euroopasta voi nostaa joukkueita korvaamaan NHL-seuroja. Huvittava kuriositeetti vai mahdollisuus toteuttaa suunnitelmiksi jääneitä Superliiga-fantasioita? Jokainen päättäköön itse.

Kiekko peliin!

Jään puolella NHL 08 tekee heti selväksi, että muutoksia on tapahtunut. Viime vuonna laajalti ja aiheesta kritisoitu kulmikas, tönkkö ja epärealistinen luistelumalli on kokenut uudelleensyntymisen ihmeen. Pelaajat liikkuvat silkkisen pehmeästi ja realistisesti. Koko ajan tuntee pelaajan painon, luistinten ja jään pinnan yhteisvaikutuksen, joka iskostuu nopeasti selkärankaan. Sen jälkeen todellinen peli voi alkaa.

Myös niin kenttäpelaajien kuin maalivahtienkin animaatioita on uusittu rankalla kädellä. Ihastus alkaa pienistä yksityiskohdista, kuten irtokädellä tasapainoa hakevista pelaajista ja jatkuu peliin vaikuttaviin animaatioihin saakka – kiekkoa luistimellaan blokannut pakki on pari sekuntia pelistä pois ontuen jalkaansa. Yhteisvaikutelma on dramaattinen ja saa pelin näyttämään parhaimmillaan ihka oikealta kiekko-ottelulta.

Sama linja jatkuu myös itse pelattavuuden puolella, jossa on niin ikään menty reilusti eteenpäin. Aiempien vuosien päästä päähän -kiekko on historiaa, tänä vuonna pitää osata pelata jääkiekkoa. Maalit tehdään pyörittämällä kiekkoa hyökkäyspäässä yrittäen näin repiä puolustusta hajalle sitä vapauttavaa laukausta varten. Maaleja syntyy viime vuoden tapaan jos minkälaisista paikoista ja koko ajan on niskassa sellainen tunne, kuin se seuraava veto voisi oikeasti mennä maaliin. Hyökkäystuntuma onkin parasta, mitä EA:lla on ikinä ollut tarjota.

NHL 08:n uusi ase on mahdollisuus tehdä kiekolla erilaisia harhautuksia, joissa kiekko tuikataan pakin ohi kurvaten itse samalla toiselta puolelta eteenpäin. Systeemi toimii erinomaisesti, mutta myös vaatii paljon – yleisin lopputulos on kiekon menetys tai taklaus päin näköä. Hyvä näin, sillä kikkailu ei muodostu pelin keskipisteeksi ja pysäyttämättömäksi aseeksi, kuten EA:n tempuilla yleensä on ollut tapana.

Tahdin rauhoittuminen ja jo viime vuonna tutuksi tulleet, ihmeellisen epätarkat taklaukset tarkoittavat sitä, etteivät pakitkaan voi enää vain mällätä vastustajiaan lasarettiin ja kutsua sitä puolustukseksi. Jälleen kerran kiekko-opit pätevät. Pakotetaan mies kulmiin, häiritään mailalla hänen peliään ja yritetään tökkiä kiekkoa irti. Tämä on tosin se ideaalitilanne, sillä välillä puolustaminen on turhauttavaa. Kiekko liikkuu koneen mieheltä toiselle salamavauhtia, eikä mikään pelaajan vähäisistä keinoista tunnu tehoavan.

Parannettavaa jäi

Mikään peli ei ole täydellinen, ei myöskään NHL 08. Jo mainitun puolustustöppäilyn ohella peli kärsii edelleen tökeröstä tekoälystä, joskaan ei yhtä pahasti kuin viime vuonna. Pakit osaavat jo tulla siniviivan oikealle puolelle ja kuviotkin toimivat pääasiassa, vaan eivät aina. Edelleen joutuu välillä kiroamaan, kun miehet seisovat hölmöinä kulmissa, eikä tekoäly muutenkaan saa mitään aikaan ilman pelaajaa.

Myös ihmispelaajan maalivahdit ovat yhä avuttomia tumpeloita, jotka Stanley Cup -mestarijoukkueessakin jäävät sinne 80 prosentin torjuntatehon tietämille. Moninpelissä molarit ihmeellisesti osaavat petrata ja pelata kunnolla, joten kyse lienee keinotekoisesta pelin tasoittamisesta. Jälleen jäi siis jotain parannettavaa ensi vuoteen.

Ei kannata kuitenkaan kuvitella, että viat pilaavat peliä. NHL 08 on tapaus, jossa positiiviset ominaisuudet pieksevät negatiiviset, vieläpä selkeästi. Jo viime vuonna maistunut kiekkopeli on taas astetta parempi ja kuuluu selkeästi jokaisen kiekkomiehen hankintalistalle. Se on EA:n kaikkien aikojen paras kiekkopeli ja vahva ehdokas myös kaikkien lätkäpelien kärkisijalle.

 

Varokaa vanhaa

Kuten on jo tavaksi muodostunut, PlayStation 2:n NHL 08 häviää vertailussa selvästi uuden sukupolven versioille. Ei vain graafisesti, vaan myös pelattavuudeltaan. Hyvä uutinen on tosin se, että viime vuonna ihastuttanut Skillstick tuo oikean analogitikun mailankäsittelyn vihdoin myös pleikkarimiehille. Oikealla tikulla laukominen ei ole vuodessa menettänyt hohtoaan, vaan tuo peliin reilusti lisää meininkiä.

Muuten uudistukset ovat kovin vähissä. AHL-joukkueet ovat mukana pelissä, mutta eivät yhtä hyvin kuin olisi toivottu – niillä voi pelata, mutta ne eivät ole mukana farmijoukkueina Dynasty-tilassa. Itse peli on kovin samanlainen kuin ennenkin, eli käytännössä aivotonta ja liian nopeaa kohellusta, jossa painetaan pää kolmantena jalkana päädystä päätyyn. Peliä ei voi rakentaa, eikä kuvioista tai kiekon hienouksista pääse nauttimaan.

Jos vaihtoehto on olemassa, NHL 08 kannattaa ehdottomasti kokea uuden sukupolven versiona. PlayStation 2 -versio toimii kyllä edelleen kaveriporukan kaljoittelupelinä, mutta eteenpäin ajanut kehitys paljastaa selvästi, miten harmittavan vajavainen kiekkopeli se lopulta on.

Arvosana: 6

8/10
Lisää luettavaa