NHL 11

Kiekko elää ja pelaajat lätkivät kiekkoa tyylikkäästi tänä vuonna, ja kaikki on hieman kauniimpaa ja hienompaa.

14.9.2011 23:27

En pidä jääkiekosta urheilulajina. Sen terminologia vilisee sotaviittauksia, ja sen machoilevaan pullisteluun keskittyvä mieskuva aiheuttaa kylmiä väreitä.

Virtuaalimuodossa sen sijaan se peittoaa jopa futiksen kevyesti. Siinä missä EA:n futissarja keskittyy keskialueella hinkkaamiseen (missä ei mitään pahaa toki ole), lyö NHL kiekkoa suoraan luukulle. Toki taitavat pelaajat pelaavat tarkkaa puolustuspeliä, mutta jääkiekko on niin vauhdikas peli, että paikkoja tulee väkisin molemmille joukkueille. Siinä se, yksiselitteisyydessään: jääkiekossa tapahtuu tarpeeksi. Esimerkiksi korispelit ovat jatkuvaa onnistumista, johon turtuu. Jääkiekossa onnistumisia ja pettymyksiä tulee oikealla annoskoolla.

Peli uusiksi ja mies seinälle

Ensimmäinen, silmäänpistävin ja ylivoimaisesti suurin muutos uudessa EA-lätkässä on sen pelimoottorissa, joka on pantu täysin uusiksi. Nyt jäällä on massaa: eri painoista, erikokoista ja erilaisen kitkan omaavaa.

Otetaanpa esimerkiksi taklaaminen. Nyt kaikella on väliä, ja kaikki lasketaan mukaan: osumakohta, pelaajien koko, taklauskulma. Kun kaksi miestä luistelee vastakkain, siinä harvoin toinen lentää täysin päistikkaa kumoon ja toinen jatkaa. Ei, molempien vauhti hidastuu. Toinen saattaa kaatua, mutta toinenkaan ei jatka matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nyt taklauksia joutuu miettimään entistä enemmän. Hätiköimällä pelaa itsensä puolustajana auttamatta pois tilanteesta. Varmin tapa estää hyökkääjän eteneminen on painaa hänet laitaa vasten.

Toinen suuri uudistus on mailojen katkeaminen. Ensimmäiset kymmenkunta peliä ominaisuus tuntui turhalta: mailoja katkeili parhaimmillaan viitisen kappaletta per ottelu, ja koko uudistus tuntui keinotekoiselta tavalta luoda lisää tapahtumia jäälle ”pelkän” jääkiekon sijaan.

Kymmeniä otteluita myöhemmin mielipide on hieman loiventunut. Jääkiekossa kaikki tapahtuu nopeasti, ja jokainen sekunti on tärkeä. Mailan katkeamisella hyökkäyssiniviivalla voi olla kohtalokkaat seuraukset, mutta ennen kaikkea se luo tilanteita, joihin pitää reagoida silmänräpäyksessä. Joskus on onni myötä, joskus ei. Kun pelasin tuttujeni kanssa, pääsivät he kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen. Toinen syötti toiselle, jolla oli tyhjä maali edessään. Maila katkesi, ja kiekko liukui kulmaukseen. Naurunremakka oli valtava.

Tarpeellista? Tuskin. Viihteellistä? Kyllä. Hauskaa? Ehdottomasti!

Katkenneet mailanpätkät jäävät myös jäälle, ja kiekko kimpoilee niistä autenttisen tuntuisesti. Mukaan on saatu myös maalikameratarkistukset, jotka tuovat jännitystä peliin. Maaleja hylätään ja hyväksytään sen mukaan, onko kiekko esimerkiksi potkaistu maaliin vai kimmonnut luistimesta tahattomasti.

Taitopelaajia liikaa

Kiekko elää ja pelaajat lätkivät kiekkoa tyylikkäästi tänä vuonna, ja kaikki on hieman kauniimpaa ja hienompaa. Tässä on myös toinen marmatuksen aiheista itse peliin liittyen: koneen ohjastamat pelaajat tuntuvat vetävän jalkakikkaa sellaiseen tahtiin, että huonompaa hirvittää. Eivät NHL-pelaajat vedä kaksi yhtä vastaan -tilanteissa tällaisia kikkoja, eivätkä eritoten kaikki sellaisia hallitse. Nyt tuntuu siltä, että jokainen koneen ohjastama pelaaja on silkkaa kiekkomaagia ja kikkailijaa. Toki oikea-aikaisella tökkimisellä heiltä saa kiekon pois, mutta hei, rajansa kaikella.

Toinen heikko uudistus liittyy niin ikään näyttävyyteen. On toki hienoa, että maalivahdit tekevät tyylikkäitä torjuntoja, mutta liian usein toistuu kuvio, jossa kiekko jää maalivahdin selän päälle tai kimpoaa korkealle ilmaan, josta hän sitten reaktionomaisesti lyö sen pois juuri maaliviivalta. Kohtuus kaikessa: jos tämä tapahtuisi harvemmin, olisi haamutorjunnoilla enemmän wow-efektiä.

On hassua, että maalinedustan irtokiekot kimpoilevat enemmän maalivahdin yllä ja niskassa kuin realistisesti tämän edessä. Ja jos kiekko eteen putoaakin, koneen ohjastama puolustaja pitää kiekkoa otteessaan kuin liimattuna, kunnes purkaa sen kauemmas – yleensä suoraan oman joukkueensa pelaajalle.

Kaunis kuin kataja

Pelitiloista suurin muutos ja potentiaalinen todellinen jättipotti on Ultimate Team -pelimuoto. Siinä pelaajalle jaetaan alussa keräilykortteja, joissa on eri pelaajia. Näitä pelaajia sitten asetellaan omille pelipaikoilleen omaan joukkueeseen.

Omaan aloituspakkaani osui tappelijana uransa luonut Georges Laraque. Koska muut pelaajani olivat arvoiltaan huomattavasti alempia, moni heistä todella nuoria, päätin rakentaa ykkösnyrkkini Laraquen ympärille. Vahvaa miestä hyökkäykseen, kiekkoa maalille ja väännöllä limppua sisään.

Ultimate Teamissa pelataan sananmukaisesti niillä korteilla, joita sinulle on jaettu. Itse ainakin ihastuin välittömästi pelimuotoon: se antaa jokaiselle pelaajalle mahdollisuuden ja pakon kehittää joukkuettaan ja sen eri osa-alueita kykykorteilla. Korteilla voi vaikuttaa myös esimerkiksi pelaajien sopimusten pituuteen. Pelaajakortteja voi toki myös vaihtaa netin välityksellä muiden käyttäjien kanssa, ja jokainen joskus lätkän pelaajakortteja purukumipaketeista kerännyt tuntee nostalgian puuskan sisällään. Korttipakkoja voi toki myös ostaa. Pelimuotoa voi pelata yksinkin, mutta suurin suosio lienee nettipelillä. EA on lupaillut omia liigoja ja palkintoja niissä pärjääville.

Pelitempo jakaa mielipiteet

Eräs suurempi marmatuksen aihe liittyy konetta vastaan pelaamiseen. Yhä helpoimmat vaikeustasot ovat liian helppoja, kun taas korkeammat tuntuvat nostavan vaikeustasoa keinotekoisen oloisesti. Toki tämä on myös harjoittelusta kiinni, mutta tuntuu siltä, että maalivahdeista tulee varsinaisia robotteja vaikeimmalla tasolla. Kavereiden kanssa pelatessa tätä ongelmaa ei tietenkään ole, ja moninpelissä pelin hyvyys punnitaankin.

Vaikka myös viime vuoden versio oli hyvin rakennettu kokonaisuus, tuntuu NHL 11 jo parin ensimmäisen ottelun jälkeen aidommalta ja ennen kaikkea hauskemmalta. Lukemattomia otteluita myöhemmin se pitää yhä otteessaan vahvasti. Pelin todellinen vetovoima punnitaan kuitenkin satojen ja taas satojen otteluiden jälkeen. Nyt ainakin näyttää hyvältä. Ja tuntuu.

Be a pro ennallaan

Be a pro -pelitila oli viime vuonna monen suosikki. BAP ei ole kokenut suuria muutoksia tänä vuonna, mitä voi pitää miinuksena. Olen aina haaveillut nousevani Helsingin Jokereista yliopistosarjojen kautta NHL:ään, mutta valitettavasti se ei vieläkään ole mahdollista. Myös GM-pelimuoto, jossa toimitaan joukkueen toimitusjohtajana, on pysynyt liki entisellään.

Be a prossa on yhä se sama valituksen aihe: kanssapelaajat ovat aivokuolleita apinoita, jotka eivät saa mitään aikaisiksi, ellei pelaaja suunnilleen ohjaa heitä kädestä pitäen viemään kiekkoa maaliin. Yrittäisivät edes!

Slidereilla peli paremmaksi

Oletusasetuksena pelin sliderit ja vaikeustasot ovat parhaimmillaan kavereiden kanssa pelatessa. Mikäli pelikokemuksen haluaa olla mahdollisimman realistinen, kannattaa etsiä nimimerkki mkharsh33:n peliin tekemät asetukset Operationsports.com-sivustolta.

8/10
Lisää luettavaa