NHL 15

NHL 15 on erinomainen peli kaukalon sisällä, hiomaton raakile sen ulkopuolella.

2.10.2014 07:11

Huipputähden välivuosi

EA Sportsin uuden konsolisukupolven urheilupelien alku on lähtenyt käyntiin kankeasti. Studion isot pelisarjat eli FIFA ja Madden näyttäisivät saaneen kelpo alun PS4:llä ja Xbox Onella, mutta vapaaottelupeli EA Sports UFC:n ja NHL 15:n matka uudelle sukupolvelle on ollut kivinen.

NHL 15:n niskaan kaadettiin iso raparyöppy pelin julkaisun alla. Pelin Xbox One -version saavuttua ennakkotestattavaksi EA Access -palvelun tilaajille kävi ilmi, että NHL 15:n uuden konsolisukupolven versiosta oli karsittu tukku edellisvuosien perustarjontaan kuuluneita ominaisuuksia. Äänekäs fanijoukko oli käärmeissään, sillä pois jääneiden ominaisuuksien lista on pitkä kuin nälkävuosi.

Uuden sukupolven NHL 15:ssä on kuitenkin paljon positiivisia merkkejä. Ensimmäisenä silmiin pistää luonnollisesti uuden sukupolven ulkoasu. Uudistetun pelimoottorin ohella uutta kiiltoa ovat saaneet niin valikot kuin esitysgrafiikkakin. Vuosikausia vanha valikkohelvetti on saanut väistyä selkeämmän, vaikkakin toisinaan käyttölogiikaltaan edelleen ontuvan ratkaisun tieltä. Uudistettu ilme on miellyttävä silmälle. Valikot jumittivat kuitenkin hävyttömän paljon, ja jouduin käynnistämään pelin uudestaan lukemattomia kertoja kaatuilun vuoksi.

Esitysgrafiikan osalta EA Sports on tavoitellut autenttisempaa jääkiekkolähetyksen tunnelmaa. Otteluiden alussa nähdään aitoa videokuvaa pelikaupungista ja ruudulle pääsee myös sarjan uusi selostajapari, NBC-kanavan kiekkoselostaja Mike ”Doc” Emrick ja kommentaattorina toimiva Ed Olczyk. Doc ja Eddie hoitavat hommansa varsin mainiosti, vaikka kaksikon fraasivalikoima käy tutuksi nopeasti. Selostajia täydentää ”kaukalon laidalta” peliä analysoiva ex-kiekkoilija Ray Ferraro, joka kuulostaa työssään luontevalta, mutta pääsee todellisuudessa ääneen lähinnä muutamine toistuvine kommentteineen.

Kaukalon sisällä NHL 15 on vahvimmillaan. Visuaalisesti peli näyttää sellaiselta kuin uudella konsolisukupolvella pitäisikin. Grafiikka on todella näyttävää sekä pelin aikana että hidastuksissa ihasteltuna, ja jos kameran siirtää tv-lähetyskuvakulmaan, voi aika ajoin uskotella itselleen katselevansa oikeaa kiekkoa. Nipottajille löytyy tietysti paljon kritisoitavaa, kuten toisinaan holtittomasti lepattavat pelipaidat ja pelaajien läpi kulkevat mailat, mutta NHL 15 on rehellisesti näyttävä peli.

Eteenpäin on menty myös tärkeimmässä eli itse pelissä. Edistysaskelet eivät ole massiivisia harppauksia, mutta pitkälle hiotun pelisarjan mullistaminen olisi paitsi hankalaa myös riskialtista. Kaikkia ei tietenkään voi miellyttää, eikä NHL 15 ole aina lähelläkään realistista jääkiekkoa, mutta pelituntuma on jälleen kerran erinomainen.

Ehkä isoin pelillinen uudistus on fysiikkamallinnus, jonka vaikutuksen huomaa monissa pelitilanteissa. Pelaajien liikevoima tuntuu törmäyksissä, jotka syntyvät aiempaa luontevammalla tavalla. Taklaukset ja kaatuilut eivät ole vain taklaustatin painamisen tulosta, vaan pelitilannekolhut johtavat realistisiin tasapainon menetyksiin. Eräässäkin ottelussa onnistuin vahingossa tööttäämään omaa puolustajaani, mikä johti vastustajan läpiajomaaliin.

Puolustuspelaamiseen on tehty isohkoja viilauksia, mikä vaatii veteraaneilta totuttelua. Eniten harmaita hiuksia aiheutti roimasti aiempaa heikommin toimiva mailalla tökkiminen, mikä oli vielä viime vuonna keskeinen puolustustyökalu. Opettelun jälkeen puolustaminen tuntuu kuitenkin paljon monipuolisemmalta, sillä pakkien on hyödynnettävä laajempaa arsenaalia. Sijoittuminen on edelleen tärkeysjärjestyksen ykkönen, mutta oikein ajoitetut taklaukset, mailannostot ja tökkimiset ovat tehokkaan puolustuspelin A ja O.

Vaikka pelillisesti NHL 15 on virtuaalikiekkoa parhaimmillaan, mistään muusta on vaikea löytää positiivista sanottavaa. Mikäli NHL-tuottaja Sean Ramjagsinghiä on uskominen, on NHL 15:n Xbox One- ja PS4-versioiden vajavaisuuden taustalla lyhyt kehitysaika. Kuka tietää, koska NHL-pelisarjaa on alettu työstää uusia konsoleita varten. Vuoden kehityssykli on auttamattoman lyhyt aika, mikä näkyy valitettavan vahvasti NHL 15:ssä.

Pelimuotoja on tarjolla aikaisempiin vuosiin verrattuna minimaalisesti. Poissaolollaan loistavat muun muassa EASHL-joukkuepelimuoto, mahdollisuus pelata verkossa pelaajien täyttämillä joukkueilla sekä tuottajan mukaan vähemmälle käytölle jäänyt GM Connected -verkkoliiga. Julkaisun aikoihin myös ottelun kohokohtien selaaminen oli jätetty pois, samaten ottelun tähdistöpelaajien valinta sekä mahdollisuus pelata yksittäisiä kausia. Manageripelimuoto on lähinnä minimiin karsittu runko, samaten korttien keräilyyn perustuva Hockey Ultimate Team, josta karsittiin sekä turnaukset että mahdollisuus pelata kaverien kanssa.

Puuttuvien ominaisuuksien listan pituus tekee NHL 15:stä helpon maalitaulun. Ja mitäpä tuota vähättelemäänkään, sillä pelin sisältö tuntuu todella köykäiseltä edellisten versioiden rinnalla. Sisällön karsimista ja virtaviivaistamista suurempi ongelma on kuitenkin kelvollisten korvikkeiden puute. Pelaajilta vietiin paljon, mutta tilalle annettiin vähän.

Tiettyjen ominaisuuksien pois jättämistä voi hyvinkin perustella vähäisellä käytöllä. Peliin yltäneen sisällön köykäisyyttä on kuitenkin vaikeaa kääntää positiiviseksi. Aikaa oli vähän eikä kaikkea ehditty saada valmiiksi, mutta valitettavasti selitykset eivät tee huonosta hyvää, olivat ne miten uskottavia hyvänsä.

Pettymyksen joukosta voi toki löytää jotain positiivistakin. NHL 15:n julkaisun lähestyessä kehittäjät olivat valitettavan hiljaisia pelin puutteista, mutta julkaisupäivän alla saatiin vihdoin vihiä myös tulevista sisältöpäivityksistä. EA Canadan tiimi on sitoutunut kehittämään peliä myös sen elinkaaren aikana, vaikka kaikkia puutteita tuskin saadaan paikattua edes NHL 16:ssa. Mikäli muhkeilla pelillisillä päivityksillä täydentyneen EA Sports UFC:n kehityskulusta voidaan jotain päätellä, on NHL 15 muutaman kuukauden päästä parempi peli.

Niinpä EA Sports UFC:n tapaan myös NHL 15 tuntuu lähinnä maistiaiselta tulevasta. Molempien pelien tapauksessa pohja on oivallinen, mutta vielä tänä vuonna sen päälle ei ole ehditty rakentaa sisältöä. On helppo todeta, että normaalihinnan pyytäminen on härskiä, koska siltä se kieltämättä tuntuu. Hyvät vaihtoehdot taisivat vain tällä kertaa olla vähissä.

Uusien konsolien väliin jättäminen vielä sukupolven toisenakin vuotena olisi ollut taatusti hankala ratkaisu. Kehitysresursseja ei tiettävästi ole liiemmin upotettu myöskään vähäisiä uudistuksia saaneisiin Xbox 360- ja PS3-versioihin. Hinnan laskeminen olisi epäilemättä ollut kuluttajan kannalta kiva ratkaisu, mutta tuskin alehintakaan olisi kertonut sellaista viestiä kuin NHL 15:stä olisi haluttu välittää.

Kaikesta negatiivisesta huolimatta viihdyin hyvin NHL 15:n rajallisenkin annin parissa. Mikäli Hockey Ultimate Team tai perinteisempi yksi vastaan yksi -kiekkoilu kiinnostaa, on pelikokemus ehkä rautaisempi kuin koskaan. Syvällisiä pelimuotoja kaipaavien pelaajien kannattanee pitää suosiolla välivuotta. NHL 15 jää tällä kertaa selvästi pudotuspeliviivan alle, mutta hei, ainahan on ensi kausi.

6/10
KehittäjäEA Canada
JulkaisijaEA Sports
PeligenretUrheilu
Pegi-ikärajatK-12
Pegi-merkinnätOnline, Väkivalta
Lisää luettavaa