Kunnianpalautus kaukalossa

Viime vuonna EA:n lätkäpelien ystävät kokivat karun pettymyksen, sillä uuden sukupolven versio oli aivan totaalinen torso. Kiekko oli kyllä ihan viihdyttävää, mutta pelitiloista oli revitty pois kaikki mahdollinen ja jäljellejääneetkin oli riisuttu ominaisuuksiltaan aivan minimiin.

Tuolloin selitys kuului, että ensimmäisellä uuden sukupolven lätkäpelillä oli ollut todella lyhyt kehitysjakso, joten parempaankaan ei pystytty. Nyt aikaa on ollut vuosi lisää, joten edessä on se kuuluisa kunnianpalautus. Mutta onko siinä onnistuttu?

Kenellekään tuskin tulee suurena yllätyksenä, että pääasia eli itse kiekkomatsi on yhä sangen laadukasta kamaa – olihan se sitä jo viimeksikin. Tuntuman puolesta tarjolla on tällä kertaa jonkin verran uudistuksia, mutta ei mitään vallankumouksellista. Merkittävin niistä liittynee kiekkofysiikkaan, sillä se on taas kerran pantu uusiksi, ja kiekko elääkin nyt vauhdikasta elämäänsä kaukalossa. Irtokiekot pomppivat villisti, ja maalin edessä on usein kunnon huitojaisia, kun useampi pelaaja lätkii irtolättyä ympäriinsä. Kannattaa totuttautua jo nyt siihen, että matkalla suuntaa muuttavat laukaukset ja pakeista kimpoavat vedot ovat yleinen tapa tehdä maaleja.

Vaikka NHL 16 onkin myyntipuheissa taas maailman realistisin juttu ikinä, oikeasti se on ihan omanlaisensa tapaus. Fysiikat ja muut puitteet ovat kyllä realistiset, mutta peli kaukalossa ei muistuta oikeaa jääkiekkoa kuin vahingossa. Tämä ei ole simulaatio, vaan videopeli, joka on haluttu tehdä hauskaksi pelata. Se on tavallaan harmi, sillä varsinkin nettipelissä olisi kiva, jos homma toimisi kuin oikeassa lätkässä. Pääpainon tulisi olla kuvioiden pyörittämisessä, taktiikoissa ja tilanteen lukemisessa, eikä siinä, että on opetellut ulkoa tehokkaimmat maalintekopaikat ja ilmaveivit, joita sitten toistellaan kerran toisensa jälkeen.

Itse ottelutapahtuma ei siis suunnattomasti yllätä menonsa tai tuntumansa perusteella, vaan jokainen tietänee jo suunnilleen, mitä on tarjolla: vauhdikasta arcadelätkää, josta joko pitää tai ei. NHL 16 ei tule varmasti muuttamaan kenenkään mieltä

Siitä haluan ottelutapahtumissa nostaa EA:n tiimille peukkua, että rakkaus lajiin näkyy monissa pienissä jutuissa. Matseista tutut joukkueiden paikalliset erikoisuudet, kuten maskotit, maalilaulut tai Carey Pricen ja P. K. Subbanin rituaalimainen alavitonen, on mallinnettu peliin. Ei tällaisia juttuja sen takia tehdä, että joku markkinointiosaston kuhnuri hengittää niskaan. Niitä tehdään sen takia, että pidetään lätkästä. Ja se henki kyllä välittyy NHL 16:sta, vaikka peli ei ehkä aina täydellistä olekaan.

Ilokseni voin kertoa, että viime vuonna aiheellisesti ärsyttäneet surkeat pelitilat ovat saaneet vihdoin kauan toivotun remonttinsa. Yhtä ilahduttavasti EA:lla ei ole tyydytty vain palauttamaan niitä takaisin sille tasolle, mitä ne viime vuonna vanhoilla konsoleilla olivat, vaan niitä on pyritty uudistamaan ja jatkokehittämään.

Aloitetaan suosituimmasta ja tärkeimmästä tilasta eli EA Sports Hockey Leaguesta. Pelitilassahan otetaan yhteen niin, että jokaista jäällä olevaa pelaajaa ohjaa oikea ihminen. Tänä vuonna ei tarvitse edes kasata kuuden pelaajan valmista tiimiä, vaan joukkueita voi muodostaa lennosta. Tämä uudistus yksistään tekee pelitilasta paljon helpommin lähestyttävän, mutta pitkäikäisyyttä se saa siitä, että EASHL:stä on poistettu kokonaan pelaajaprogressio.

Kyllä, pelaajat eivät enää kerää kokemuspisteitä tai kehity, mikä toki kuulostaa paperilla ikävältä, mutta toisaalta se tarkoittaa, että kaukalossa ratkaisevat yksilölliset taidot, eikä se, miten kovia boostereita pelaajille on osteltu tai miten monta kymmentä tuntia on jaksanut grindata. Ennen matsia jokainen saa valita itselleen hahmoluokan, kuten vaikka kahden suunnan hyökkääjän tai maalitykin, joka sitten määrittää kaukalossa käytössä olevat ominaisuudet.

Ratkaisu tulee varmasti jakamaan mielipiteitä ja aika tulee näyttämään, miten onnistunut se on. Omat ensifiilikseni muutaman matsin perusteella ovat kuitenkin positiiviset.

Be A Pro -pelitila on myös uudistunut melkoisesti. Poissa ovat haastattelut ja muu kaukalon ulkopuolinen toiminta, joita ei toki viime vuoden next gen -lätkässä edes koskaan nähty, sillä tila keskittyy entistä enemmän itse matsisuoritukseen. Tekoälyn valmentaja jakelee pelaajalle jatkuvasti erilaisia tehtäviä, jotka riippuvat pelaajan hahmoluokasta. Voimahyökkääjän odotetaan karvaavan innokkaasti, tekevän maskia maalin edessä ja rymistelevän laitoja. Joskus tarjolla on pienempiäkin tavoitteita, kuten parin tietynlaisen harhautuksen tekeminen, vastustajan sitominen aloituksessa ja niin edelleen.

Tavoitteiden suorittaminen tai niiden kämmääminen sekä yleinen päteminen kaukalossa heilauttelevat pelin eri osa-alueita kuvaavia mittareita ja lisäksi kerryttävät kokemuspisteitä. Täytyy sanoa, että kyllähän se kivalta tuntuu, kun onnistuneen meganiitin jälkeen saa pinon kokemuspisteitä taklauskykyynsä ja valmentajalta kehut.

Pelitila kärsii siitä, että noin 90 % ottelun tapahtumista sattuu, kun pelaajan ketju on jäällä, sai se ketju sitten peliaikaa 15 tai viisi minuuttia. En ole itse viime vuosina kamalasti NHL:ää katsellut, mutta olen aika varma, että pelit eivät rutiininomaisesti pääty 10–8-sirkuslukemiin tai että viiden tehopisteen illat eivät ole aivan yleisiä. Täällä ovat. Jos kuitenkin tykkää kepeästä hahmonkehityksestä ja lätkästä, Be A Pro sitä kyllä tarjoaa.

Muitakin uudistuksia on tullut reippaasti, eikä niitä kaikkia parissa sivussa ehdi käsittelemään, joten summataan ne tärkeimmät yhteen: moninpeli onnistuu nyt niin, että samalla sohvalla istuvat kaverukset pelaavat netin välityksellä muita vastaan. Pääasiallisena yksinpelitilana pidettävä GM-pelitila on saanut moraalisysteemin, jossa pelaajien fiiliksiä täytyy pitää yllä puhuttelujen ja muiden kikkojen avulla. Hockey Ultimate Team on yhä Hockey Ultimate Team, mutta nyt myös tekoälyä vastaan pelattavana. Vähän jotain jokaiselle, siis.

Kokonaisuutena NHL 16 on hyvä peli. Se ei sinänsä yllätä, sillä kyllähän kaikki tiesivät, että viime vuoden kaltaista pannukakkua ei voitaisi toistamiseen julkaista. Niinpä se, että pelitilat on palautettu ja itse lätkä on hieman parempaa kuin ennen, ei ole mikään hurraamisen arvoinen juttu, vaan vähimmäisvaatimus.

Ei vähimmäisvaatimusten täyttämisestä nyt mitään kunniamitaleita voi varsinaisesti jakaa, vaikka miten huomioisi sen, että peliä tehdään kiireessä. Tarjolla on kuitenkin ihan hyvää lätkää hyvillä ja kattavilla pelitiloilla, joten ei tästä nyt kamalan vihainenkaan voi olla.

7/10

EA teki sen, mitä piti, mutta ei paljon enempää. NHL-sarja on nyt sillä viivalla, millä sen vähintään kuuluisikin olla – enemmän uudistuksia ehkä ensi vuonna?

Miikka Lehtonen

7/10
KehittäjäEA Canada
JulkaisijaEA
PeligenretUrheilu
Pegi-ikärajatK-12
Pegi-merkinnätOnline, Väkivalta
Lisää luettavaa