NHL 2K6

...NHL 2K6 on erinomainen päätös tämän sukupolven kiekkopeleille.

14.9.2011 21:25

Kiekko on palannut, julistetaan Amerikassa. Konsolimaailmassa se ei koskaan edes kadonnut mihinkään, vaan kiekkopelien sota jatkui työsulusta huolimatta verisenä. Viime vuonna selvästi kilpailijaansa parempi NHL 2K6 joutuu tänä vuonna tiukempaan taistoon, sillä monien mielestä NHL 06 oli EA Sportsin kaikkien aikojen paras jääkiekkopeli. Riittävätkö mestarin rahkeet?

NHL:n säännöt muuttuivat työsulun aikana melkoisesti, ja NHL 2K6 sisältää luonnollisesti mahdollisuuden pelata uusien sääntöjen mukaan. Tuomarit tuntuvat jopa puuttuvan pelin häiritsemiseen entistä innokkaammin, sillä estämisrangaistuksia satelee vähän väliä. Se tärkein tosin puuttuu, sillä palkkakatto ei ehtinyt mukaan Franchise-pelitilaan.

Pelin kokoonpanot ovat viime kesältä, eikä ennen kauden alkua tapahtuneiden tyhjennysmyyntien lopputuloksia löydy suoraan levyltä. Uudet kokoonpanot löytyvät jo Xbox Liven kautta, mutta netittömille jää Sidney Crosby -arpajaisissa käteen tyhjä lippu.

Kiekkopelien minimivaatimuksiksi nousseiden turnausten ja Franchise-tilojen lisäksi NHL 2K6 sisältää tukun minipelejä, joissa pääsee höntsäämään ulkojäälle ja muuta mukavaa. Kehitystiimi vakuuttaa lisäksi, että Franchise-tilaa viime vuosina riivanneet kaatumiset on korjattu. Itse en testijakson aikana saanut peliäni kertaakaan jumiin.

Jääkentän kemistit

NHL 2K6 ei kokenut vuoden aikana kilpailijansa kaltaista täydellistä muodonmuutosta, mutta toisaalta sellaiseen ei ollut tarvettakaan. Parannuksia on silti melkoisesti. Tuntuvin uutuus on uusi, kuvakepohjainen syöttöjärjestelmä. Napsauttamalla oikeaa analogisauvaa pelaaja siirtyy pelinrakentaja-tilaan, jonka kautta kiekon voi toimittaa nopeasti haluamalleen joukkuekaverille. Nopea kaksoispainallus lisää syötön perään välittömän laukauksen. Kiekon voi lisäksi joko heittää roikkuna maalin eteen tai rännin kautta siniviivalle.

Pienenä kauneusvirheenä uusi syöttösysteemi ei ole mallia päälle tai pois, vaan se sammuu itsestään epäonnistuneen laukauksen tai kiekonmenetyksen jälkeen, jonka jälkeen se pitää aktivoida uudestaan. Oikean sauvan naksutteluun kypsyy nopeasti, ja varsinkin nopeissa tilanteissa toivoisi, että peli antaisi pelaajan pitää syöttökuvakkeita päällä jatkuvasti.

Pienempinä uudistuksina peli sisältää pikataktiikat, joilla voi määrätä nopeasti miehiä maskiin, käskeä pelaajien ottaa lisää etäisyyttä tai pyytää kaveria suojaamaan. Fyysisen kiekon ystäviä puolestaan ilahduttanee se, että aggressiivisella taklauspelillä on nyt konkreettisia vaikutuksia. Jatkuvat taklaukset laskevat väliaikaisesti pelaajien ominaisuuksia, varsinkin jos taklaajalle on annettu enforcer-luokitus.

Uratilan puolella näkyvin uudistus on joukkuehengen mallintaminen. Onnistumiset, treenaus tai vain hyvä ketjukaverien välinen kemia näkyvät jäällä parempana pelinä. Passiivisen, taustalla tapahtuvan treenauksen lisäksi pelaaja voi matsien välissä pyörittää harjoituskuvioita tai osallistua minipelien muodossa erikoistreeneihin.

Vakavan miehen valinta

Vuosien varrella on muodostunut tavaksi, että NHL 2K -sarjan pelit häviävät ulkonäössä EA:n kilpailijoilleen. Tänä vuonna ero on vielä aiempaa korostuneempi, sillä NHL 06:n luistelumalli on vertaansa vailla. Siihen verrattuna NHL 2K6:n rusettiluistelijat näyttävät ja tuntuvat suorastaan koomisilta, vaikka muuten pelin tempo onkin kohdallaan.

Pelattavuudessa vaaka kallistuu toiseen suuntaan, varsinkin yksinpelinä. NHL 06:n huijaavan ja epärealistista kiekkoa pelaavan tekoälyn jälkeen NHL 2K6 on kuin taivaallinen riemunjulistus. Muutenkin hyvää tekoälyä parantaa entisestään sen kyky opetella pelaajan kuvioita. Huomasin järkytyksekseni, että parin lähietäisyydeltä tehdyn maalin jälkeen kone rupesi nopeasti katkomaan syöttöjä maalin edustalla ja ottamaan vapaat miehet pois. Yllättäen peliä joutui pyörittämään entistä enemmän siniviivan kautta ja hakemaan vetoja sitä kautta. Pian tekoäly tosin oppi tämänkin, ja taktiikkaa joutui muuttamaan jälleen.

NHL 2K6:n pelit ovat NHL 06:een verrattuna sangen vähämaalisia ja tiukkoja vääntöjä. Rökälelukemat ovat todella harvinaisia, ja varsinkin kovemmat maalivahdit pystyvät usein nollapeleihin sekä pelaajan joukkueessa että häntä vastaan. Joku tykkää, toinen ei. Oikeastaan ainoat valittamisen aiheet löytyvät samalta osastolta, sillä peli on ehkä turhankin virkamiesmäinen. Jääkiekko on maailman nopein joukkuepeli, jossa rokki soi ja jotain tapahtuu jatkuvasti. Ripaus kunnon ryminämeininkiä ja hallia heiluttavaa tunnelmaa, niin tässä olisi kaikkien aikojen paras kiekkopeli.

NHL 2K6 on erinomainen päätös tämän konsolisukupolven kiekkopeleille. Sen loistava tekoäly tarjoaa parhaan vastuksen miesmuistiin, ja uusi syöttösysteemi muuttaa peliä entistä realistisemmaksi. Yhdistettynä poikkeuksellisen halpaan hintalappuun NHL 2K6on pakkohankinta jääkiekon ystäville. Pienet kauneusvirheet ja turhankin askeettinen ulkoasu jäävät harmittamaan, mutta toisaalta jättävät Xbox 360 -versiolle jotain parannettavaa.

Merkittävimmät NHL-sääntöuudistukset.

NHL pelaa kaudella 2005–2006 uusilla säännöillä. Pelaajille maksettavissa palkoissa on nyt joukkuekohtaiset palkkakatot, joita ei saa ylittää. Kaukalon puolella punaviiva poistettiin, ja kiekon voi nyt syöttää omalta alueelta suoraan vastustajan siniviivalle. Myös hyökkäysalueen kokoa kasvatettiin. Maalivahdit eivät saa pelata kiekkoa maalialueen ja sen takana olevan puolisuunnikkaan ulkopuolella. Tasapelit poistettiin, ja jatkoajan jälkeen voittaja ratkaistaan rangaistuslaukauksilla. Hävinnyt joukkue saa ”tasapelistä” pisteen.

Sidney Crosby, superlupaus

NHL 2K6:een vasta Live-päivityksen kautta lisättävä Sidney Crosby on hypen mukaan lupaavin NHL-tulokas sitten Mario Lemieux’n. Juniorisarjoissa ja -turnauksissa itsestään supertähden tehnyt Crosby oli solminut miljoonien arvoiset sponsorisopimukset jo ennen ensimmäistä ammattilaisotteluaan. Varaustilaisuudessa Crosby päätyi Pittsburgh Penguinsiin ja suoraan ”Super” Mario Lemieux’n ketjukaveriksi. Kaksikko on jo nyt muodostanut tappavan tutkaparin.

Entä NHL 06?

Molemmat pelit on julkaistu ja valitseminen on vaikeaa. Miten NHL 06
pärjää suorassa vertailussa?

+ Grafiikka. NHL 06 on markkinoiden näyttävin kiekkopeli.
+ Luistelu. Realistisin luistelumalli.
+ Tunnelma. NHL 06 -otteluissa musiikki pauhaa ja laidat heiluvat, kuten
oikeastikin.
+ Kaksinpeli. Ratkiriemukasta hupia!
– Tekoäly. Huonoa kiekkoa ja huijausmaaleja. Ei näin.
– Franchise-tila. Liian vähän sisältöä.
– Realismi. NHL 06 on puhdasta hawaii-kiekkoa, jossa ei
pelinrakentelulla tai taktiikalla ole sijaa.

8/10
Lisää luettavaa