Suuret pikselit, suuret tunteet
Mark ”Messhof” Essenin Nidhogg ei ole enää mikään uusi ilmiö pelialalla, sillä siitä on kuiskailtu ja puhuttu pienissä piireissä jo vuosien ajan. Todella yksinkertaiseksi mutta tappavan addiktiiviseksi kehuttu miekkailupeli keräsi pelialan tapahtumissa kulttimaineen, kun sen kehittäjä esitteli sitä kollegoilleen ja toimittajille. Kotiversiota sitten saatiinkin odottaa useamman vuoden ajan.
Pintapuolisesti on ehkä vaikea ymmärtää, mikä siinä projektissa niin kesti. Nidhogg kun on itse yksinkertaisuus: suurista ja karuista pikseleistä veistetyt miekkamiehet käyvät loputonta taistoaan psykedeelisten taustojen edessä. Tavoitteena on yksinkertaisesti ohittaa edessä seisova vastustaja joko ketteryydellä tai miekan terällä ja siten juosta kohti maalia ruutu kerrallaan. Vastustaja yrittää tietenkin tehdä samalla saman toiseen suuntaan.
Ja siinä se peli sitten onkin. Paitsi ettei tietenkään ole, sillä kuten kaikissa muissakin hyvissä peleissä, myös Nidhoggissa se juju ei piile siinä, mitä tehdään, vaan miten. Vuosien kehitysaika on mennyt tietenkin siihen, että pelikokemus – niin karulta kuin se vaikuttaakin – on hiottu äärimmilleen.
Jo ensimmäiset hetket Nidhoggin parissa paljastavat, että karun pinnan alta löytyy yllättävän paljon syvyyttä – ilahduttavan elegantisti. Vaikka ohjaus on monipuolinen, se on myös todella simppeli, sillä liikkumisen ohella käytössä ei ole kuin hyppy- ja hyökkäysnappi. Niitä voi silti yhdistellä monipuolisesti sen mukaan, missä tilanteessa taistelijat ovat, millä korkeudella näiden miekat ovat toisiinsa nähden ja niin edelleen.
Kaikki toimii todella intuitiivisesti, ja vaikka paperilla kombinaatioita onkin paljon, ne uppoavat selkärankaan hetkessä. Tämän jälkeen voikin sitten nauttia täysin siemauksin taistelusysteemistä, josta tuntuu löytyvän uusia kikkoja ja mahdollisuuksia jatkuvalla syötöllä.
Oikeissa olosuhteissa Nidhogg onkin parhaita kaksinpelejä, joita markkinoilta löytyy. Ja se ensimmäinen olosuhde tulikin jo mainittua: kaksinpeli. Mukana on myös yksinpeli, jossa tavoitteena on piestä liuta tekoälyn sotureita, mutta ei se ole hauskaa. Tekoäly ei ole kekseliäs, eikä sen enempää tuuleta voittojaan kuin järsi ohjaintaan tappion hetkellä. Ja se on vähintään puolet huvista.
Ihan rehellisesti sanottuna on myös todettava, että Nidhogg ei varmasti ole koko kansan peli. Se viehättää niitä tyyppejä, jotka tykkäävät tasaisista ja aaltoilevista kamppailupeleistä, joissa pitkä ja tasaväkinen matsi ratkeaa yhteen huikeaan voiton tai tappion hetkeen. Kykykatto on korkea, ja voittoa ei ratkaista sen mukaan, kuka on opetellut liikelistat parhaiten, vaan kuka osaa oikeasti pelata.
Jos et kuulu tähän porukkaan, Nidhogg ei ole sinun pelisi. Mutta jos kuulut? Voi pojat.