Nierin alku on häkellyttävä. Nier Gestalt makaa keskellä hylättyä kaupunkia sydäntalvella suojellen ruton riivaamaa tytärtään varjomaisilta hirviöiltä. Jäädessään tappiolle, hän imee voimaa kirjasta. Aaveita niitetään poikki ja pinoon Nierin samalla noustessa 30 kokemustasoa. Samaan aikaan tytär pyytää, ja tämä on tulkintaa, kirjalta piparin. Tarina hyppää 1 300 vuotta eteenpäin vailla sen kummempia selittelyjä. Nier on muuttanut hämäävän keskiaikaiselta vaikuttavaan kylään tekemään hanttihommia ikääntymättä päivääkään.

Tarina ei tästä juurikaan selkene. Tytär yhdessä muun maailman kanssa on yhä sairas. Hetken kuluttua kuvaan astuu brittiläisen aksentin omaava puhuva kirja Grimoire Weiss, jonka olemassaoloa ei kukaan kyseenalaista. Yhdessä kirjan kanssa Nier syöksyy etsimään puuttuvia säkeitä, jotka legendan mukaan parantavat hänen tyttärensä.

Nier of War

Nierin ydin on suoraviivainen toimintaropellus. Roolipelielementit ovat kuitenkin lähinnä aseiden parantelua sekä tasonnousua, vaikka tasonnoususta ilmoitetaan vain valkoisella tekstillä ilman minkäänlaista statistiikkaa. Kokemuksen karttuessa Nier oppii myös erilaisia loitsuja Grimoiren kautta ja parantelee aseitaan erilaisilla hirviöiltä löytyvillä sanoilla. Iskukombot hoituvat tasan yhdellä napilla, väistöliikkeiden ja erilaisten taikavoimien täydentäessä repertoaaria. God of Warin kaltaista slashfestiä on turha odottaa. Jämäkät kontrollit tukevat toimintaa, mutta kamera jättää hieman toivomisen varaa. Jonkinlainen automaattinen lukitus vihollisiin olisi ollut poikaa, sillä nyt puolet ajasta menee tähtäillessä loitsuja oikeaan osoitteeseen.

Vaikutteet Zeldasta ovat siis selvät eikä peli peittele seikkaa millään tavalla. Kadonneet säkeet ovat erilaisten hirviöiden hallussa, jotka odottavat useimmiten luolaston perällä. Yleensä kyseiset taistelut suoritetaan useassa eri vaiheessa ja henki on jatkuvasti hellässä. Peli tarjoilee onneksi tarkistuspisteitä myös vaiheiden välissä, eikä taistelua tarvitse aina ottaa alusta.

Tekemistä on paljon muutakin. Vaikka Nier kosiskeleekin länsimaista yleisöä, eikä vähiten puolialastomien naishahmojen kautta, ovat vaikutteet JRPG:stä selvät. Tarinan lisäksi aikaa voi käyttää loputtomasti niin kalastamiseen kuin maanviljelyynkin. Hengähdystaukoa tarjoavat myös sivutehtävät, jotka ovat tyyliä ”etsi piilotettu kananmuna”. Sekoitus on toimiva, vaikkakin suurin osa sivutehtävistä jäi tekemättä tyhjänpäiväisten palkintojen takia. Hortonomin vikaa en myöskään itsestäni löytänyt, vaan ostin suosiolla parannusyrttini paikallisilta alihankkijoilta.

Kolossin varjossa

Tyyli on paljosta velkaa Shadow of the Colossukselle. Taiteellinen suunnittelu on, vaikkakin teknisesti vanhentunutta, niin raikasta. Hirviösuunnittelu jopa loistaa joiltakin osin yhdessä musiikin kanssa. Mutta peli kompastelee tarinankerronnassa. Tässä tapauksessa vähemmän olisi ollut enemmän, sillä nyt peli herättää liudan kysymyksiä, jotka jäävät vaille vastausta. Samalla se sortuu selittelemään itseään liikaa toisaalla. Päivän pelastavat onneksi hahmot, jotka ovat hyvin näyteltyjä ja pidettäviä kaikessa inhimillisyydessään.

Vaikka Nier ei varsinaisesti luo mitään uutta lajityyppinsä sisällä, se on oudon hypnoottinen. Maailma on täynnä pilkahduksia edesmenneestä sivilisaatiosta ja kulttuureista. Tarina herättää ehkä enemmän kysymyksiä kuin mihin se vastaa, ja kompastelee yrittäessään olla eeppinen. Mutta isän taistelu tyttärensä puolesta on riittävä motivaatio läpipeluulle. Ainoa rokotuksen aihe on liian simppeli toiminta. Yksi hyökkäysnappi ei vain riitä, ja se tekee suurimmasta osasta peliä pelkkää neliön ränkytystä. Jos tämän ohi katsoo, Nier on peli, jossa hahmot ja miljöö kohtaavat yhdessä kauniin taiteellisen suunnittelun kanssa. Zeldan fanit ovat pelin kanssa heti kotonaan, mutta monimutkaisemman toiminnan ystävät tuskin saavat pelistä kaikkea irti.

6/10
Lisää luettavaa