Ninja Gaiden 2 / Arvostelut / pelaaja.fi

Ninja Gaiden 2

25.07.2008 // Kirjoittanut: Juha Wakonen
33

Ninja Gaiden on aivan pirun haastava peli. Vuonna 2004 ensimmäiselle Xbox-konsolille ilmestynyt vanhan klassikkosarjan uudelleenlämmittely nosti monella alueella laadukkaan ja toimintapainotteisen pelaamisen sekä erityisesti näyttävän miekanheiluttelun riman erittäin korkealle. Tomonobu Itagakin johdolla peliä kehittänyt Team Ninja ei lähtenyt kosiskelemaan sunnuntaipelaajia, vaan piti vaikeustason jyrkkänä alusta loppuun asti. Peli palkitsi vain ne, jotka käyttivät runsaasti aikaa nuoren Ryu Hayabusa -nimisen ninjan liikkeiden sisäistämiseen. Satunnaisesti peliohjaimeen tarttuville Ninja Gaiden tarjoili vain sopivan tekosyyn kiivaalle sadattelulle, hampaiden kiristelyä ja äärimmäistä turhautumista.

Tästä kaikesta huolimatta peli ei kuitenkaan koskaan tuntunut varsinaisesti epäreilulta. Kun Black- ja Sigma -nimiset uusintapainokset hioivat vielä muutamia terävimpiä kulmia ja tasoittivat vaikeustasojen porrastusta, kuoleminen yksinkertaisesti tarkoitti epäonnistumista ja sitä, että pelaaja itse teki virheen ja sai sen vuoksi välittömästi näpäytyksen sormilleen. Taistelemisen toki teki ajoittain turhankin vaikeaksi esimerkiksi sinne tänne säntäilevä kamera, mutta loppujen lopuksi vain harva peli on yltänyt vastaavanlaiseen suoritukseen. Äsken julkaistu Ninja Gaiden 2 yrittääkin selvästi ratsastaa edeltäjänsä ansioilla ja hyvällä maineella, koska samanlaista huolellisuutta siitä on turha yrittää etsiä. Se kuuluu Microsoftin Xbox 360:n toimintapelien parhaimmistoon, mutta ei ole kuitenkaan läheskään nimensä veroinen jatko-osa.

Itse tarina sijoittuu ensimmäisen pelin tapahtumien jälkeiseen aikaan, vaikka muuten tosin liikutaankin suhteellisen samanlaisilla linjoilla. Tällä kertaa Hayabusan klaanin hallusta varastetaan muinainen esine, jonka avulla demonien runnoman maailman herruudesta haaveilevien despoottien on mahdollista herättää henkiin muinainen ja hirvittävä pahuus. Juoneksi kutsutussa sekametelisopassa pyörii totta kai myös ihmissusia, manalaisia, fantasiaa ja teknologiaa yhteen sekoittavia kummajaisia, isopovisia naisagentteja sekä toinen toistaan ihmeellisemmiksi kuviteltuja loppuvastustajia. Tuskin kukaan meistä Ninja Gaidenia kuitenkaan sen tarinan vuoksi pelaa, vaan voimme kaikki hyväksyä sen vain tekosyyksi näyttävälle ja äärimmäisen veriselle toiminnalle. Aika ajoin sitä tosin yllättää itsensä toivomasta edes rahtusta järkeä koko hommaan, mutta heti sen jälkeen onkin taas aika tappaa kymmeniä ja taas kymmeniä vihulaisia.

Peli pelaajaansa ilkkuu

Varmasti ensimmäisen osan poikiman, tiukkaa vaikeustasoa arvostelevan kritiikin ansiosta Team Ninja on tällä kertaa laventanut kynnystä tarttua konsolin ohjaimeen, ainakin aavistuksen verran. Pelistä löytyy kaiken kaikkiaan neljä eri vaikeustasoa, joista kaksi vaikeinta on suunnattu äärimmäisille masokisteille. Ne täytyy myös ensin avata pelaamalla itse tarina kokonaan läpi. Aloitustasoista helpoinkaan ei päästä ninjaveteraania helpolla, mutta pitää pelaamisen vetreänä ja useimmiten varsin mukavana.

Harmi vain, että Ninja Gaiden 2:n taisteluiden haasteellisuus ei noudata juuri minkäänlaista logiikkaa. Seinä saattaa nousta eteen salamannopeasti, kun vielä edellisen nurkan takana voitettu kentän päävihulainen kaatui muutamalla hassulla iskulla ilman väistöliikkeitä tai sen kummallisempaa magiaa. Peli sortuu myös pelaajan ärsyttävään kyykyttämiseen tai kerta kaikkiaan vain epäreiluun kikkailuun. Ninjasankaria esimerkiksi kuumotetaan useaan otteeseen täysin näkymättömissä olevien jousiampujien toimesta. Ne lähettävät palavia ja räjähtäviä nuolia tikapuilla kiipeilevän tai rivivihollisia vastaan taistelevan Hayabusan klaanin nuorimmaisen niskaan. Pohjaan kapsahdetaan viimeistään siinä vaiheessa, kun eräs pelin lukuisista pomovihollisista päättääkin kuollessaan räjähtää, täysin ilman varoitusta, vieden varomattoman tai pelkästään tietämättömän pelaajan hengen mennessään. Useaan otteeseen taistelemisen nautinto nyrjähtääkin yksinkertaiseen kantapään kautta oppimiseen, kun samaa kohtaa joutuu tahkoamaan, kunnes tuuri yksinkertaisesti antaa myöden.

Monet ovat ehtineetkin jo arvosteluissaan parjaamaan Ninja Gaiden 2:n kameraa. Suoraan sanottuna se on kaiken huonon maineensa täysin ansainnut. Ensimmäisen julkaisun virheistä oli selvästi haettu oppia, kun PlayStation 3:lle julkaistiin viime vuonna hieno Sigma-uusintapainos. Syystä tai toisesta Itagaki lakeijoineen on ottanut asiassa useamman askeleen silkkaa takapakkia ja tuloksena onkin yksi ärsyttävimmistä pelikameroista vuosiin. Se löytää kyllä Hayabusan kuvauksellisimmat puolet, kun niin haluaa, mutta näin tehdessään se samalla jumittuu seiniin ja hakeutuu kuvakulmiin, jotka tekevät taistelusta käytännössä ja teoriassa mahdotonta. Keskittäminen onnistuu olkanapilla, mutta tiukoissa tilanteissa tämänkään toteuttaminen ei ole aina niin helppoa.

Miekka miehen tiellä pitää

Kaikesta yllä olevasta nokan koputtelusta huolimatta Ninja Gaiden 2:ssa on paljon erinomaisia palasia juuri oikeilla paikoilla. Taisteleminen on pelaamisen taitolajina edelleen mitä parhainta viihdettä, ja se näyttää varmasti vierestä katsojienkin mielestä todelliselta vauhdin spektaakkelilta. Veren ja valtoimenaan lentävien irtojäsenien määrä on jatko-osassa väännetty täysin kaakkoon - toisin sanoen meno on kauttaaltaan äärimmäisen hurmeista ja brutaalia. Uutena peliin on tuotu erilaiset lopetusliikkeet. Kun Ryu on ensin onnistunut pätkäisemään vastustajansa käden tai jalan kokonaan irtipoikki, pelaaja voi päästää kurjan maassa matelevan demoninpuolikkaan komeasti päiviltä painamalla sopivana hetkenä ohjaimen Y-painiketta.

Vastustajat ovatkin itse asiassa kaikkein vaarallisimmillaan juuri haavoitettuina. Tomussa ryömivä piruparka käy päälle kuin yleinen syyttäjä, kamppaa ninjasankarin maahan ja tekee kamikazet räjäyttämällä sekä itsensä että pelaajan taivaan valtakuntaan. Tavalliset rivivihollisetkin herättävät edelleen pelonsekaista kunnioitusta, vaikka Hayabusa paraneekin tällä kertaa automaattisesti jokaisen taistelun jälkimainingeissa. Miekkailubaletti on kauttaaltaan upeaa pelattavaa, palkitsevaa ja äärimmäisen näyttävää. Hitaita aseita ei pelissä ole ollenkaan, vaan itse Kuolemalta pihistetyn oloinen viikatekin leikkaa nyt elämän viljaa ripeään tahtiin. Välillä ruudunpäivitys kylläkin kompastuu polvilleen, mutta pahimmassa hädässä tämä ei välttämättä ole pelaajan kannalta pelkästään huono asia.

Moninpeliominaisuuksia Ninja Gaiden 2:ssa ei ole. Ninja-ammattilaiset voivat ladata verkkoon omia karmapisteitään muiden hämmästeltäväksi, ja tämän lisäksi itse tallentamiaan pelivideoita voi jakaa muiden kanssa. Kaiken kaikkiaan Ninja Gaiden 2 ei jatka tai jalosta pelisarjaa ensimmäisestä osasta suuntaan tai toiseen, vaan se on ”vain” pelkkä jatko-osa muutamalla enemmän tai vähemmän merkittävällä uudistuksella ryyditettynä. Tämä kyllä riittää tyydyttämään Microsoftin konsolin omistajien pahimman verenjanon, mutta toisaalta Hayabusan uudet seikkailut eivät onnistu lunastamaan niille ensimmäisen pelin asettamia odotuksia. Team Ninjan olisi pitänyt oppia monista virheistään ja yksinkertaisesti pystyä tällä kertaa parempaan.

Tietolaatikko 1: Ninjan sukupuu

Ryu Hayabusan menneisyys on varsin ansiokas. Tänä vuonna tulee itse asiassa kuluneeksi tasan kaksikymmentä vuotta siitä, kun nuori ninja esiintyi ensimmäisen kerran konsolipelin tähtenä. Vuonna 1988 ilmestyi yksinkertainen mäiskintäpeli, jonka suosio ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna samana vuonna (ja samalla nimellä) julkaistuun Ninja Gaideniin. Toimintaa ja tasohyppelyä sekoittanut peli poiki useita jatko-osia, joista monet saavat useamman meistä edelleen lähes kyyneliin, kun ajattelemme niiden hankalimpia kohtia.

Seuraavaksi Ryu teki loikan Tecmon kuuluisien Dead or Alive -kamppailupelien tiimellykseen. Sarjan ”juonelliset” tapahtumat sijoittuvat kronologisesti ensimmäisten Ninja Gaideneiden jälkeiseen aikaan, vaikka välillä kaikkien aikatasot tosin menevätkin aivan sikin sokin. Neljä vuotta sitten Xbox-konsolille ilmestynyt uusi Ninja Gaiden puolestaan liittyy sekin enemmän tai vähemmän edesmenneiden pelien ja Dead or Alive -sarjan kuvioihin. Nyt julkaistu tuore jatko-osa puolestaan paljastaa, että Ryun isä on nimeltään Joe Hayabusa. Hän on palannut ninjakylään vietettyään vuosia kaukaisissa maissa opettelemassa uusia taistelutekniikoita ja mielenhallintaa. Joe myös vartioi demonipatsasta, jonka varastamisesta Mustan hämähäkin klaanin Genshin kumppaneineen haaveilee.

7/10

Kommentit

Käyttäjän Gold kuva
Gold

Parasta toimintaa yksinpeliltään.

Käyttäjän Markuz- kuva
Markuz-

loistavaa mättöä

Käyttäjän Matias Kainulainen kuva
Matias Kainulainen

Haastetta löytyy edelleenkin varsin mukavasti

Käyttäjän warhero kuva
warhero

Erinomainen taistelupeli.

Käyttäjän BaronVonArse kuva
BaronVonArse

loistavaa viihdettä

Käyttäjän himopelaaja kuva
himopelaaja

Loistava peli ja viihdyttää kyllä.

Käyttäjän Metroplex kuva
Metroplex

Viihdyttää ja ei kiihdytä kuin 1:n (hyväs miel

Käyttäjän opossumi kuva
opossumi
Käyttäjän Nirreman kuva
Nirreman
Käyttäjän alaur kuva
alaur

Omasta mielestä Vuoden paras action peli

Nostoja