Kohtalottaren heittosäkki, nuori Ryu Hayabusa, on palannut. Vuonna 2004 Microsoftin ensimmäiselle Xbox-konsolille julkaistu, kolmiulotteiseksi päivitetty Ninja Gaiden niitti mainetta tinkimättömän kovalla haastavuudellaan ja sitäkin toimivammalla pelattavuudellaan. Nyt koston varjoista astutaan uuden sukupolven PlayStation 3:lle. Itse peli on edelleen vanha tuttu, tosin kerran vielä hiotumpana ja muutamaa osaa pidempänä.
Pelisarjan pitkä taival kolikkohallien kaksiulotteisesta, vasemmalta oikealle liikkuvasta mätkinnästä Nintendon ja sittemmin Xboxin konsolien tiukan vaikeisiin toimintapelaamisen klassikoihin on varsin kunniakas. Jokainen osa seisoo toki omilla jaloillaan, vaikka pelien vaikeustaso ei aina olekaan vastannut sen sankarin, Hayabusa-klaanin nuoren ninjan omia akrobaatin kykyjä. Tuoreimpia Ninja Gaideneita kehittänyt Team Ninja on tehnyt niin sanotusti peterjacksonit ja julkaissut jo aikaisemmin hienosta pelistään vieläkin paremman version.
Monet uuden Ninja Gaiden Sigman parannuksista ovat luonteeltaan enemmän tai vähemmän kosmeettisia. Hahmojen liikkeisiin on saatu lisää elävyyttä, pelaajaa koetellaan uusilla vihollisilla, animaatiot näyttävät entistä komeammilta ja pelin juonta kuljetetaan aiempaa paremmin uuden materiaalin kautta. Heti ensimmäisestä taistelusta kohtisuoraan ylös ampaissut vaikeustasokaan ei PlayStation 3:n versiossa tunnu aivan yhtä sadistiselta, mutta helposta pelistä ei todellakaan voida vieläkään puhua. Vähäpätöisiä rivivihollisia ei Ninja Gaidenissa tunneta, vaan jokaiseen vastustajaan on syytä keskittyä asiaankuuluvalla hartaudella. Pelissä puolustus näyttelee vähintään yhtä oleellista osaa kuin varsinainen hyökkäys, jonka tehoja lisätäänkin edelleen tutuilla Ninpo-taikavoimilla. Niiden sijoittaminen kolmio- ja ympyränapin yhteispainalluksen taakse vaatii alussa melkoista sorminäppäryyttä, mutta kikkailuun tottuu.
Nahkaa ja sotakirveitä
Vaikean alun nostattaman turhautumisen jälkeen pelin kontrollit jämähtävät selkäytimeen ja homma alkaa sujua. Ninja Gaiden ei lakkaa ihastuttamasta pelihahmonsa liikkeiden puhtaalla visuaalisella näyttävyydellä. Ryu osaa edelleen monia Persian prinssin elkeitä, oikeastaan vain aikapakki puuttuu. Aiempia Xbox-versioita kiusannut kamera toimii niin ikään paremmin ja on nyt vapaasti liikuteltavissa oikeanpuoleisella analogitikulla.
Ninja Gaiden Sigmaa koskeneessa julkisessa tohinassa eniten palstatilaa saanut uudistus koskee varmasti aiempien versioiden sivuhahmoa, mustaan nahkaan verhoutunutta demoninmetsästäjä Rachelia. Team Ninja on lisännyt tarinaan kolme pelattavaa tasoa, joissa pelaaja pääsee pyörittämään uhkeaa naiskauneutta koko rahan edestä. Rachel käyttäytyy taisteluissa ninjaa verkkaisemmin, mutta tämä korvataan raaalla voimalla ja uudenlaisella taikuudella. Hahmo pysyy hyvin tasapainossa ja omaa Ryun tavoin pelaamalla avattavaa materiaalia.
Tuoreet lisäykset antavat kaikki pelille tarpeeksi uutuuden tuntua. Toisaalta Ninja Gaiden on pelinä yksinkertaisesti niin hyvä, että sen olisi kehdannut julkaista vaikka sellaisenaan. Nyt se paikkaa myös hienosti PlayStation 3:n kärsimää toimintapelien vajetta, vieläpä parhaalla mahdollisella tavalla. Kun turhautumisensa voittaa ja pelille antaa aikaa, sen vaikeustaso loivenee huomattavasti ja pelaamisesta tulee todella ensiluokkaista ajanvietettä. Viisi vaikeustasoa, tukku lisätehtäviä ja avattava materiaali pitävät pelaajat varmasti kiireisinä ja tyytyväisinä virallista jatko-osaa odoteltaessa.
Vaikeuksien kautta voittoon
Ensimmäistä Ninja Gaidenia päästiin ohjastamaan pelihallien vilskeeseen vuonna 1988. Tällöin vielä anonyymi ninja kuritti vaarallisen kultin jäseniä aitoon Double Dragon -tyyliin. Varsinaisesti mainetta ja kunniaa sarja sai kuitenkin vasta samana vuonna julkaistun Nintendo Entertainment Systemin version myötä. Kaupallisesti hyvin menestynyt peli muistetaan kuitenkin erityisesti sen hampaiden kiristelyä aiheuttavasta vaikeustasosta. Esimerkiksi kuolema pelin viimeisellä tasolla merkitsi vaikeimpien tasojen aloittamista alusta.
Tecmo nosti panoksia entisestään alkuperäisen trilogian kolmannessa, vuonna 1991 ilmestyneessä osassa Ninja Gaiden III: The Ancient Ship of Doom. Ryun ennenaikaisen kuoleman jälkeisiä jatkomahdollisuuksia oli aikaisemmasta poiketen vain muutamia joten tarpeeksi monen virheen jälkeen koko peli oli aloitettava alusta. Myös kolmen vuoden takainen Xbox-versio herätti keskustelua tiukalla oppimiskäyrällään, joskin se alleviivasi enemmän aikalaispelien helppoutta kuin omaa piinaavaa vaikeuttaan. Loppujen lopuksi Ninja Gaidenissa onkin kysymys omaksumisesta ja kärsivällisyydestä. Myrskyn silmään päästyään pelaajan on helppo antaa pelin vain kantaa itseään sulavuudellaan ja täysin kiillotetulla pelattavuudellaan.