Taivas ei ole enää tyhjä
No Man’s Sky on kummallisten vastakohtien peli. Siinä matkustetaan kauhean kauas ja suurella vaivalla, mutta siinä ei koskaan päästä oikeastaan mihinkään. Se oli julkaisussaan mollattu ja tyhjä kokemus, joka on korjattu pelialalle harvinaisella sitkeydellä. Pelinä se on muuttunut työläämmäksi kuin koskaan, ja silti sen pelaajat ovat tyytyväisempiä kuin koskaan. Tämä taitaa olla oikeaa avaruuslogiikkaa.
Hello Gamesin ja Sean Murrayn kohupeli sai pelaajat raivostumaan vuonna 2016 esimerkkinä liioista lupauksista. Visioissa oli ihmeellinen avaruuspeli, jossa pelaajat voisivat lentää loputtomassa avaruudessa kohdaten scifitaiteeksi kasvavia näkymiä. Matemaattisen algoritmin luomat planeetat ja muukalaisolennot toki tulivat peliin oikeasti, mutta moni asia jäi puheiden asteelle. Missä olivat maahan pudonneet valtavat rahtialukset, eeppiset avaruuslaivastot, kunnon tarina ja avaruuden ihmeiden kokeminen moninpelissä? Peli kumisi sisällön tyhjyyttä ja itsensä toistoa. Pelin valheellisesta hypetrailerista ja kehumies Murraysta tuli pelifirmojen pötypuheiden virallisia symboleja. Olisi ollut varmasti helppo ottaa ennakkomyynnistä saadut rahat ja häipyä Karibialle auringonottoon, mutta nyt kävi toisin.
Hello Games julkaisi parin vuoden aikana peliin liudan ilmaisia päivityksiä, joista erityisesti viimeisimmät eli The Atlas Rises ja tuore No Man’s Sky Next todistavat ihmeellisestä sitkeydestä. Nextin myötä No Man’s Sky on nimittäin aika pitkälti juuri se peli, joka häämötti kangastuksena trailerissa ja Murrayn ruusuisissa puheissa. Ihan totta! Tässä se on. Mutta mitä se oikeastaan on?
NMS on nyt erityisesti valokuvaus- ja ihastelupeli. Kameran voi nyt vaihtaa ensimmäisestä persoonasta kustomoitavan pelihahmon tai avaruusaluksen ulkopuolelle. Aiemmin mukaan tuli valokuvatila, mutta Next parantaa grafiikan valaistusta, tekstuureja ja maisemien satunnaismuodostumista. Niinpä peli on nyt valokuvatiloista innostuneiden unelma. Löysitkö jostain täydellisen avaruusaluksen? Entä saisiko uutuutena tulleista planeettojen renkaista sommiteltua täydellisen taustan poseeraukselle? NMS Next on parhaimmillaan törkeän nätti tapaus, ja se houkuttaa kuvaamaan yksinkertaisella totuudella. Toisin kuin useimmissa valokuvatilan sisältävissä peleissä näkemäsi maisemat ovat todennäköisesti kirjaimellisesti käymätöntä korpimaata, johon juuri sinä luot silmäsi ensimmäisenä ihmisenä.
Avaruusturismin esteenä on aina kuitenkin No Man’s Skyn peruspelaaminen, joka koostuu yksinkertaisista mutta alati toistuvista askareista. Avaruusalus tarvitsee hyperbensaa ja lentolöpöä. Avaruuspuku tarvitsee happea. Näitä on tiristettävä kivistä ja kallioista, mutta se suututtaa ympäristöä suojelevia robotteja, joita on ammuttava. Siihen tarvitaan ammuksia. Kaivostyökalu vaatii sekin omaa polttoainettaan. Pelaaja pallottelee minuutti minuutilta tarpeellisia ja jatkuvasti hupenevia aineksia, jotta voisi edetä taas seuraavan maailmaan tekemään aivan samaa.
Next-päivitys ei suinkaan suoraviivaista tätä puuhaketjua – päinvastoin. Kaivelusta ja rakentelusta on tehty jopa monimutkaisempaa, ja mukaan on lisätty ainesten jalostus niin ikään virtaa vaativissa myllyissä. Pelaajat halusivat pelimäisempää otetta, mutta Hello Games tarjoilee ehtaa grindausta. Sama ote pätee kaikkiin Nextin ja muiden päivitysten lisäämiin osiin. Aiemmin mukaan tulleet tukikohdat muuttuvat Nextissä täysin vapaasti rakennettaviksi ja entistä monimutkaisemmiksi, mutta samalla kaikkien perusosien valmistus on entistä työläämpää. Jokainen huone tai käytävä vie valtavat määrät malmeja. Rakennuksia voi tehdä myös puusta tai betonista, ja niitä voi tehdä veden alle. Mutta ai hitsi, ensin olisi hankittava kaikkiin kymmeniin eri osiin omat rakennuskaavansa. Unelmien suurtukikohdan rakentaminen on tuntien sijaan viikkokausien työtä vaativa iisakinkirkko, ja tukikohtia voi olla yhden sijasta niin monta kuin huvittaa.
Pelissä on nyt jopa pitkälti tekstiin pohjaava mutta kivasti kynäilty juoni, jonka läpäiseminen vaatii hurjasti töitä. On kuin Hello Games sanoisi alkuperäisen NMS:n pelaamisen puutetta valittaneille, että tässä on saamari sitä tekemistä. Varokaa mitä pyydätte.
”Peli on parempi kuin koskaan, mutta siihen on vaikeampi päästä sisälle kuin koskaan”
Kun peruspelin grindaus tai haasteen mahdollinen puute alkavat suututtaa, peli tarjoaa nyt ilmaisen rakentamisen mahdollistavan Creative-tilan ja armottomat Survival-pelimuodot. Ensimmäisessä kelpaa toki suunnitella tukikohtia, mutta se ei jaksa kiinnostaa kauaa, sillä se tekee hahmosta myös kuolemattoman ja poistaa avaruudesta vaaran ja mysteerin tuntua.
Survival-pelitilassa planeettojen sää on vaarallisempaa ja viholliset raivokkaampia, ja kuollessa menettää tavaralistan sisällön. Avaruusalus tippuu hajotessaan planeetalle ja vaatii korjauksia, joten viattoman näköinen planeetta voi muuttua helvetilliseksi kuolemanloukuksi. Pelaaja lymyilee radioaktiivisilta myrskyiltä pimeissä kuopissa ja toivoo, ettei happi lopu ennen alukselle pääsyä. Permadeath-tilassa koetaan samaa, mutta uhkana on tallennuksen menetys. Normipelaaja saa hikoilla nyt jo tavallisessa Survival-tilassa, sillä planeettojen satunnaisuus ja uuden askartelun haastavuus yhdistyvät todella kinkkisesti. On helppo menettää henkensä tavalla, joka tuntuu epäreilulta.
Niinpä sitä palaa mielellään takaisin alkuperäiseen pelitilaan, jossa haasteen ja rentouden tasapaino tuntuu järkevimmältä. Siellä on pakko myöntää, että monenlaiset pikkumuutokset ovat tuoneet peliin paljon. Nyt maastoa voi kyntää Mass Effectin Makon mieleen tuovassa ajoneuvossa tai jeepissä. Toisin kuin originaalipelissä, kukkulan takaa voi paljastua vihamielisten muukalaisten munia, joista purskahtavien örkkien tappaminen on tuottoisaa mutta riskaabelia puuhaa. Toisaalla salaperäiset koordinaatit voivat johdattaa aukiolle, jonka maanpinnan alla kymmenen metrin syvyydessä on muinaisten muukalaisten teknologiaa.
Osa uudistuksista on pikkupäivitysten perua ja osa Nextin satoa, mutta kokonaisuutena ne tekevät perusplaneettojen kahlaamisesta paljon kiehtovampaa kuin alkuperäisessä pelissä.
Oma lukunsa on moninpeli, jonka Murray väitti aikoinaan valheellisesti olevan pelissä mukana. No, nyt pelissä on aidosti neljän hengen moninpeli. Vanha avaruuden sananlasku kertoo, että yhteispelitilat tekevät pelistä kuin pelistä paremman, ja se pätee myös NMS:ään. Upeaa on pelkästään jo se, että jonkun todella kauhean tai ihanan planeetan tai sille rakennetun tukikohdan voi esitellä kavereille.
Kaiken yllä vaanii mörkönä pelin armoton monimutkaistuminen. Alkuperäinen No Man’s Sky oli antelias ja letkeä kokemus, mutta Next tuntuu jo normaalilta ja jopa tappavalta selviytymispeliltä. Kokemus on vieläpä hyvin erilainen veteraanille ja tulokkaalle. Onko sinulla satojen miljoonien omaisuus, tähtituhoojan kokoinen tukialus apulaivastoineen, S-luokan luksusalus turbotykeillä ja megamoottorilla, huippuunsa viritetty pyssytyökalu ja kaikki mahdolliset avaruuspuvun päivitykset? Siinä tapauksessa Nextin hieman huonosti selitettyihin systeemeihin käsiksi pääseminen ei ole kummoinenkaan este.
Mutta miten käy, jos oletkin Nextin myötä pelistä kiinnostunut aloittelija? Silloin ruosteinen avaruusjollasi hädin tuskin lentää ja vuotavassa puvussa on vain pari taskua. Varaudu maailmaan, jossa jo planeetalta toiselle hengissä pääseminen saattaa tuntua ylivoimaiselta suoritukselta. Tavaratila loppuu, bensa loppuu, eikä kökkö laserpyssysi taatusti tee vaikutusta tappajarobottien loputtomiin laumoihin. Tämä on taas yksi uuden No Man’s Skyn outouksista: peli on parempi kuin koskaan, mutta siihen on vaikeampi päästä sisälle kuin koskaan.
Tutkimusmatkailusta ja avaruuden kauneudesta nauttivalle pelaajalle kaikki on silti aidosti vaivan arvoista, ja Murrayn sekä Hello Gamesin esimerkki on suorastaan innoittava. Jos syystäkin kuraa niskaansa saaneet pelintekijät onnistuivat parantamaan peliään näin paljon sitkeällä puurtamisella ja ilman maksullista lisäsisältöä, niin kyllä minäkin tutkin vielä yhden kummallisen planeetan. No Man’s Sky osaa sekä rentouttaa että rasittaa vahvemmin kuin koskaan ennen, mutta mikä tärkeintä, pinnan alla ei ole enää pelkkää tyhjää. Siellä on oikeasti kaunis ja pitkälti aivan uniikki tieteisseikkailu.