Grasshopper Manufacture ja Goichi Suda toivat Capcomin kanssa GameCubelle ja PlayStation 2:lle huipputyylikkään Killer 7:n. Brutaali peli sai kuitenkin kriitikoilta vain keskinkertaisia arvosanoja. Myös No More Heroes on Sudan käsialaa, eikä miehen tyyli ole juuri muuttunut.
No More Heroes kertoo nuoren Travis Touchdownin noususta maailman kovapalkkaisimmaksi ja pelätyimmäksi tappokoneeksi. Travis joutuu mukaan murhaleikkiin, kun hän tappaa salamurhaajien rankinglistan sijalla 11 olleen Helter Skelterin.
Helter Skelterin murhan jälkeen salaperäinen kaunotar Sylvia Christel ottaa Travisiin yhteyttä ja tarjoaa hänelle tilaisuuden listalla kymmenentenä olevan tappajan haastamiseen. Pian Travis huomaa joutuneensa ansaan, josta ei voi paeta. Vaikka hän ei jahtaisikaan korkeammalle sijoitettuja salamurhaajia, joukko haastajia himoitsee hänen päänahkaansa.
Tervetuloa Santa Destroyhin
Travis asuu kuvitteellisessa Santa Destroyn kaupungissa Kaliforniassa. Kaupungissa on muun muassa vaate- ja asekaupat sekä kuntosali. Pienessä poikamiesboksissaan Travis voi katsella elokuvia, vaihtaa vaatteita, syödä ja leikkiä kissansa kanssa.
Travisin on siirrettävä organisaation tilille tietty rahasumma, jotta hän voi haastaa itseään korkeammalle sijoitetun palkkamurhaajan. Kahisevaa voi tienata esimerkiksi organisaation tarjoamilla murhakeikoilla tai työvoimatoimiston väliaikaistöillä. Kookospähkinöiden kerääminen tai ruohon leikkaaminen eivät kuitenkaan lyö leiville läheskään yhtä hyvin kuin tappaminen.
Pelin rakenne on hyvin yksinkertainen. Kun Travis on tappanut listalla korkeammalla olevan salamurhaajan, hänen on kerättävä rahaa seuraavaan haasteeseen tekemällä pienempiä keikkoja. Tämä tarkoittaa sitä, että pelaajan on ravattava jatkuvasti työvoimatoimiston ja tehtäväpaikkojen väliä.
Jos tehtävä epäonnistuu, se on käytävä aktivoimassa uudelleen työvoimatoimistossa. Samoja tehtäviä voi suorittaa niin monta kertaa kuin haluaa, ja palkka pysyy samana. Pidemmän päälle Santa Destroyssa pyöriminen ja lyhyiden tehtävien läpäiseminen alkavat rasittaa.
Santa Destroy on melko laaja, mutta se on yksi pelihistorian huonoiten suunnitelluista kaupungeista. Asemakaava on tylsä, ja joka puolella on näkymättömiä seiniä, joihin pelihahmo jää jumiin. Kaduilla ei ole juuri elämää muutamia jalankulkijoita ja satunnaisia autoja lukuun ottamatta. Ajoneuvoja ei pysty kaappaamaan, eikä niitä voi hajottaa. Travisilla on kuitenkin moottoripyörä, jonka voi kätevästi soittaa paikalle napinpainalluksella.
Mä joka päivä töitä teen
Travisin työkeikat ovat pääasiassa nopeutta tai tarkkuutta vaativia minipelejä. Kun Travis esimerkiksi tankkaa autoja, hänen on pidettävä huolta siitä, ettei tankkeihin mene liikaa bensaa. Kun hän leikkaa nurmikkoa, nurmesta on saatava mahdollisimman siisti nopeasti. Minipelien tekninen toteutus ei ole kovin hyvä, eivätkä ne ole kiinnostavia. Niitä jaksaa pelata vain sen vuoksi, että ansaituilla rahoilla voi haastaa listalla seuraavana olevan salamurhaajan.
Pelin ehdottomasti paras osa-alue ovat haastekeikat, jotka päättyvät kahden salamurhaajan veriseen kohtaamiseen. Haastaja voi yletä organisaatiossa vain tappamalla edellään olevat murhaajat. Keikat koostuvat yksinkertaisista kentistä, joissa on tapettava kaikki murhaajan kätyrit.
Keikan lopussa odottaa itse murhaaja, jonka kanssa käydään eeppinen taistelu. Lopputaistelua edeltävät tasot ovat helppoa perustavaraa, mutta korkeammalle sijoitetun salamurhaajan nitistäminen on pitkä ja vaativa tehtävä. Pelin helppo mutta riittävän monipuolinen taistelusysteemi on tunnettava läpikotaisin, jotta lopputaistelussa menestyisi. Vastustajat ovat todella kovia heti ensimmäisestä murhaajasta lähtien. Killer 7:stä tutut värikkäät hahmot tekevät taisteluista mielenkiintoisempia.
Omaperäinen ilme
Goichi Sudan pelit ovat olleet tyylillisesti poikkeuksellisen omaperäisiä. Myös No More Heroes säväyttää. Yksinkertainen yleisilme toimii loistavasti, kun ruudulla on litroittain verta ja erikoisefektejä. Grafiikka ei ole kaunista, mutta se on silti huoliteltua.
Kilpailijoitaan hieman heikkotehoisemmalla Wiillä yksinkertainen ulkoasu on hyvä ratkaisu. Konsoli ei kuitenkaan jaksa pyörittää pelin suurehkoa maailmaa ja erikoisefektejä virheettömästi. Tökkimistä esiintyy luvattoman usein, vaikka lähes kaikki työ- ja haastekeikat sijoittuvat omiin kenttiinsä, jotka ovat erillään pelin päänäyttämöstä.
No More Heroesia on verrattu muun muassa Grand Theft Auto -peleihin, ja yhtäläisyyksiä onkin paljon. Ruudun vasemmassa alareunassa on pyöreä pelikartta, joka on samanlainen kuin Rockstarin hittipeleissä. Myös pelin rakenne muistuttaa todella paljon GTA-sarjaa. Monet asiat on kuitenkin tehty No More Heroesissa eri tavalla tai huonommin kuin GTA:ssa.
Pelin suurin ongelma on se, ettei siinä ole vapauden tunnetta, jonka monet toivoivat voivansa kokea Sudan Wii-debyytissä. Santa Destroyn kaupunki on pääasiassa paikka, josta siirrytään muihin kenttiin ja maailmoihin. Pelaaja ei tunne elävänsä kaupungissa samalla tavalla kuin esimerkiksi GTA-peleissä.
Pelin rytmitys on melko mielikuvitukseton, mutta siinä on paljon hienoja yksityiskohtia. Kun Travis esimerkiksi vastaa puhelimeen, pelaajan on laitettava Wiin ohjain korvalleen, jotta hän kuulee äänen kaiuttimesta. Se on pieni yksityiskohta, joka tuntuu todella tuoreelta. Samanlaisia pieniä yksityiskohtia on taistelujärjestelmässä, josta tulee nautittavampi, kun Travis oppii uusia liikkeitä. Wiin liikkeentunnistusta käytetään satunnaisesti mäiskimisen lomassa.
No More Heroes on piristävä lisä Wiin alkuvuoden pelivalikoimaan. Peli on varmasti pettymys niille, jotka odottivat siltä paljon. Mediassa sitä kutsuttiin jopa Wiin GTA:ksi. Se on kaukana totuudesta, sillä pelin jaksaa läpäistä vain, koska tasolistalla ylempänä olevien salamurhaajien tappaminen on nautittavaa. Omaperäinen ilme ja loistavat pomotaistelut eivät pelasta teknisesti keskinkertaista peliä.
Jos pystyy tinkimään kovista odotuksistaan tai ei ole koskaan aiemmin kuullutkaan Sudan uutukaisesta, peli saattaa tuoda paljonkin piristystä ja haastetta loppukevääseen. No More Heroes on kokeilemisen arvoinen.
Goichi ”SUDA51” Suda
Grasshopper Manufacturen johtaja Goichi Suda syntyi Naganossa 2.1.1968. Sudan erikoinen lempinimi SUDA51 juontuu hänen etunimestään, joka sisältää numerot viisi (go) ja yksi (ichi).
Sudan omaperäisellä grafiikalla toteutetuissa peleissä on vuosien mittaan ollut monia toistuvia piirteitä. Niiden hahmot ovat esimerkiksi usein saaneet vaikutteita elokuva- ja populäärikulttuurista. Monet Sudan pelien ja hahmojen nimet viittaavat musiikkimaailmaan. Esimerkiksi No More Heroes on The Stranglers -bändin albumi, ja The Beatlesilla on Helter Skelter -niminen kappale. Pelihahmojen sukunimet ovat monesti outoja, kuten Touchdown tai BloodySunday. Päähahmo on usein salamurhaaja.
Sudan tunnetuimpia pelejä ovat PlayStationin Moonlight Syndrome ja GameCuben Killer 7. Suda tekee tällä hetkellä Project S -nimistä peliä Hideo Kojiman kanssa. Sudalta on tulossa myös Fatal Frame IV Wiille.