NORCO-arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden kesäkuun numerossa 234. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Yö ei ole pimeä päivä
Lähitulevaisuuden Louisianaan sijoittuvan NORCOn tarina käynnistyy nuoren Kayn palatessa hidasta kuolemaa tekevään Norcon tehdaskaupunkiin äitinsä kuoleman johdosta. Ennen pitkää selviää, että sankarittaren addiktion ikeen alle vaipunut velipoika on kadonnut maan alle, ja koko kaupunki tuntuu yhä olevan epätavallisen kiinnostunut äidin salaperäisistä tutkimuksista Norcon rämealueilla.
Näistä kutkuttavista lähtökohdista käynnistyvän NORCOn pelitapahtumat läpikäydään yksittäisten, tyylikkään vähäeleisten peliruutujen näkymissä hiirenkorvia tapaillen. Ennemmin visual novelin kuin täysverisen seikkailupelin raamit täyttävä teos asettaa tarinan kaiken muun edelle, ja pelin pulmat ovat järjestäen hyvin yksinkertaisia ja johdonmukaisia. Eteneminen käänteestä seuraavaan edellyttää lähinnä simppeliä esineiden hyödyntämistä oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja satunnaisten minipelien klaarausta.
Salaperäisestä käänteestä seuraavaan etenevän tarinan varrella pelaajan seurueeseen liittyy sekalainen joukko persoonallisia hahmoja, jotka lisäävät vetoavan omaleimaista elämänmakua ja tragikomediaa jännitteen liekkiä hiljalleen kohentavaan kerrontaan. Päähahmojen taustatarinat ja niiden sosiaalinen vaikutus laajenee ja syvenee sekä tarinan edetessä että pelaajan dialogivalintojen mukaan. Ratkaisu on tehokas tapa aurata draaman uria alati pitemmälle ja syvemmälle, sillä osin pelaajan päätäntävallan alle sälytetty tuntemus päähenkilöiden sielunelämästä kasvaa yhtäläisessä suhteessa edesmenneen äidin kohtaloa kehystävän mysteerivyyhdin purkautuessa.
Arkisen tragedian valoissa ja varjoissa kylpevään tarinaan nivoutuu Jack Kerouacin ja Raymond Carverin henkistä amerikkalaisen työväenluokan romantiikkaa, kreolien historiasta ammentavaa rämeiden mystiikkaa, klassisen pokkariscifin lennokkaita juonteita ja takavasemmalta ponnahtavia absurdin huumorin yllätysmomentteja. Mestarillinen käsikirjoitus rakentaa mielikuvasiltoja Robert Kurvitzin kynänjälkeen Disco Elysiumissa, ja todellisuutta kantimistaan kampeavat juonenkäänteet palauttavat mieleen Kentucky Route Zeron ja What Happened to Edith Finchin kaltaisia seikkailupeliklassikoita.
NORCOa ei kuitenkaan tule arvioida yksinomaan lajityypin verrokkeihin rinnastaen, sillä se seisoo vakaasti omilla jaloillaan tarinan, pikantin ja persoonallisen audiovisuaalisen toteutuksen sekä hilpeiden pelimekaanisten jippojen ansiosta. Yksinkertaista naksuttelua rikastetaan erinäisillä reaktiokykyä ja muistia koettelevilla minipeleillä, jotka on sulautettu juuri sopivan äkkivääräksi osaksi pelin kokemuskirjoa. Ääninäyttelyä ei ole lainkaan, ja paikoin hyvinkin proosallisesti ilmaistua luettavaa on runsain mitoin, joten peli vaatii vähintään korkealentoisen romaanin mitalla keskittymiskykyä.
Yhdeksi kuluvan vuoden ehdottomista yllättäjistä osoittautuva NORCO on kouraiseva, persoonallinen ja vankkarakenteinen esikoisteos Geography of Robots -pelistudiolta. Rosoisen ulkokuoren ja nasevan dialogin alta hiipii esiin herkkä ja melankolinen kertomus niistä langanpätkistä, jotka jäävät solmimatta etäisyyden, sanomatta jääneiden sanojen ja jokaisen ihmisen lopulta hyppysiinsä tavoittavan kuolevaisuuden takia. NORCO tarttuu vaikeaan aiheeseen hienovireisesti mutta vapinatta. Se luo inhimillisen kertomuksensa ympärille tyystin toisenlaisen mutta konkretiassaan hätkähdyttävän maailman ja jättää jälkeensä syvälle sydämen sopukoihin kaivautuvan tunnejäljen.