Vuoden 2004 loppupuolella julkaistu elokuvamainen Obscure ei noussut kauhupelien klassikoksi, mutta keräsi erityisesti kiitosta nokkelan hahmonvaihtosysteeminsä ansiosta. Pelaajat saivat vaihtaa käytössään ollutta hahmoa milloin tahansa ja tehdä näin pelikokemuksesta omanlaisensa.
Kolme vuotta myöhemmin kauppoihin saapuu sarjan toinen osa, joka noudattaa edeltäjänsä tavoin perinteisen amerikkalaisen teinikauhuelokuvan perusperiaatteita. Pelin tapahtumat alkavat sisäoppilaitoksesta, jonka valtaavat pian painajaismaiset olennot ja verenhimoiset tappajat. Kuusi teiniä alkavat selvittää outoja tapahtumia tietämättään, että edessä on todellinen kauhujen yö.
Jenkkimeininkiä
Tunnelmaltaan Obscure II on melko pinnallinen ja huoleton, kuten Hollywoodin kauhuelokuvakulttuuriin kuuluu. Toki ahdistukselle ja pakokauhulle on varattu omat hetkensä, mutta pääasiassa pelaaja selviää kokemuksesta pahemmin säikähtämättä. Tapahtumapaikat ovat mukavan aavemaisia: esimerkiksi valtava kartano, jossa nuoriso järjestää mehubileet, on usvaisena syysiltana varsin pelottava ympäristö. Teinijoukko pääsee vaeltamaan myös muun muassa pimeään metsään, joka on otollinen miljöö kummitusjutuille.
Silent Hill -sarjan faneille Obscure II:n audiovisuaalinen toteutus on valtava pettymys. Pelin graafinen anti yksityiskohtineen on vielä tyydyttävää, joskin hieman rosoista. Äänipuolella paketti kompuroi kuitenkin todella pahasti. Aavemainen kirkkourkumusiikki saattaa nostaa niskavillat pystyyn ajoittain, mutta esikuviinsa verrattuna paranoidit ja hiillostavat tunnetilat jäävät haaveeksi.
Ehkä jopa tahallaan ärsyttäväksi suunniteltu kamera nostaa sykettä, kun pelaaja ei näe lainkaan eteensä juostessaan ahtaissa tunneleissa tai portaikoissa. Täydellisen kuvan saaminen ympäristöstä on aina työn ja tuskan takana. Ainoa positiivinen puoli kamerassa on valmiiksi ohjelmoidut kamera-ajot tietyissä huoneissa, jotka ovat yllättävän näyttäviä.
Kaksin on aina hauskempaa
Pelin rakenne on todella yksinkertainen: ensin siirrytään tiettyyn kohteeseen, ratkaistaan jokin pulma, listitään muutama paholainen ja siirrytään jälleen seuraavaan kohteeseen uusia pulmia ja vaaroja varten. Mitään elämää suurempia juonenkäänteitä on turha jäädä odottamaan.
Kuudesta pelattavasta hahmosta on käytössä kerrallaan kaksi. Kaksikkoon voi tehdä muutoksia aina halutessaan, mikä on todella tarpeellista. Suurin osa pelin pulmista ratkeaa vain tietyn hahmon erikoiskyvyillä. Yksi henkilöistä osaa esimerkiksi hakkeroida turvajärjestelmiä, toinen pystyy näkemään suttupapereista tärkeitä vihjeitä arvoituksiin ja eräs taas on suunnattoman voimakas.
Itse asiassa ongelmanratkonta on yksi Obscure II:n suurimpia vahvuuksia. Pulmat ovat lyhyitä, mutta viihdyttäviä. Pelin alkupuolella päästään muun muassa murtautumaan kartanon turvajärjestelmään minipelillä, jossa täytyy muodostaa jonkun tunnetun henkilön nimi annetuista kirjaimista.
Jos ei ole sattunut huomaamaan matkan varrella tarjottua avainvihjettä johonkin arvoitukseen, sen etsimiseen ei tarvitse kuluttaa kovinkaan paljon aikaa. Peli on nimittäin niin lineaarinen, ettei ylimääräisille harhailuille ole juurikaan tilaa. Tämä on kuitenkin enemmän heikkous kuin hyvä asia.
Seikkailuun voi ottaa missä vaiheessa tahansa mukaan myös toisen pelaajan. Ominaisuus keräsi kehuja jo sarjan ensimmäisessä osassa ja se toimii tälläkin kertaa erinomaisesti. Pelin lukuisista puutteista huolimatta kesken kaksinpelaamisen saattaa huomata yllättäen nauttivansa lapsellisen kauhutarinan koluamisesta. Pelaaminen luonnistuu toki ilman kaveria tekoälyn hoitaessa tehtävänsä puhtain paperein. Selviytymisestä tulee vain viihdyttävämpää, kun sen kokee kaverin kanssa.
Kokonaisuudessaan Obscure II on melko kevyttä tavaraa verrattuna genren muihin edustajiin. Se on helppo, lyhyt ja äärimmäisen lineaarinen paketti, jonka läpäiseminen yhdessä yössä kaverin kanssa voi olla hauska kokemus. Muuten pelistä ei kuitenkaan jää oikeastaan mitään käteen. Kauhupelien raskassarjalaisista nauttineiden ei kannata lähestyä sitä, elleivät amerikkalaiset teinikauhuelokuvat ole lähellä sydäntä.