Rutger Hacker
Tieteisleffojen kuuluisimman ja parhaan monologin pitää Blade Runnerin tekoihminen Roy Batty. Näyttelijä Rutger Hauerin ääni on sen takia juuttunut lähtemättömästi monen mieleen, ja siksi Observer-peli on aluksi niin hätkähdyttävä. Pääosaa esittävä Hauer kuulostaa nimittäin yhtä vanhalta kuin taivaan tähdet, melkein tunnistamattomalta. On kylmäävää tajuta, että Hauer on oikeasti jo 73-vuotias.
Observer on Blade Runnerin karusta ja likaisesta maailmasta ponnistavaa kyberpunkia mutta itäeurooppalaisella otteella. Krakovalainen Team Bloober herätti aiemmin pelkoa maalaustaiteella Layers of Fearissa, ja nyt se tuokin scifiinsä läntisemmistä kuvitelmista puuttuvaa räkäisyyttä. Observer muistuttaa tarinaltaan vahvasti esimerkiksi Deus Ex: Human Revolutionia. Ero on siinä, että Adam Jensenin ”synkät” seikkailut näyttävät Observerin rinnalla My Little Ponyn uusinnoilta.
Hauer on Daniel Lazarski, todellakin elämäänsä kyllästynyt poliisi. Keskivertoa pahempaa työuupumusta edistää ns. tarkkailijan työssä käytettävä hermolinkkitietokone. Lazarskin ranteesta lähtevän johdon voi vetäistä elävän ihmisen tai kalmon aivoissa muhivaan kybersiruun, jolloin koetaan kuulusteltavan koko elämä happoisten ja vahvasti metaforia pursuavien takaumien kautta.
Tarina on ahdettu tiiviisti yhteen ainoaan kerrostalokompleksiin, josta Lazarskin vuosia sitten kadonnut poika soittaa isukilleen. Hänen asunnostaan löytyy kuitenkin vain päätön ruumis. Stoorissa on periaatteessa kolme eri tasoa. Yksi on Lazarskin vaikea suhde poikaansa ja toinen puhdasta rikostutkintaa, jossa selvitellään, kuka silpoo talon asukkeja. Kolmas on perinteistä kyberpunkia, jossa setvitään kaikkea hallitsevan Chiron-yhtiön valtaa ja informaatioteknologian haasteita. Kaikkea pönkitetään yhteen Lazarskin aivoruoppaamien ihmisten elämäntarinoilla. Se on aika paljon noin kahdeksantuntiselle pelille, ja Observer hajoaakin osin tekijöidensä käsiin.
”Hauerin väsynyt murina, kauneutta ja rumuutta taitavasti yhdistävä taide ja piinaava äänimaailma tekevät pelistä aidosti mieleenpainuvan kokemuksen.”
Kyberpunkin ulkoinen olemus on pelissä liki täydellinen. Inhottavan ahdas, likainen ja ränsistynyt talo on täynnä muinaisia kotimikroja, väreilevistä televisioruuduista tuijottavia silmämunia ja väreilevää holografiikkaa. Useimmat asukkaista mutisevat Lazarskille karanteenioviensa takaa pelkkinä ääninä, mikä säästää toisaalta kehityskuluja ja luo toisaalta ahdistavaa yksinäisyyden tunnetta. Tältä näyttäisi Blade Runner, jos sen olisi ohjannut Ridley Scottin sijaan David Cronenberg.
Kaksi kolmasosaa kestostaan Observer on tehokas ja kiehtova seikkailupeli, jossa on vääjäämättä eteneväksi kävelypeliksi ihmeen paljon etsivätoimintaa. Lazarskin kybersilmät voi vaihtaa elektroniikan skannailusta verta ja muita orgaanisia aineita tutkivaan punanäyttöön ja valonvahvistukseen. Pelaaminen on jutustelun lisäksi kirjaimellisesti tarkkailua eli kaappien availua ja roskien tonkimista.
Loppupuolelle edetessään tarina valuu suoraviivaisempaan scifitarinaan ja menettää osan voimastaan, mutta samalla kärsivät myös tekijöiden tehokeinot. Lazarski vajoaa yhä kummallisempiin hallusinaatioihin, joissa joutuu välttelemään vaaroja tai nuohoamaan turhan rasittavaksi muuttuvia pikku labyrintteja. Iljettävät aivotripitkin käyvät toiston takia tylsiksi jo ennen loppua, vaikka ensitunneilla peli onnistuu todella kaivautumaan alitajuntaan. Observerin suurin ongelma onkin selkeästi tarinan rytmityksessä. Tekijät tuntuvat luulevan, että peli on pelottava, vaikka se on enemmänkin tasaisen ahdistava.
Kolmenkympin hintaiseksi hinnoiteltu Observer on tarinan haparoinnista huolimatta silti yksi onnistuneimmista kyberpunkpeleistä. Hauerin väsynyt murina, kauneutta ja rumuutta taitavasti yhdistävä taide ja piinaava äänimaailma tekevät pelistä aidosti mieleenpainuvan kokemuksen. Kätkettyjä aarteita etsiville pelaajille se on myös tekemisen aarreaitta, sillä läpipeluun aikana sain napattua Lazarskin haltuun vain hävettävän pienen osan saavutuksista ja bonusmateriaaleista.