Hei, me palloillaan!

En ole urheilun ystävä. En katso jalkapalloa tai formulaa, enkä jännitä jääkiekon MM-kisoissa. Edes maailman oudoimmat lajit, kuten eukonkanto tai curling, eivät herätä mitään tunteita. Ymmärrän niiden sosiaalisen tärkeyden ja saatan joskus kateellisena pohtia, miten kivaa olisi heittäytyä niiden pauloihin.

Onneksi OddBallers ymmärtää urheilun päälle yhtä vähän kuin minä. Puolet ajasta se tuntuu siltä, etteivät tekijät ole polttopalloa nähneetkään. Sen sijaan kyseessä on sekoitus pienimuotoisia bilepelejä, joissa sattuu olemaan mukana polttopallo, jota voi käyttää sille päälle sattuessaan.

Kentät koostuvat 18 erilaisesta tempauksesta, jotka on jaettu kolmeen eri tantereeseen. Kenttien erilaisuudet ovat kuitenkin pinnallisia. Esteet muuttuvat, mutta periaatteet pysyvät samana. Välillä nakellaan nauriita, toisaalla pestään kanoja ja lopulta keritään lampaita. Polttopallo heiluu taustalla jatkuvasti, mutta välillä alkaa tuntua siltä, että sen läsnäoloa tarvitaan vain oikeuttamaan pelin hymähdyttävä nimi.

Matsit otetaan joko neljän tai kuuden pelaajan seteissä, mutta näistä isompi joukkuemäärä aiheutti vain kaaosta pienillä kentillä. Sitäkin suuremmaksi ongelmaksi muodostui muiden pelaajien löytäminen. Valtaosa testauksesta meni siihen, että istuskelin odotushuoneessa venttailemassa muita kilpailukykyisiä vierailijoita. Välillä joku eksyi mukaan odottamaan, mutta häipyi, kun viiteen minuuttiin ei tapahtunut mitään.

Paikan päällä ja samalta sohvalta koettuna OddBallers pääsee oikeuksiinsa. Toiminta on nopeatempoista ja kentät herättävät juuri sopivan määrän hämmennystä. Kauttaaltaan tulee fiilis, että näitä läheisyyttä korostavia sosiaalisia pelejä kokisi mielellään enemmän. Anarkistinen ralli on omiaan myös pieneen hiprakkaan, sillä sääntöjä hädin tuskin ehtii lukea tai sisäistää erien välissä. Toki niistä voisi käydä lukemassa enemmän valikoista, mutta puolet hauskuudesta tulee siitä, ettei oikeastaan tiedä, mitä on tekemässä.

Nurinkurista sekoilua jaksaa juuri ja juuri sen pari erää, ehkä muutaman tunnin, minkä jälkeen naurua irtoaa huomattavasti vähemmän. Lopulta, jopa huomaamatta, kokonaisuus alkaa maistua puulta. Sitten on siirryttävä toisen pelin pariin.

OddBallersin parhaat ja huonoimmat puolet ovat samasta puusta veistettyjä. Se on äärimmäisen helposti lähestyttävä peli, jonka sisäistäminen ei vaadi paljon mitään. Värikäs ulkoasu, hassut puvut ja nopeatempoinen rakenne ovat omiaan kertakäyttöviihteelle. Mutta kertakäyttöviihteen ongelma onkin juuri se kertakäyttöisyys. On hyvin epätodennäköistä, että OddBallersiin palaa takaisin, kun sen on kerran pistänyt syrjään.

Se ei ole sinänsä ole paha juttu. Juuri tämän kaltaiselle viihteelle on paikkansa. Mutta OddBallers maksaa parikymppiä digitaalisella kauppapaikalla, eikä se tarjoa hintansa arvoista hupia. On totta, että siinä teoriassa on paljon koluttavaa erilaisten vaatteiden ja pienten lisäosien kera. Mutta sen häviävän pieni yhteisö ja rajoitettu kiinnostavuus johtavat siihen, ettei uusilla asuilla oikeastaan tee mitään. Verrattuna vaikka Fall Guys -peliin, joka sai koko pelialan sekaisin samalla simppelillä karismalla, OddBallers ei yksinkertaisesti erotu tarpeeksi joukosta ollakseen viehättävä pitkällä aikavälillä.

Mikäli kyseessä olisi muutaman euron pikkupeli, OddBallers olisi huomattavasti helpompi suositeltava. Tässä hintaluokassa sitä ei edes ajattele, jos joku kysyy hyvää bilepeliä. Alennusmyynneistä noukittuna polttopallossa on jotain järkeä. Muissa tapauksissa ei sitten ollenkaan.

Joonatan Itkonen

5/10