Japanilaista mytologiaa ja Zelda-vaikutteista toimintaseikkailua sekoittanut Okami oli PS2:n viimeisiä suuria pelejä ja allekirjoittaneelle yksi koko laitteen parhaista. Niinpä jatko-osan puutteessa odotin innolla Nintendo DS:lle ilmestynyttä Okamidenia, joka on kuitenkin valitettavasti enemmän taskukoneen ehdoilla tuotettu söpöstelevä uusinta kuin oikea jatko.
Sudenmuotoinen auringonjumalatar Amaterasu pieksi Okamissa useampaankin kertaan varjolohikäärme Orochin, mutta pahojen henkien ote ei vain irtoa Nipponista. Amaterasun kunnostaessa taivasniittyjä mörköjahtiin joutuu lähtemään tämän tuore jälkeläinen, ja sudenpennun seuraan lyöttäytyy useampiakin polvenkorkuisia apureita. Pimeys kukistetaan pitkälti siis lapsityövoimalla.
Okamiden on monin tavoin Okamin toisinto hyvässä ja pahassa. Se on tyylikäs ja kaunis katsella ja kuunnella sekä miellyttävän helppo pelata. Se myös alkaa uskomattoman hitaaseen tahtiin, ja kuolettavan hidasta dialogia saa kuunnella tuntikausia. DS:n tuomat rajoitukset näkyvät siinä, että kentät on jaettu lyhyillä lataustauoilla melko pieniin ala-alueisiin, mutta ruudunpäivitys tökkii silti ajoittain.
Taivaanrannan maalarit
Okamin erikoisuus eli taikavoimainen taivassivellin toimii tietysti DS:n kynällä. Sillä piirrellään ruudulle kuvioita, joilla pikkususi tuhoaa vihollisia ja elvyttää demonien kalvamaa luontoa. Ainoa kunnon piirrosuutuus ovat viivat, joiden avulla susi komentaa apureiden liikkeitä pulmakentissä. Piirtely toimii aika hyvin, vaikka sitä hyödyntävät pulmien ratkaisut ovat lähes aina itsestäänselvyyksiä.
Okamiden on siis turhankin uskollinen jatko Okamille, mutta ei siinä vain ole samaa magiaa. Okamin veteraaneille se pursuu sisäpiirin vitsejä ja tuttuja sivuhahmoja, mutta toisaalta pelattavuus ja maisemat toistuvat Okamista niin kyllästyttävän samanlaisina, että veikkaisin tulokkaiden nauttivan tästä enemmän. Odotellaan siis edelleen sitä Okami 2:ta.