One Piece: Burning Blood

Peli, joka on yhtä aikaa sekä liian vaikea että liian helppo. Sekä taistelupelien ystävät että One Piece -fanit ansaitsevat parempaa.

1.7.2016 07:50

Älä lyö, sattuu

One Piece on sarja, jonka kaoottisista taisteluista ja menevästä toiminnasta pitäisi kaiken järjen mukaan saada aikaan hyvä mätke. Karu todellisuus sylkee kasvoille Spike Chunsoftin One Piece: Burning Blood -pelissä.

Taistelupelien pariin ei perinteisesti hakeuduta hyvän tarinan toivossa, eikä Burning Blood ole poikkeus. Se keskittyy viimeiseen taisteluun yhdessä sarjan suosituimmista tarinakaarista. Käännös mangasta peliksi on kuitenkin kömpelö. Tarinassa on neljä lukua, joista jokainen kahlataan läpi eri hahmolla. Ensimmäisessä luvussa hypätään sarjan päähenkilön, merirosvokapteeni Luffyn saappaisiin. Tavoitteena on tapella tie teloituslavalle, jossa merivoimien vangitsema velipoika odottaa kuolemaa. Tapahtumat toistuvat ykkösluvun jälkeen vielä kolme kertaa eri vinkkeleistä. Kolmannella kerralla täsmälleen samojen taisteluiden nyylääminen alkaa jo oikeasti hiukan suututtaa. Neljännen jälkeen näytölle rullaavat lopputekstit saavat vuodattamaan aitoja ilon kyyneliä.

Sekä tarinatilassa että vapaammissa taistelutiloissa vastaan tulee ongelma: pelaaminen ei ole hauskaa. Osa hahmoista on hampaita helistävän ylivoimaisia. Tasoerot ovat tietysti sarjalle uskollisia, mutta niitä ei pitäisi päästää sellaisenaan taistelupeliin. Erot luuvitosen voimassa johtavat siihen, että taistelut huomattavasti vahvempia vihollisia vastaan on parasta vain spämmätä läpi oman verenpaineensa tähden. Voimakkaammilta vastuksilta ottaa pataan sekunneissa, eikä virheitä ole varaa tehdä ollenkaan, kun taas itseä heikommat rökittää parhaimmillaan muutamalla iskulla.

Taistelusysteemi kokonaisuudessaan nojaa yksinkertaisuuteen. Simppeliys tekee pelistä helposti lähestyttävän ja ainakin teoriassa aloittelijaystävällisen, mutta samalla ampuu itseään jalkaan. Taisteleminen ei missään vaiheessa käy niin monimutkaiseksi, että sen opettelu olisi oikeasti kiinnostavaa. Samaa hyvää vai ei -osastoa edustaa Burning Bloodin visuaalinen ilme, joka on tyylillisesti uskollinen lähdemateriaalille. Ruutua täyttävät jatkuvalla syötöllä niin räjähdykset kuin tekstimuotoiset ääniefektitkin – jopa siinä määrin, että taistelun seuraaminen käy välillä kinkkiseksi. Toisaalta kaaos on kotoisaa pelissä, jossa kaikki muukin on liioiteltua.

Parhaimmillaan Burning Blood on Free Battle -tilassa. Vapaatilassa pääsee kokoamaan kolmen taistelijan ryhmän noin neljästäkymmenestä tutusta hahmosta. One Piece on sarja, josta saisi erinomaisen taistelupelin, jos rahaa ja visiota olisi tarpeeksi. Vapaatappeluissa tulee hetkiä, jolloin ymmärtää, miten hyvä peli olisi ainakin teoriassa voinut olla. Se on tehty ensisijaisesti faneille, ja kieltämättä omilla suosikeillaan pätkimään pääseminen on mukavan nostalgista. Vanha fani tunnistaa helposti hahmojen taistelutyylit ja iskut. Hahmot ovat keskenään tarpeeksi erilaisia, jotta eri taistelijoiden kokeileminen tuntuu mielekkäältä.

One Piece: Burning Bloodista olisi kiva pitää. Se tuntuu One Pieceltä, mutta pelilliset ansiot eivät kanna paljon lähtöviivaa pidemmälle. Fani saa tekeleestä ehkä jotain irti, jos tahtoo päästä testaamaan, kuka omista suosikeista voittaisi. Sarjaa tyystin tuntematon saa korkeintaan katkenneen verisuonen.

4/10
KehittäjäSpike Chunsoft
JulkaisijaBandai Namco
PeligenretTaistelu, Toiminta
Pegi-ikärajatK-12
Pegi-merkinnätVäkivalta
Lisää luettavaa