Rehellistä rytäkkärallia

Autopeleistä ja kilvanajosta tulee ensimmäisenä mieleen koitos, jolla on selkeä maali ja loppu. Codemasters ajattelee kuitenkin korin ulkopuolelta, sillä uunituoreessa Onrushissa päätavoitteena ei ole päästä maaliin ensimmäisenä. Railakkaalla arcadekaahailulla on kaikki avaimet menestykseen, mutta se kilpailee ehkä kuitenkin väärässä sarjassa.

Onrushissa piisaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ajotuntuman sisäistää noin viidessä minuutissa, joten pelin suurin haaste ei ole täydellisten ajolinjojen löytäminen vaan muiden ajokkien teilaaminen ja väisteleminen sekä ympäristön havainnoiminen siinä sivussa. Hyppyreistä karauttamalla, muita ajoneuvoja tölvimällä ja hiukan temppuilemalla pelaaja kerryttää perinteistä turboa, jonka aktivoimalla latautuu vielä päheämmillä erikoistehosteilla maustettu megaturbo. Valtaosa ajasta vedetäänkin talla pohjassa ja ilmojen teillä.

Romurallia kelpaa katsella kuola poskella. Kilpailut käydään kuuden kuljettajan joukkueissa, ja lisää romua radalle saadaan kisaan osallistumattomista sivullisista uhreista. Parhaimmillaan ruutu täyttyy metallinpalasista, autonruhoista ja erinäisistä partikkeliefekteistä ruudunpäivityksen tai vauhdin notkahtamatta mihinkään. Pelimuodot kannustavat karkuun kaasuttelemisen sijaan hakeutumaan kilpailijoiden iholle, ja jälkeen jäävät kauhotaan automaattisesti pääporukan mukaan. Kenttäsuunnittelu tarjoaa kiitettävästi vaihtelua ja elintilaa kilpailulle, mutta ympäristö voisi olla vuorovaikutteisempaa.

Onrush codemasters

”Pelimuodot kannustavat karkuun kaasuttelemisen sijaan hakeutumaan kilpailijoiden iholle, ja jälkeen jäävät kauhotaan automaattisesti pääporukan mukaan.”

Onrush codemasters

Onrush sisältää ajopeleille tyypillisen tylsän yksinpelin, joka toimii parhaiten introna pelimekaniikkaan moninpelivääntöjä varten. Kampanjatila koostuu kisoista ja turnauksista, joissa lähinnä vaihdellaan kenttien, ajokkien ja pelimuotojen yhdistelmää ilman sen suurempia unelmia. Mukaan saa kutsuttua kaverin, mikä tekee touhusta tietenkin merkityksellisempää, mutta vaikkapa kierrosaikojen kaltaista kilpailullista tavoitetta yksinpelissä ei ole.

Moninpelissä perusperiaatteet ovat samat kuin kampanjassa, mutta ihmisvastustajien tööttiminen ja heidän iskujensa vastaanottaminen sytyttävät tietenkin enemmän. Jos saa kasattua oman peliporukan, pääsevät myös eri ajoneuvojen vahvuudet ja erikoisominaisuudet esille, sillä esimerkiksi megaturbovaihteen aktivoiminen saattaa kiesistä riippuen antaa lisävauhtia myös läheisille tiimikavereille. Vaikka ajokeilla on muitakin ominaispiirteitä, nyanssit jäävät pimentoon ja meno valuu kaaoksen puolelle satunnaisten vastaantulijoiden kanssa kurvaillessa samaan tapaan kuin yksin pelatessa.

Onrush kaipaisi karkkimaisen ulkoasun ja vauhdikkaiden pelitapahtumien kaveriksi enemmän rakennetta ja tavoitteellisuutta täysimittaisen pelin hintalapun oikeuttamiseksi. Nyt mukana on eräänlainen loottilaatikkosysteemi sekä kasapäin kosmeettista sälää ilman mikromaksuja. Onrushin kohdalla ilmaispelin ansaintamalli tai edes edullisempi hinta olisi voinut toimia perinteistä paremmin, Näin useampi uskaltaisi antaa arcadekaahailulle mahdollisuuden, ja sitä kautta moninpeli pysyisi elinvoimaisempana pidempään.

7/10
KehittäjäCodemasters
JulkaisijaDeep Silver
PeligenretKilpa-ajo
Pegi-ikärajatK-12
Pegi-merkinnätOnline
Lisää luettavaa