Ori and the Blind Forest

Ori and the Blind Forest on kiehtova ja itsevarma taidonnäyte indietiimi Moon Studiosilta, joka yltää huippulaatuun heti ensimmäisellä pelillään.

2.4.2015 06:00

Kaunis ja syvällinen kokemus

Pienkonttoreista ympäri maailman koostuva Moon Studios tekee vahvan debyytin kaksiulotteisella toimintaseikkailupelillä Ori and the Blind Forest, joka osoittaa perinteikkään lajityypin ytimen syvää tajua ja kunnioitusta. Erinomaista pelattavuutta ja kovaa haastetta tarjoavassa kokonaisuudessa on ilahduttavasti myös samalla raikasta omaperäisyyden tuntua. Hurmaavan sielukas esillepano puolestaan nostaa vaatimustasoa 2D-grafiikalle.

Tarina alkaa, kun pieni henkiolento Ori putoaa metsään myrskyisenä yönä. Nallemaisen lempeä metsän asukki Naru ottaa Orin huostaansa ja alkaa kasvattaa häntä. Ajan kuluessa olot kuitenkin käyvät ankeiksi ja ruoan saanti osoittautuu mahdottomaksi. Kun Naru nääntyy luolaansa, Ori lähtee selvittämään syytä metsän kärsimykselle.

Pelaaja ohjaa ympäristössä nopeasti ja kissamaisen ketterästi liikkuvaa Oria, joka pian löytää rinnalleen pienen ja kirkkaanvaloisan Sein-henkiolennon. Sein antaa Orille mahdollisuuden taistella vihollisia vastaan taikavoimin, kun napinpainalluksella hyökätään aina automaattisesti lähimpään kohteeseen. Ja kun pelaajan ei tarvitse huolehtia tähtäämisestä, tasohyppelylle jää enemmän painoarvoa.

Tarjolla onkin sangen kinkkistä pomppimista, mikä innostaa alusta alkaen ja kehittyy luontevasti pelin edetessä monipuolisemmaksi. Tuplahypyt, seinäloikat ja painovoiman vaikutukset rytmittävät kokemusta kiintoisasti. Kenttäsuunnittelun itsevarmuutta todistaa osaltaan se, ettei mitään osa-aluetta ylimitoiteta noin kymmentuntisen seikkailun aikana, vaan kaikkeen on suhtauduttu maltilla. Huoliteltu Ori and the Blind Forest antaakin mallia siitä, kuinka luoda yhtenäinen ja avoin pelimaailma, joka aukeaa pala palalta ikimuistoisesti.

Ympäristön tutkimisella on myös oleellinen merkitys Orin kyvykkyyteen. Pelimaailmasta tulee etsiä lisäkestävyyttä, kokemuspisteitä (joita saadaan myös kukistamalla vihollisia) ja energiavoimaa, jota käytetään joko tehokkaisiin iskuihin tai etenemisen tallentamiseen. Jälkimmäinen jääkin pelaajan vastuulle, sillä pelin tallentaminen onnistuu miltei aina – se vain täytyy muistaa.

Ja etenemistä on syytä tallentaa tasaisesti, sillä Ori and the Blind Forest on erittäin vaikea ja yllätyksellinen kokonaisuus. Pelin aikana voi varautua epäonnistumaan jopa satoja kertoja, mutta osuvasti toteutettu haaste ei onneksi koskaan tunnu epäreilulta. Kyse on aina omista taidoista ja reagointinopeudesta. Taitavimmat pelaajat pystynevätkin läpäisemään pelin ilman ainuttakaan uusintayritystä. Laadukas kenttäsuunnittelu, kiintoisa hahmokehitys ja piiruntarkka ohjattavuus muodostavat Ori and the Blind Forestin oleelliset ansiot, mutta viehättävä kokonaisuus ansaitsee tunnustusta muutenkin.

Ulkoisesti peli on suorastaan lumoava. Testatun Xbox One -version täyden teräväpiirron 2D-grafiikka ei pääse oikeuksiinsa pelkissä kuvissa, vaan anti on nähtävä suurelta ruudulta ja pyörimässä sulavasti 60 kuvan sekuntivauhdilla. Pelin vivahteikkaat alueet on puolestaan jaettu omiin värimaailmoihinsa, mikä auttaa jäsentämään sisältöä. Ja vaikka taustat pursuavatkin väriloistoa, elämää ja yksityiskohtia, pelaaminen pysyy selkeänä. Syy on jäljitettävissä Oriin: puhtaanvalkoinen hahmo korostuu ympäristöstä aina.

Ori and the Blind Forest kiehtoo satumaisella tunnelmallaan, jonka persoonallisuutta kasvattaa kaunis kosketin- ja jousipainotteinen musiikki. Herkkä tarina etenee sen sijaan vähäeleisesti ja onnistuu tiivistämään sanomansa pieniin hetkiin. Kaikkinensa ihastuttava ja lämminhenkinen pelikokemus tavoittaa runollisia sävyjä ja huokuu lähimmäisrakkautta sekä kunnioitusta luontoa kohtaan.

9/10
KehittäjäMoon Studios
JulkaisijaMicrosoft
Pegi-ikärajatK-7
Pegi-merkinnätVäkivalta
Lisää luettavaa