Juokse, pikku possu! Juokse!
Huomio, PlayStation 4:n tulevat omistajat! Uutuuskonsolille ensi vuonna laahustava pc-kauhupeli Outlast on hyvä esimerkki indienamupalasta, joka hakkaa ison budjetin megatuotannot niiden omassa pelissä.
Yöllinen retki pahamaineiseen mielisairaalaan ei kuulosta omaperäiseltä lähtökohdalta kauhupelille, mutta Outlast on kaukana siitä linjasta, jolla konsolien ns. selviytymiskauhut ovat olleet viime vuodet. Päähenkilö ei ole entinen merijalkaväen sotilas, ja kädessä on pistoolin sijaan vain hirveydet tallentava videokamera.
Outlastia voisikin kuvailla ensimmäisen persoonan monivalintapeliksi. Se kysyy yhä uudestaan samaa kysymystä: ”Mitä tekisit, jos perässäsi olisi machetea heiluttava luiskaotsainen nudistikannibaali? Vaihtoehtosi ovat a) piiloudun kaappiin, b) piiloudun sängyn alle, c) piiloudun komeroon tai d) juoksen pakoon kirkuen.”
Voimattomuuden tunne kantaa peliä yllättävän pitkälle, vaikka samalla yksinkertaisella ja riisutulla pelattavuudella kärsitään pelin alusta loppuun asti. Mount Massive -vuoren pöpilä on potilaiden remonttitalkoiden jälkeen pimeä ja likainen loukko, ja videokameran valonvahvistin ei kanna yksinään kuin puolen metrin päähän. Nähdäkseen nenäänsä pidemmälle pelaajan on kulutettava infrapunalampun pattereita, joten siivouskomeroon ei voi jäädä huohottamaan ikuisesti, vaikka viereisestä huoneesta kuuluisi minkälaista ölinää tahansa.
Toisin kuin juhlittu Amnesia: Dark Descent, Outlast ei luo jatkuvaa pelon tunnetta. Hullut tulevat iholle niin monesti, että pelaaja alkaa väkisinkin nähdä kulissien taakse ja ajatella vihollisia pelimekaniikkana. Pimeässä kompurointi on silti raastavaa, ja peli onnistuu väsyttämään ja ahdistamaan uhrinsa hermoraunioksi silkalla sitkeydellään. Rivipsykoja vaikuttavammat supertappajat ilmestyvät nurkan takaa yhä uudelleen ja uudelleen, kun niitä vähiten odottaa. Sitä miettii vain, että eivätkö nuo saastat koskaan jätä minua rauhaan.
Mielisairaita roistoina käyttäviä pelejä ja elokuvia on viime vuosina kritisoitu siitä, ettei normikansalainen ala heiluttaa moraa heti, kun tulee mielenterveydellisiä ongelmia. Outlast selittää massapsykoosin natsien salatieteellä, johon vihjataan jo aivan alussa, mutta loppu on sen verran kumma, ettei jännitys kestä viime metrejä. Ongelma on tuttu toki muustakin kauhusta. Tuntematon on pelottavaa, eivätkä vastaukset lopulta ole koskaan niin hurjia kuin toivoisi.
Pienen Red Barrels -studion debyytti on ongelmineenkin todellista AAA-luokan kauhua, joka toivottavasti noteerataan laajemmin viimeistään PS4-versiossaan. Ei tähän ole väsyneillä ja kuluneilla kauhusarjoilla mitään sanomista.