Kaikki lusikat sopassa

Harva uskoisi ulkokuoren perusteella, kuinka intensiivistä yhteispelattavaa sokerisen söpö kokkailupeli Overcooked todella tarjoilee. Paperilla ravintolan pyörittäminen on helppoa: seuraa reseptiä, älä sytytä keittiötä tuleen, muista tiskata. Todellisuudessa yhtälössä on niin monta muuttujaa laavasta liikkuviin rekkoihin, että parhaankin parivaljakon kommunikaatiotaidot joutuvat koetukselle. Hurmaava pikku indiepeli osoittautui pari vuotta takaperin niin timanttiseksi yllättäjäksi, että se nauttii edelleen kestosuosiosta myös Pelaajan toimituksen omissa peli-illoissa.

Elokuussa ilmestyneeltä jatko-osalta on lupa odottaa samaa tavaraa yli 40 uuden tason edestä. Overcooked 2:n paperinohut juoni on kenties edeltäjäänsäkin höpömpi, mutta sen varjolla ehditään seikkailla niin velhokoulussa, kuumailmapallojen kyydissä kuin ulkoavaruudessakin. Meno ylittää kaikki logiikan lait, mutta itse pelaaminenkin on sen verran kaoottista, ettei järjen perään juuri osaa haikailla.

Jo ensimmäinen peli heitteli mestarillisesti kapuloita kokkien rattaisiin milloin milläkin kommervenkilla, mutta tällä kertaa sekasortoa kylvetään perusasioiden tasolla. Kokkailuun lisämaustetta tuo nimittäin uusi heittomekaniikka, jonka avulla aineksia voi viskoa esimerkiksi keittiötiskien yli. Parhaassa tapauksessa eväät päätyvät lyhyen ilmalennon jälkeen suoraan pannuun, mutta todennäköisemmin ne löytyvät väärästä taikinakulhosta tai väliseinän päältä. 

Tuliterä mekaniikka on vahvasti läsnä pelin kenttäsuunnittelussa, jossa kavalat kuilut ja korkeuserot ovat päivän sana. Overcookedin tavaramerkki on ennalta arvaamaton yhdistelmä skarppia pulmanratkaisua ja sokeaa riskinottoa, joka pitää pohjimmiltaan yksinkertaisen kaavan mielenkiintoisena kentästä toiseen. Uudistukset ovat omiaan vahvistamaan vaikutusta.

overcooked 2 arvostelu

”Meno ylittää kaikki logiikan lait, mutta järjen perään ei juuri osaa haikailla.”

overcooked 2 arvostelu

Tarinatilasta loppuu pelattava reilusti alle kymmenessä tunnissa, mutta kaikeksi onneksi Overcooked 2 panostaa elämään lopputekstien tuolla puolen. Ensimmäisen Overcookedin turhauttavimpia piirteitä oli tarve avata bilepelattavat kentät tarinatilaa tahkoamalla, mikä teki esimerkiksi kaverin konsolilla pelaamisesta hankalaa. Tällä kertaa yhteispelattavan Arcade-tilan ja joukkuepohjaisen Versus-tilan tarjonta on onneksi runsasta alusta alkaen.

Suurin ja tärkein mullistus on kuitenkin verkkopeli, josta voi nauttia niin tutussa kuin tuntemattomassakin seurassa. Peli on ehdottomasti parhaimmillaan, kun vieressä istuvaa tunaria voi höykyttää konkreettisesti, mutta verkkopelailun voisi kuvitella pidentävän sen elinikää monessa yhden pelaajan taloudessa.

Pitkälti ainoa valituksen aihe on tekninen puoli, jonka oikuista pelikokemus kärsi PlayStation 4:llä testatessa. Ohjainten sammuessa peliin takaisin pääsy oli työn ja tuskan takana, ja vaati mieletöntä mentaaliakrobatiaa saada sessio jatkumaan samalla kokoonpanolla kuin aiemmin. Lisäksi peli kärsi satunnaisista mutta toistuvista pikkubugeista, jotka pilasivat useamman täydellisen suorituksen.

Nämä ongelmat lienevät kuitenkin korjattavissa pikku päivityksellä, eivätkä ne jääneet päällimmäisenä mieleen pelin parissa vietetyistä tunneista. Jo ensimmäinen Overcooked oli valtavan hieno kokemus vaatimattomassa paketissa, ja sen seuraaja jatkaa samaan malliin. Vahva suositus sosiaalisille pelaajille!

9/10
JulkaisijaTeam17
PeligenretBilepeli, Pulma
Pegi-ikärajatK-3
Lisää luettavaa