Blizzardin kultasormi toimii edelleen
Peliteollisuudesta kertoo paljon se, että peleilleen massiivisen suosion kerännyt ja niillä kultaa vuoleva Blizzard ei ole tehnyt yhtään täysin uutta peliä 17 vuoteen. Tähän mennessä ne kaikki ovat perustuneet johonkin jo olemassa olevaan pelisarjaan, kuten Warcraftiin ja Diabloon – tai Heroes of the Stormin tapauksessa niihin kaikkiin. Jo tässä mielessä Overwatch on tervetullut poikkeus ja todistaa, että kyllä Blizzard osaa edelleen luoda täysin uusiakin peliuniversumeita.
Blizzard ei myöskään ole koskaan peitellyt sitä, että se lainaa omissa peleissään avoimesti muiden pelien ja pelintekijöiden ideoita, jotka se yleensä hioo entistäkin toimivammiksi samalla heittäen mukaan omia aineksiaan. Tämän suhteen Overwatch ei ole poikkeus. Kaikille sen kehitystä vähänkään seuranneille on selvää, että pelin esikuvana on selkeästi ollut Valven Team Fortress 2. Kumpikin peli on nopeatempoinen ja sarjakuvamaisen värikäs tiimiräiskintä, joka on helppo omaksua ja aloittaa. Eroja kuitenkin löytyy: Overwatch ei Team Fortress 2:n tavoin ole ilmainen ja myy hassuja hattuja. Lisäksi Overwatch keskittyy MOBA-pelien tavoin hieman pienempään pelaajamäärään, jolloin yksilösuorituksella on tiimin kannalta enemmän merkitystä.
Overwatchin keskiössä ovatkin sen monenkirjavat sankarit. Päinvastoin kuin esimerkiksi juuri TF2:ssa, Overwatchissa ei ole varsinaisia hahmoluokkia tai valittavia aseita, vaan jokainen hahmo on täysin oma kokonaisuutensa omine aseineen ja erikoiskykyineen. Suurin kehu Blizzardille pitää antaa juuri Overwatchin jokaisesta 21 hahmosta, sillä se on onnistunut tekemään niistä kaikista täysin yksilöllisiä ja samanaikaisesti hyödyllisiä. Yksikään hahmo ei muistuta millään tavalla toista pelin sankaria, mikä on melkoinen saavutus ja tekee niistä kaikista mielenkiintoisia pelata.
Vaikka hahmoluokkia ei sinänsä ole, on hahmot silti jaettu neljään eri rooliin niiden ominaisuuksien mukaan: jotkut ovat vahingon tekoon keskittyviä nopeita hyökkääjiä, osa kestäviä mutta hitaita tankkeja, toiset alueenhallintaan soveltuvia puolustajia ja loput muita muun muassa parantamalla tukevia hahmoja. Jokainen hahmo kuitenkin pelaa rooliaan hyvin eri tavoilla ja eri kyvyillä, joten kaksi samaa roolia pelaavaa hahmoa voivat silti olla täysin erilaisia.
Mukana on myös vahva kivi–paperi–sakset-elementti, sillä jotkut hahmoista on kuin tehty päihittämään tietyt hahmot. Se on myös hyvä tajuta, sillä muuten saa helposti käsityksen, että peli on epätasapainoinen. Etenkin aloittelijat valittavat paljon Bastionin tykkitornimuodosta, joka on kieltämättä tehokas. Ei kuitenkaan kannata puskea sen tulilinjalle kerta toisensa jälkeen, vaan vaihtaa hahmoa vaikka tarkka-ampuja Widowmakeriin tai Reaperiin, joka voi kaukosiirtyä helposti Bastionin taakse tai sivulle ja tehdä siitä selvää. Hahmoa voi nimittäin vaihtaa kesken ottelun milloin vain, ja tiimin kokoonpanolla on väliä, sillä tietyiltä hahmoilta löytyy paljon synergiaetuja, joiden löytäminen tai tajuaminen on yksi pelissä pärjäämisen edellytyksiä.
Vaikka verkkopeleissä hyvä tiimityö on aina avain voittoon, Overwatchin pelaaminen on silti hauskaa, vaikka ei pelaisikaan kavereiden muodostamassa ryhmässä. Silti aina ajoittain yksin pelatessa kohdalle saattaa osua tiimi, jossa oikein kukaan ei edes yritä pelata yhdessä, vaan kaikki sooloilevat liikaa – siinä missä vastapuoli pelaa hyvin joukkueena. Tällöin tappio on lähes varma, mutta onneksi ottelut ovat sen verran nopeita, ettei asia pääse turhauttamaan mahdottomasti. Pelimuodot ovat jo lukuisista muista verkkoräiskinnöistä tuttuja ja turvallisia saatto-, valtaus- ja hallintatehtäviä, joiden idea ei ole vaikea hahmottaa ja joista mikään ei sinänsä keskity pelkästään vastustajien eliminointiin. Pieni ongelma on tällä hetkellä se, että pelin lopussa näytettävä pelin paras hetki -video keskittyy liikaa pelkkään vihollisten niputtamiseen, mikä nakertaa taatusti puolustavia ja parantavia pelaajia.
Koska jokainen hahmo on oma kokonaisuuteensa, ei peli sisällä varsinaista kehitysjärjestelmää, mikä saattaa olla pettymys joillekin. Kokemuspisteillä kerätään mitaleja ja kokemustasoja, joista jokaisella saa yhden ilmaisen aarrelaatikon. Nämä laatikot sisältävät kaikenlaisia puhtaasti kosmeettisia lisiä hahmoille, kuten uusia asuja, lausahduksia, emote-liikkeitä, voittoposeerauksia ja niin edelleen. Niiden avulla saa mukavasti pientä lisäväriä omille hahmoille, joskin systeemin puhdas tuuripohjaisuus ei välttämättä anna juuri omien suosikkihahmojen lisukkeita. Asiaa voi yrittää korjata ostamalla aarrelaatikoita oikealla rahalla, jos se tuntuu aivan välttämättömältä. Koska peli on täysihintainen, varsinaisen oikean lisäsisällön, kuten uudet hahmot ja kartat, on luvattu olevan täysin ilmaista.
Overwatchista on vaikea löytää suurempaa kritisoitavaa. Se on Blizzardin nykypeleille ominaisesti kepeää ja hauskaa pelattavaa, jossa on paljon sisältöä ja vähän bugeja tai muita ongelmia. Pelinhaussa tai yhteyksissä ei ole valittamista niin konsoleilla kuin tietokoneillakaan. Tämän kaltaisissa peleissä hahmotasapaino on tietenkin äärimmäisen tärkeää, ja sen osalta on taatusti pientä viilattavaa, mutta suuria ongelmia senkään kohdalla ei tällä hetkellä ole (McCreen liian tehokas tainnutuskranaattikombo on kirjoitushetkellä jo korjattu). Toki kyseessä on puhdas moninpeli, eikä minkäänlaista yksinpeliä ole mukana. Mukana on mahdollisuus pelata tekoälyn ohjaamia botteja vastaan yksin tai muiden kanssa, mutta se ei pidemmän päälle ole pelin tarkoitus.
Toisin sanoen Blizzard teki sen taas, mistä kertovat jo pelin huikeat myynti- ja pelaajaluvut. Tietenkin tämä on vasta alkua, ja nähtäväksi jää, kuinka Blizzard onnistuu pitämään pelaajat pelin parissa jatkossakin. Etenkin pelinsä vakavammin ottavien pelaajien kohdalla tämä on vielä kysymysmerkki, sillä vaikka peli on mitä mainiointa hupia lyhyissä ja pidemmissäkin erissä, ei vielä tiedetä, kuinka hyvin se soveltuu vakavampaan kilpapelaamiseen. Tähän saadaan vastausta, kun kesäkuun lopulla peliin lisätty Competitive-pelitila on ollut pidempään pelattavissa.