Häivähdys kultaa
Paper Mario on nykyisin hyvin epämääräinen ilmestys Nintendon pelitarjonnassa. Sarja sai aikoinaan syntynsä Super Mario RPG:n eräänlaisena seuraajana, mutta käsikonsoleiden Mario & Luigi -roolipelien nousun myötä se on yrittänyt kovasti etsiä itselleen uudenlaista muotoa. Wiillä sarja kokeili onneaan ensin tasoloikkapelien genressä, ja nelisen vuotta sitten julkaistu Paper Mario: Sticker Star oli käytännössä pulmavetoinen ja kolmiulotteinen Mario-peli vuoropohjaisilla taisteluilla.
Paper Mario: Color Splash jatkaa tyylillisesti siitä, mihin Sticker Star aikoinaan jäi. Peliä on periaatteessa kutsuttu rooliseikkailuksi, mutta lähinnä sitä pitävät genressä enää kiinni vain sen tapa käsitellä taisteluja sekä runsas dialogin määrä. Leijonanosa Color Splashin pelaamisesta tapahtuu erillisiin kenttiin jaettuja ympäristöjä koluamalla, ja lajityypiltään se muistuttaakin enemmän seikkailupeliä, jota on höystetty reilusti erilaisilla Mario-elementeillä.
Color Splashin juoni käynnistyy, kun Mario kumppaneineen matkaa shyguy-armeijan hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle Prism-saarelle. Hyökkäyksen johdosta saari sekä sen asukkaat ovat alkaneet menettää värejään, mikä estää niitä toimimasta luonnollisella tavalla. Marion hommaksi jääkin värien palauttaminen saarelle, minkä suhteen apua tarjoaa puhuva maalipurkki Huey ja tämän kyky tehdä Marion vasarasta maalin roiskimisen mahdollistava työkalu.
Värien kanssa kikkailu muodostaa merkittävän osan pelin pulmien ratkaisusta. Monissa tapauksissa vastaus Color Splashin erilaisiin ongelmiin on siis niinkin yksinkertainen kuin pari vasaran heilautusta, mutta peli onnistuu naamioimaan tämän usein tavalla, joka haastaa pelaajat miettimään yksinkertaisten mekaniikkojen käyttöä hieman luovemmalla tavalla. Pelin ympäristöt ovat luonteeltaan myös hauskan tutkiskeluun kannustavia, joten Color Splash ei tunnu johdattelevan pelaajaansa missään vaiheessa liikaa johonkin tiettyyn suuntaan.
”Paper Mario: Color Splash jatkaa tyylillisesti siitä, mihin Sticker Star aikoinaan jäi.”
Ryhtinsä Color Splash menettää kuitenkin heti, kun taistelut astuvat mukaan kuvioihin. Sticker Starin tavoin myös Color Splashissa toiminta tapahtuu vuoropohjaisesti, mutta ilman perinteisten hyökkäyskäskyjen antamista. Kaikki Marion hyökkäykset perustuvat pelimaailmasta löytyvien kertakäyttöisten korttien hyödyntämiseen, minkä johdosta pelaajat joutuvat jatkuvasti miettimään oman korttipakkansa koostumusta.
Taistelujen pohjautuminen korttien käyttöön ei ole sellaisenaan yhtään hassumpi idea, sillä se tuo pelin toimintaan mukaan hieman arvaamattomuutta. Koko järjestelmä alkaa romahtaa kuitenkin kasaan siinä, että valtaisa osa pelin taisteluista on käytännössä ajan ja resurssien hukkaa. Taisteluiden voittamisesta pelaajaa ei palkita kokemuspisteillä, vaan kolikoilla ja lisämaaleilla, joista kummastakaan ei muodostu pulaa taisteluja reilusti skippaamallakaan. Kolikoita on itse asiassa jopa helpompaa ansaita taistelujen ulkopuolella, joten korttien tuhlaaminen rivivihollisiin tuntuu harvoin järkevältä ratkaisulta.
Pomotaistelujen nihkeä toteutus on myös oma lukunsa. Kukin pelin pomoista täytyy voittaa lähes aina tietyillä erikoiskorteilla, ja usein niitä täytyy käyttää myös tietyllä yksittäisellä hetkellä. Pomoja vastaan on kuitenkin mahdollista ajautua taistelemaan vahingossa ilman oikeita kortteja, jolloin peli käytännössä päätyy vain tuhlaamaan pelaajansa aikaa. Vaaditut kortit eivät aina löydy myöskään kaikkein selvimmistä paikoista, mikä tekee pomokohtaamisista aivan väärällä tavalla stressaavia.
Paper Mario: Color Splashin takaa löytyy selvästi äärimmäisen lahjakas kehittäjätiimi. Parhaimmillaan peli on hauska ja jopa nerokkaan uniikki, mutta sen käytännössä turhat taistelut tulevat nyt niin usein nautinnon tielle, ettei hukattua potentiaalia voi olla harmittelematta. Kenties Paper Mario -sarjan onkin tullut korkea aika unohtaa roolipelijuurensa lopullisesti ja panostaa seuraavaksi muihin vahvuuksiinsa.
6/10
Paper Mario -sarja ei ole enää entisensä, vaikka se pelkääkin jättää muutamia asioita historiaan.
Panu Saarenoja