Tämä arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden elokuun numerossa 236.
Pysy tuoreimpien arvostelujen tasalla tilaamalla lehti tästä!
Laatikolta laatikoissa laatikolla
Laatikoiden siirteleminen on yksi vanhimpia temppuja, joihin pulmapeli voi turvautua, mutta selvästikään antiikkista perusideaa ei ole kulutettu vielä täysin loppuun. Yksi siihen viimeisimpänä turvautunut tapaus on Patrick’s Parabox, joka edustaa helposti tämän vuoden pulmailuteosten huippua.
Pintapuolisesti peli huokuu yksinkertaisuutta. Laatikoiden työntämiseen perustuvan perusmekaniikan ohella kyseessä on visuaalisesti erittäin vaatimattoman näköinen luomus, jonka päähenkilökin on vain kahdella pistemäisellä silmällä varustettu punertava laatikko. Selkeän ulkoasun takana on kuitenkin selvästi ajatusta laiskuuden tai taidottomuuden sijaan.
Erikoiseksi pelin tekee se, etteivät siinä työnnettävät laatikot ole puhtaasti laatikoita vaan omia pieniä tasku-ulottuvuuksiaan. Monissa tapauksissa pulmia nimittäin ratkotaan työntämällä niin laatikoita kuin pelihahmoa itseäänkin muiden laatikoiden sisältä löytyviin alueisiin, jotta pelaajalle annetut pelipalikat voidaan pyöritellä pulman vaatimiin maalipisteisiin.
Idea on melkoisen nerokas useammallakin tavalla. Tyydyttävintä on, miten humalluttavan kerroksittaiseen ajattelutyöhön peli parhaimmillaan rohkaisee. Koska pulmien ratkominen tapahtuu käytännössä useammassa samaan aikaan elävässä ulottuvuudessa, jotka voivat vielä vaikuttaa reaaliajassa toisiinsa, ei pelaaminen tunnu vain 2D-pulmien ratkomiselta vallitsevasta kaksiulotteisesta ilmeestä huolimatta.
Tämän houkuttelemana pulmailua on hankala lopettaa pulman läpäisyhetkeen, sillä tulossa olevista haasteista haluaa saada vähintään vilauksen. Samalla yksinkertaiset perusteet varmistavat, että vaikeidenkaan pähkinöiden vaatima pohdinnan määrä ei lähde liian helposti käsistä. Pulmien salat avautuvat usein pelkällä kokeilemisella, johon rohkaistaan hienosti kätevillä kelausominaisuuksilla.
Tasapaino on kohdillaan myös tavassa rytmittää pelaajan etenemistä. Uusia kenttiä saa auki ratkomalla kepoisampia peruspulmia haluamassaan järjestyksessä, mutta lisähaastetta kaipaaville tarjolla on jatkuvasti isompia aivopähkinöitä. Osa ylimääräisistä pulmista tuo jopa vaihtelua pelaamiseen kikkailemalla muutamin keinoin pelin visuaalisen ilmeen kanssa. Pienoinen sääli on, ettei ylimääräisistä pulmista tarjota palkinnoksi kuin lähinnä mielihyvää.
Patrick’s Parabox on jälleen yksi osoitus siitä, miten yksinkertaisuus voi olla kaunista. Monikerroksinen pulmailu on paljon enemmän kuin osiensa summa, eikä se myöskään häiritse pelikokemuksen sujuvuutta hukuttautumalla omaan nerokkuutensa. Kokemuksesta nauttiakseen ei tarvitse olla pulmapelielitisti, sillä kyseessä on kaikin puolin mukavan lähestyttävä kokonaisuus.