Pahojen poikien palkkapäivä
Puhtaat yhteistyöpelit löivät markkinoilla läpi viimeistään Left 4 Deadin ansiosta. Samoilla laduilla hiihtää myös ruotsalaislähtöinen Payday 2, joka korvaa epäkuolleet poliiseilla ja pistää maksimissaan neljä pelaajaa suorittamaan erilaisia rikollisia aktiviteetteja. Perinteisten pankki- ja koruryöstöjen sekaan mahtuu esimerkiksi Breaking Bad -henkistä amfetamiinin keittelemistä. Saaliiksi saadaan yllättävän koukuttava räiskintäpeli.
Payday 2:ta ei voi suositella yksin tahkottavaksi, sillä ensinnäkään se ei sisällä varsinaista juonta. Rikollinen teema on toki otettu ilahduttavasti huomioon jokaisella osa-alueella: siviilit voi käskeä maihin ja panna pakettiin nippusiteillä, kun taas saaliskasseja kannettaessa pelinäkymä kallistuu aavistuksen. Irtonaisille tehtäville rakennetaan kontekstia erilaisten rikollispomojen kautta, mutta toimeksiantojen tahkoaminen yksin käy nopeasti tylsäksi, kun muuten pätevät tekoälykaverit eivät osallistu varsinaisten tavoitteiden suorittamiseen.
Tarjolla on parisenkymmentä keikkaa, joita maustetaan piristävästi pienillä satunnaisilla elementeillä. Esimerkiksi pakoauton tai ryöstettävän kassakaapin paikka saattaa vaihdella. Varsinaiset pelialueet ovat hyvin kompakteja, mutta pienistä tiloista tavataan ottaa kaikki ilo irti. Etenkin aloittelevien pelaajien käsittelyssä useimmat tehtävät purkautuvat puhtaaksi räiskinnäksi, mikä yleensä tarkoittaa pitkäksi venyvää puolustustaistelua ja epätoivoista pakoyritystä.
Tehtäviä uudelleen tahkoamalla, rahasaalista hamstraamalla ja kokemuspisteitä kartuttamalla pelaajat sekä oppivat toimimaan tehokkaammin että saavat siihen paremmat työkalut. Näin keikat alkavat muistuttaa yhä enemmän hiottua rikollisoperaatiota epämääräisen roiskimisen sijaan, mikä koukuttaa kummasti pelin ääreen. Kouliintuneessa koplassa jokainen tietää oman roolinsa, jota vahvistetaan hahmonkehityksen kautta. Aitoon pankkiryöstötyyliin myös mokiin ja suunnitelmanmuutoksiin reagoiminen sekä ylimääräisen saaliin ja kiinnijäämisen riskin välillä tasapainotteleminen luovat positiivista kutinaa.
Tyylitajunsa ja toteutuksensa puolesta Payday 2 ei ole videopelien vastine Michael Mannin Heatille, mutta Overkillin asenne on kohdallaan. Perusvahvat räiskintämekaniikat tekevät ammuskelusta mielekästä, vaikka sitä saakin usein harrastaa puuduttavuuden rajoille asti. Mielikuvituksettomat koppalakit myös tapaavat puskea ovista kuin mikäkin possujuna konsanaan. Teemasta yhtään kiinnostuneille yhteistyöpelureille Payday 2:ta on kuitenkin helppo suositella.