Vangelis. Herbie Hancock. Jean-Michel Jarre. Giorgio Moroder. Wendy Carlos. Nimet sanovat paljon elektronisen musiikin historiaa tunteville. 1960-luvun taitteessa esitellyt analogiset syntetisaattorit päätyivät mainittujen säveltäjien ja lukuisten muiden ansiosta aina populaarimusiikkiin asti. Synteettistä äänien mallinnusta pidettiin huikeana edistysaskeleena, ja oikeita soittimia – kuten viulua – matkivia ääniä käsittämättömän aitoina. Nykyään nämä kuulostavat hupaisilta. Erityisesti 1980-luvun listahittien ja elokuva-soundtrackien muoviset synasoundit ovat yhtälailla koomisia kuin nostalgisia.
Pelaajien onneksi analogisyntikoiden äänimaailma ei jäänyt levytettyyn musiikkiin. 1980-luvulla koteihin saapuivat ensimmäiset videopelikonsolit. Ensimmäisten syntetisaattorien tapaan laitteiden oskillaattoripiirit tuottivat aaltomuotoja, joita muokkaamalla ja yhdistelemällä saatiin aikaiseksi musiikissa ja tehosteissa käytettyjä ääniä. Toisin sanoen analogisyntetisaattorien perinnön ansiosta esimerkiksi Marion tunnusmusiikki kuulostaa juuri niin kirkkaalta, helisevältä ja muistettavalta.
Pelistä kaukana
Nykyajan vangelikset ja carlokset ovat huomanneet, kuinka vanhojen pelikoneiden retrosoundeja voidaan hyödyntää syntikoiden tapaan – epävirallisesti ja omilla ohjelmilla tietenkin. Onkin ironista, että vasta nyt, lukuisten kotitekoisten musiikkisoftien ja näillä sävellettyjen, aina levylle asti päässeiden, teosten jälkeen Nintendon pelikoneelle ilmestyy oikea musiikkiohjelma. Eikä mikä tahansa sellainen. KORG DS-10 valjastaa DS:n analogisoundeja tuuttaavat piirit käyttöönsä huikealla tavalla. Ohjelma ei ole tyhjästä kyhätty softapohjainen analogisyntikka, vaan kuuluisan japanilaisen kosketinsoitinyrityksen KORGin siunaama ohjelma. Kortille on ahdettu virtuaalisessa muodossa firman kaksi legendaarista MS-10-syntetisaattoria. Paketin kruunaa rumpukone, efektilaite ja syntikoihin vaikuttavat kaksi KORGin KAOSS-padia.
KORG DS-10 ei ole peli eikä leikkikalu, vaikka käyttäjien ilmeiden perusteella voisi jotain muuta luullakin. Se ei myöskään ole yksinkertainen soitto-ohjelma. DS-10:llä on tarkoitus tehdä musiikkia, ei vain soittaa. Tämä selviää heti, kun ohjelma avautuu. Käyttöliittymä on pelkkää asiaa: tummalla pohjalla on pelkästään potikoita, säätimiä, johtoja ja kytkimiä. Koskettimisto on, mutta se on pieni ja onneton käyttää. Itse sävellystyö tehdään sekvensserillä, joka näyttää samalta kuin esimerkiksi pc:n ja Macin Logic Audiossa tai Fruity Loopsissa. KORG DS-10 on selvästi tehty jo ennestään tietokoneella musiikkia tehneelle käyttäjälle, tai henkilölle, joka on tosissaan valmis tutustumaan äänien ja musiikin tuottamisen ihmeelliseen maailmaan. Tätä ei kannata pelästyä, sillä DS-10:n oppiminen kannattaa. Pelkästään ääniä muokkaamalla tunnit katoavat kuin itsestään.
Miten sitä sitten käytetään?
Ohjelman navigointi alkaa pääruudusta, josta pääsee muokkaamaan kummankin syntetisaattorin ja rumpukoneen ääniä sekä tuottamaan kuudentoista iskun, eli neljän tahdin, mittaisia patterneja. Patterneista eli kappaleen osista muodostetaan kokonaisuus erillisessä tilassa. Teoksen mitta on harmillisesti hieman rajallinen. Sama pätee patternien neljän tahdin rajoitukseen. Koska MS-10 oli monofoninen laite, ei DS-10:ssäkään voi soittaa sointuja tai muutenkaan useampaa ääntä päällekkäin. Huijaamalla saa kahden nuotin päällekkäisyyksiä, mutta muuten ollaan yksinäisten äänien varassa. Nämä taas luodaan potikoita pursuavassa ruudussa, jossa valitaan ääniaalto, sen väri ja käsittelytavat. Turhan teknisiin VCO-, VCF- tai EG-tyylisiin lyhenteisiin tässä menemättä voi sanoa, että nuppeja on riittävästi. Instrumentit bassosta liidiin voi luoda vaivatta.
Varsinaista herkkua etenkin marginaalisempaa musiikkia tekeville tarjoaa patch-ominaisuus. Kuten oikeassa MS-10:ssä kaapeleilla voi yhdistää eri modulointitapoja toisiinsa. Lopputuloksena on orgaanisia ääniä, jotka muuttuvat ja elävät. Riemua piisaa myös KAOSS-padin kanssa. Kosketusnäyttö on kätevä muissakin DS-10:n osioissa, mutta todellisuudessa kosketuksella toimivassa KAOSSissa kaikki natsaa. KAOSSilla voi kontrolloida pysty- ja vaakasuunnassa vapaasti eri attribuutteja. Äänen väriä voi siis muutella näyttöön piirrellen. Myös nuotteja voi soittaa padilla. Kuviot voi lisäksi tallentaa nauhoitettuja kappaleita varten.
Täydellisyyttä hipoen
Kiehtovin ominaisuus ohjelmassa on silti usean DS:n yhdistäminen langattomasti. Yksi kone toimii masterina, muut niin sanotusti orjina. Näin master päättää, milloin sessio alkaa. Muut koneet toimivat samassa rytmissä. Muuten jokaisella soittajalla onkin sitten vapaus säätää ja soitella mitä haluaa. Jo samassa huoneessa, lähekkäin soittaen tunnelma on hilpeä. Mutta millaisia lienevät live-esiintymiset? Voi vain arvata, kuinka paljon useamman soittajan KORG DS-10 konsertteja on tiedossa lähiaikoina.
KORG DS-10:lle on vaikea antaa pisteitä. Useita ominaisuuksia jää kaipaamaan, kuten arpeggiaattoria ja polyfonisuutta. Samplaus DS:n mikrofonin kautta jäi myös unelmaksi. Mutta näitähän ei ollut alkuperäisessäkään MS-10:ssä – toisaalta ei ollut KAOSS-padiakaan. Ohjelmassa on lisäksi niin paljon pieniä puutteita, ettei sille voi myöntää täyttä kymppiä millään. Mutta pisteistä viis, sillä totuus on kuitenkin se, että jos Vangelikselle ja kumppaneille olisi annettu aikoinaan käyttöön DS-10, olisivat he olleet onnesta litteitä. Parempaa suositusta voi analogisyntetisaattorille tuskin antaa – tai edes sitä matkivalle ohjelmalle.
Terosta Timbalandiin
Suomalainen Huoratron lienee maailmalla tunnetuin vanhoja pelikoneita instrumentteinaan käyttävä muusikko. Electroclashia tuottava mies keikkailee ahkerasti ja nauttii suuresta suosiosta. Aleksi Eeben (Heatbeat/CNCD) ja Tero (Deetsay / Da Jormas) ansaitsevat myös maininnan muun muassa Gameboyta ja vanhoja Commodore-tietokoneita soittavina artisteina. Viime vuosina vanhojen, niin sanottujen 8-bittisten, pelikoneiden äänet ovat kelvanneet myös ison maailman kaupallisille musiikin tuottajille, kuten Timbalandille.
Flippi vehje
Istutimme kaksi erilaista muusikkoa testaamaan KORG DS-10:tä ja kertomaan mielipiteensä. Eetu Suoranta on soittanut koskettimia 15 vuotta. Kokemusta on useista bändeistä. Tällä hetkellä mies tekee ja soittaa musiikkia omaksi ilokseen. Esa Ruoho, artistinimeltään Lackluster (www.lackluster.org), on taas suomalainen kokeellisen elektronisen musiikin tekijä, joka on julkaissut kahdeksan albumia ja joka tekee useita ulkomaan keikkoja vuodessa. Molemmat ovat ohjelmasta samaa mieltä: se on verraton. Esa kehuu erityisesti soundia ja monipuolisuutta. Eetu on samaa mieltä, mutta mainitsee myös KAOSS-padin erikseen. Kummankin mielestä käytön helppous ja nopeus on selkeä plussa. DS:n koon ansiosta voi säveltää tai soittaa milloin ja missä vain. Esa näkee, että hän voisi käyttää laitetta keikalla varasoittimena, jos muu laitteisto tekee tepposet. DS lähteekin mukaan lokakuun lopun Lontoon keikalle. Eniten miinusta Eetulta saa rajoittunut sekvensseri. Pitkiä kappaleita ei voi tehdä. Esa antaa piiskaa nappien vähäisestä hyödyntämisestä. Pikanappeja saisi olla enemmän, ja nämä pitäisi voida itse määritellä. Hymy Esan naamalla soittosession aikana kertoo kuitenkin paljon kokonaistunnelmasta. – Tää on aika flippi vehje, hän kiteyttää.
Ammattilainen avautuu
Pelaaja antoi Korg DS-10:n kokeiltavaksi myös alan miehille, eli hiphop-tuottajavelholle DJ PP:lle ja tuottajaguru DJ Ercolalle. Kiireinen DJ PP oli haastattelun aikoihin tavoittamattomissa, mutta Ercolan saimme sentään kiinni. Helsinkiläistuottajan soundeja on voitu kuulla esimerkiksi Annien, Nicole Willisin, Uuden Fantasian ja Rinneradion albumeilla. Paraikaa miehen tuottama biisi Every Word komeilee Billboardin tanssilistojen kakkosena.
Olet kokeillut Korg DS-10:tä parin viikon ajan, mitä mieltä olet siitä?
Softa toimii ihan hyvin, se on yksinkertainen ja helppo käyttää. Korgin analogisyntetisaattorit ovat jo entuudestaan tuttuja, joten opettelemiseen ei mennyt kauan. Myös efektit on taattua Korgin laatua, samaa luokkaa kun esimerkiksi Korgin Triton -sarjan syntikoissa. Ei mikään maailman monipuolisin ohjelma, mutta hauska ja nopea käyttää. En usko, että tuolla saa mitään erityisen julkaisukelpoista aikaiseksi, koska ohjelma on niin yksinkertainen.
Millä tavalla Korg DS-10 on mielestäsi liian yksinkertainen?
Käytössä on vain yksi rumpukone ja pari analogisyntikkaa, joka rajoittaa hyvin paljon minkä tyyppisiä biisejä voi tehdä. Esimerkiksi sointuja ei voi tehdä. Teknopörinää tällä kuitenkin saa hyvin aikaan.
Voiko tätä käyttää keikalla apuna?
Kyllähän sitä voisi, koska ohjelma on nopea käyttää kosketusnäytön ansiosta. Voi vääntää nopeasti soundeja kehiin.
Onko ohjelman ongelma se, että kaltaisellesi ammattilaiselle se on liian yksinkertainen, mutta meikäläiselle taas aivan liian vaikea?
Jos manuaalin lukee, niin kyllähän tuon ymmärtää. Käyttis on niin samanlainen kuin musasoftissa, ettei ohjelmaa ole vaikeata tajuta.
Tota, palauttaako DJ PP meidän DS:n?
No comment!