Metal Slug pelit ovat pelihallien klassikoita. Ne sisältävät tuhtia toimintaa, hulluja aseita ja ruudun täyttäviä pomovastustajia, eikä mitään väliä juonesta. Parasta kaksiulotteista toimintaa, siis. Kotikonsolikäännöksiä peleistä on nähty monessakin muodossa, viimeksi kaikki aiemmat osat koonneessa Metal Slug Anthologyssa. Metal Slug 7 on kuitenkin sarjan ensimmäinen peli jota ei ole tehty pelihalleja varten. Onko jotain siis muuttunut?
Ei. Pelin seitsemän uutta kenttää ovat mannaa perinteisen toiminnan ystäville, mutta itse peli ei sisällä mitään perinteistä poikkeavaa. Pelin pituus ja rakenne ovat edelleen kuin suunniteltu rohmuamaan kolikoitasi parin minuutin väliajoin. Ratkaisu on kenties kyseenalainen, mutta toisaalta kaksiulotteisia räiskintöjä tehdään sen verran pienelle piirille, että perinteitä kunnioittamalla ei voi mennä vikaan. Autofire-mahdollisuus on sentään mukana, ja koska MS7:ää ei kolikkopelinä ole ja siten purismin peikko ei kuiski korvaani, sain suostuteltua itseni käyttämään sitä.
Vanhan koulun meiningistä on siis kyse, ja kuolemien taajuus on sen mukaista. Pelin tunnissa läpi pääseminen ei silti ole mikään ongelma, sillä kun johonkin tehtävään saakka pääsee, voi seuraavan pelikerran aloittaa uusilla jatkomahdollisuuksilla suoraan tästä kentästä. Tämä ratkaisu osaltaan pilaa kaiken haasteen pelistä, joten sen hyödyntämistä onkin pelaajan itse syytä pohtia.
Pelin konsolijuuret sentään näkyvät vajaat sata erilaista haastetta sisältävässä Combat School osiossa. Suurin osa haasteista on tylsää peruspelin toistoa, mutta oikeaa osaamista sentään punnitaan, kun lisäelämät poistetaan. Parhaimmistoa ovat myös erikoistehtävät, joissa esimerkiksi yritetään kerätä paistettuja kalkkunoita laavamerta vältellen tai pidetään rantapalloa ilmassa ampumalla sitä.
Identiteettikriisi
Aiemmissa käsikonsoli-Slugeissa (ks. laatikko) oli suuremmat hahmot ja niitä oli vähemmän ruudulla yhtä aikaa, kompensaationa pienestä näytöstä. Metal Slug 7 taas käyttää sarjan muiden pelien mittakaavaa, joka menee DS:n ruudulla hieman silmien siristelyksi. Pienen harjoittelun jälkeen kaaos alkaa selventyä, mutta Metal Slug on graafisesti melkeinpä liian rehevä käsikonsolille, pelihahmon hukkuessa vihollismassojen keskelle. Parhaimmillaan peli on kuitenkin suorastaan kaunis. DS:stä saa osaavissa käsissä todella nättiä kaksiulotteista grafiikkaa ja MS7:n isoista spriteistä koostuvat pomot ovat tästä hieno esimerkki.
DS:n ominaisuuksista kosketusnäyttö on varsin merkityksettömässä käytössä karttana, jota liikuttamalla pystyy hieman vakoilemaan edessä olevia asioita. Suuri miinus tulee kuitenkin kaksinpelin puutteesta, joka ei ole voinut olla muuta kuin laiskuutta kehittäjien puolelta. Nettipistelistat olisivat myös olleet toivottu kulttuuriteko.
Metal Slug 7 on pelaajasta riippuen joko tuore tuulahdus tai inha löyhkä menneisyydestä. Siltä ehkä odotti enemmän konsolimaisempia ominaisuuksia, mutta se on silti lajityyppinsä parhaimmistoa.
Metal Slug pelisarja
Vuonna 1996 Neo-Geo-kolikkopeli- ja konsolialustoille ilmestynyt Metal Slug aloitti pitkän pelisarjan. Vuoden 2006 Metal Slug 6 oli ensimmäinen kolikkopeli, joka ei ilmestynyt enää Neo-Geolla, ja nyt Metal Slug 7 ei ilmestynyt kolikkopelinä lainkaan. MS7 on kuitenkin hämäävästi sarjan kahdeksas osa. Metal Slug 2 kun tehtiin uudestaan ennen kolmannen osan ilmestymistä. Tämän pelin nimi on Metal Slug X, ja se sisältää kakkosen kenttiä uusituilla vihollispaikoituksilla sekä korjaa alkuperäisen hidastumisongelmia.
Käsikonsoleilta löytyy muutama aivan oma pelinsä: Neo-Geo Pocketille ilmestyi Metal Slug 1st Mission ja 2nd Mission sekä GBA:lle tuli Metal Slug Advance. PlayStation 2:lle on Japanissa ilmestynyt myös Metal Slug 3D, mutta mitä vähemmän sarjan kolmannesta ulottuvuudesta puhutaan, sitä parempi.