PES 2008 / Arvostelut / pelaaja.fi

PES 2008

31.10.2007 // Kirjoittanut: Riot
18

Pro Evolution Soccer -pelisarja on ollut sen faneille enemmän kuin peli. PES 6 oli seurapelinä aivan ehdoton: aloittelijatkin pääsivät peliin kiinni huomattavasti helpommin kuin todella vaikeaan PES 5:een. Näin siis PS2:lla. Pelisarja ilmestyi uuden sukupolven konsoleille viime vuonna ensimmäistä kertaa, ja oli melkoinen pettymys. Korjaako uusi PES 2008 asian?

Lisenssi vajavainen

Lisenssissä on toivomisen varaa, kuten Pro Evolution Soccereissa aina. Mukana on viisi pelattavaa liigaa: Englannin Valioliiga, Hollannin Eredivisie, Espanjan La Liga, Italian Serie A sekä Ranskan Ligue 1. Suomalaisille niin rakkaasta Englannin Valioliigasta ei ole saatu lisensoitua kuin kaksi joukkuetta, Newcastle ja Tottenham. Esimerkiksi Manchester United kulkee Man Red -nimellä. Tähän on kuitenkin saatu tottua jo ammoisista PES-ajoista lähtien, ja netistä löytyvät patchit korjaavat asian viimeistään hieman pelin julkaisemisen jälkeen. Mukana on ensimmäistä kertaa myös suomalainen joukkue, HJK, jonka pelaajaluettelokin on ilahduttavasti ajan tasalla.

Valikot ovat tuttuun PES-tyyliin heikot. Kielivirheitä löytyy sieltä täältä, ja informaatiota on piilotettu aivan omituisten linkitysten taakse. Valikot ovatkin kömpelöimmät PES-valikot koskaan – ei hyvä.

Graafisesti Pro Evolution Soccer on aina ollut jäljessä pahinta kilpailijaansa, Electronic Artsin FIFA-sarjaa. Niin nytkin. Ruoho näyttää omituisen kuolleelta, ja muutenkin graafisessa loistossa jäädään kovasti EA:sta jälkeen. Pelaajien animaatio nyt toimii jotenkin, mutta hidastukset ovat hirveitä. Myös pelitilanteessa esiintyy silloin tällöin häiritsevää nykimistä. Onneksi sentään selostus on viimein pantu uusiksi. Kaksikon ääni on kyllä miellyttävä, mutta kommentit tuttuja jo edellisistä PES-peleistä.

Kaiken kaikkiaan PES 2008 on PS3:lla ja Xbox 360:llä audiovisuaalinen pettymys. Tämä ei haittaisi, mikäli peli olisi harppaus divarista Veikkausliigaan, vaan kun ei ole.

Ei mikään simulaatio

Pelattavuudessa on otettu harppaus taaksepäin – tai ei sinänsä pelattavuudessa, vaan pelin tempossa ja tavassa, miten peli on rakennettu ja miten sitä rakennetaan. Nyt pelirakentelusta ei ole tietoakaan. Keskikenttää ei käytännössä ole olemassakaan, vaan sen yli vain juostaan pallon kanssa, sillä vastustaja ei paljon voi estellä. Arsenalilla tuli tehtyä useita maaleja vain juoksemalla nopealla Alexander Hlebillä läpi koko kentän omalta puoliskolta asti aina vastustajan kuudelletoista saakka – pommi yläkulmaan ja se siitä.

Hauskaa tämä oli, muttei erityisen realistista, vaikka PES-sarja on aiemmin tunnettu juuri realistisuudestaan. Voin vain kuvitella, millaista tuskaa verkkopelit tulevat olemaan, kun kilpailunhaluiset verkkovastustajat ravaavat laidoilta ohi ja ympäri miten haluavat. Täyttä vauhtia kiitävän pelaajan pysäyttäminen on turhan vaikeaa, etenkin kun laidoilla on jatkuvasti liikaa tilaa.

Kymmenien otteluiden jälkeen peliin alkaa kuitenkin päästä paremmin sisään. Pallon fysiikka ei ole erityisen realistinen, mutta tällä kertaa esimerkiksi maalivahdit sylkevät palloja eteensä useammin ja jättävät näin hyökkääjille mahdollisuuksia kakkospalloihin. Pallo tuntuu kilpistyvän puolustajiin aidomman oloisesti kuin ennen. Pelaajat potkivat entistä enemmän myös paniikinomaisia hätäpotkuja jopa yli päätyrajan, mikä sekin on realistista.

Tervetulleita ovat muutkin uudistukset. Nyt pelaaja voi viimeinkin nostaa puolustajansa kulmapotkutilanteissa ylöspäin – ominaisuus, jonka olisi toivonut tulleen peliin jo aikoja sitten.

Tuloksena tasapeli

Uuden sukupolven koneet eivät siis vieläkään saaneet sitä täydellistä jalkapallokokemusta Konamilta. Master League on yhä täysin idioottimaisesti kasattu, eikä joukkueita pysty alussa valitsemaan, vaan sarjassa pelataan sekaisin joukkueita eri maista. Editointimahdollisuudet ovat sentään tänä vuonna uuden sukupolven versiossakin mukana.

Tämän vuoden FIFA vs. PES -väännössä FIFA vie voiton. Pro Evolution Soccer 2008 on uuden sukupolven konsoleilla hauskempi kuin FIFA 08, mutta toisaalta FIFA on palkitsevampi vaikeutensa takia. Siinä missä uusin FIFA vie pelisarjaa toden teolla eteenpäin, jää PES polkemaan paikalleen.

 

PS2-versio jälleen eri peli

PES 2008:n PS2-versio on jälleen askeleen edellä uuden sukupolven versiota. Valitettavasti vain tänä vuonna PES on silkka vuosipäivitys viime vuoden versioon. Itse pelissä ei ole mikään muuttunut viime vuodesta muutamaa uutta pelitilanne-animaatiota lukuun ottamatta. Pelin ulkopuolella on valikot uudistettu vaikeakäyttöisemmiksi ja huonommiksi – eli samanlaisiksi kuin uuden sukupolven koneilla. Selostajat on saatu vaihdettua myös PS2-versioon. Outoa kyllä, uuden sukupolven versiosta löytyvä mahdollisuus siirtää pelaajia kulmatilanteessa maalille puuttuu PS2:n versiosta. Surkeaa.

Ainoat järkevät uudistukset ovat Community-tila, jonka avulla kone pitää kirjaa kaveriporukan otteluiden tuloksista ja kirjaa jokaiselle omaan profiiliin voitot, tappiot ja tasapelit, sekä World Tour -pelitila, jonka aikana pelataan otteluita ympäri maailmaa ja suoritetaan pienimuotoisia tehtäviä, kuten mahdollisimman suurinumeroisia voittoja.Tällä kertaa kyseessä on ensimmäinen PES, jonka voi hyvällä omallatunnolla jättää kaupan hyllylle, mikäli viime vuoden versio on jo hanskassa. Käsittämättömästi nettipelipuolella voi pelata vain yksi vastaan yksi -matseja, vaikka viime vuoden pelissä pystyi pelaamaan neljän pelaajan voimin.

 

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:909]

Pelattuani reilusti sekä FIFA 08:aa ja Pro Evolution Soccer 2008:aa voin todeta jälkimmäisen olevan loppujen lopuksi se viihdyttävämpi ja hauskempi vaihtoehto. Sillä on eniten väliä. Mutta FIFA 08 edustaa realistisempaa jalkapalloa kuin PES 2008, ja FIFA-sarja sentään kehittyy. On pelottavaa, kuinka pahasti PES-sarja on jäänyt junnaamaan paikoilleen ja miten pelintekijöillä tuntuu olevan suunta täysin hakusessa.

Puutteita on paljon. Musiikkia on parjattu ja nyt sitä on viimeinkin paljon aiempaa enemmän, mutta valikoima sisältää poikkeuksetta hirvittäviä renkutuksia. Vain Kaiser Chiefsin alkutunnaribiisi on lisensoitu, ja muut ovat Konamin omaa käsialaa. Yleisön äänet ovat surkeita ja se näyttää oletuskuvakulmassa kamalalta. Valikot ovat rumia ja uskomattoman kömpelöitä. Lisenssit uupuvat ja uusintatilaa ei vieläkään ole viritelty sellaiseksi kuin sen pitäisi olla. Master Leaguessa on vain yksi uusi ominaisuus: oman naaman voi nyt liittää pelaajan kasvoiksi, mutta kiinnostaako se oikeasti kourallista pelaajia enempää? Miksi ihmeessä Community-pelitila on vain PS2:lla?

Suurin osa mainitsemistani ongelmista on lähinnä kosmeettisia, mutta ne ovat vaivanneet sarjaa jo vuosien ajan, eikä kehitystä tunnu tapahtuvan. Pelattavuus on ollut huippuluokkaa jo vuosia, joten uuden sukupolven versioiden pitäisi vain saada ansaitsemansa audiovisuaalinen toteutus. Osa sarjan charmista piilee sen kömpelyydessä, mutta nyt se alkaa pikku hiljaa jo vaivata.

Pahempaa on se, ettei pelikentälläkään ole tapahtunut edistystä kuin vähän. Pelin tempo on 2008-versiossa hirmuinen, ja valtaosa maaleista syntyy kipittämällä boksiin laidalta ja pistämällä syöttöä toisessa aallossa tulevalle pelaajalle.

Onneksi on sitä kehitystäkin. Pelissä on mukana ennätysmäärä pohjoismaisia joukkueita, minkä lisäksi siirryin vihdoin pelaamaan analogitikulla ristiohjaimen sijaan, koska analogiohjausta on kyetty parantamaan.

Huippupelaajat myös tuntuvat huipuilta, toisin kuin FIFA-peleissä, joissa surkeakin joukkue voi taistella lähes tasapäisesti Barcelonan kaltaista tähtisikermää vastaan. Kun PESissä saa pallon C. Ronaldon tai Zlatanin kaltaiselle taiturille, tuntuma on esimerkiksi näppäryyden ja nopeuden osalta ihan erilainen kuin rivipelaajalla. FIFA 08:ssa vaivasi se, että olin ihan yhtä surkea harhauttamaan Ronaldinholla kuin John O’Shealla.

PESiä voi oppia pelaamaan loistavasti, mikä taas on vaikeampaa FIFA:ssa, jossa kone antaa aina niin paljon tasoitusta. Konamin on kuitenkin syytä tehdä isoja parannuksia ensi vuoden peliinsä, vaikka tänäkin vuonna sarja rikkoo varmasti myyntiennätyksiä.

7/10

Kommentit

Käyttäjän Prokopjev kuva
Prokopjev

FIFA vei toisen vuoden peräkkäin

Käyttäjän KarvaNoppa kuva
KarvaNoppa

FIFA vei voiton

Käyttäjän Janne82 kuva
Janne82

Vuoden pettymys.

Käyttäjän jones kuva
jones

Päivityksen jälkeen maku palasi!

Käyttäjän Tomppa kuva
Tomppa

Loistava peli, mitä voi futispeliltä lisää vaa

Käyttäjän Deadmaker kuva
Deadmaker
Käyttäjän KORN kuva
KORN

Pelaa

Käyttäjän BobDog kuva
BobDog

FIFA voitti tänä vuonna, Myin PES 2008 jo

Käyttäjän Lappis kuva
Lappis

surullista

Käyttäjän Kuukkeli kuva
Kuukkeli

Keskinkertainen esitys boxilla

Nostoja