Siinä missä jääkiekko on kiinni momentumista – pienistä virheistä, jotka ratkaisevat koko tunnin kohkaamisen – on jalkapallossa kyse älystä. Viheriöllä on 22 pelaajaa, joilla jokaisella on oma tarkka roolinsa. Jalkapallo on teatteria, draamaa, ja siinä on selkeä draaman kaari: alku, keskikohta ja loppu. Siinä missä muissa urheilulajeissa (koripallossa neljä, jääkiekossa kolme) liialliset tauot rytmittävät lajin niin, että Aristoteleen runousoppi lentää niissä romukoppaan, on jo jalkapallon peliaikakin rakennettu draaman kaarta ajatellen puoliajan toimiessa teattereista tuttuna väliaikana.

Viime vuonna ilmestynyt PES 2008 oli Wii-konsolilla yhdistelmä reaaliaikaista strategiaa ja sitä jalkapalloa, josta PES-pelisarja on aina ollut niin kuuluisa. Nyt Wii-versioon tulee viimein jatkoa, ja on aika jälleen katsoa, kuka on kykenevin liikuttamaan kaikkia pelaajia viheriöllä – parhaimmillaan samaan aikaan.

Liikuta niitä kaikkia

Peliä voi toki pelata perinteiseenkin tyyliin normaalisti ohjainta poikittain kädessä pitäen, mutta koko pelin Wii-version idea on liikkeentunnistuksessa. Viime vuoden version tapaan joka ikistä pelaajaa kentällä voi liikuttaa haluamaansa suuntaan. Tämä tapahtuu pelaajaa osoittamalla ja piirtämällä pelaajan juoksusuunnat ruudulle.

Tässä onkin pelin suurin ja mullistavin idea. Kaikki, jotka ymmärtävät vähänkin futiksesta, tietävät, ettei kyseessä ole mikään jääkiekon tapainen arcadelaji, kuten uusimmat PESit uuden sukupolven konsoleilla ovat olleet. Wiin versiossa pelaajan älykkyys tulee esiin. Paljon pelanneet ja peliä hyvin analysoivat osaavat pyörittää palloa alakerrassa pelaajalta toiselle kiirehtimättä, laskien samalla keskikentältä yhden pelaajan ottamaan vastaan syöttöä. Mikäli vastustajan keskikenttämies seuraa perässä, heidän taakseen jää tyhjä tila, jonne kannattaa sitten juoksuttaa uusi oma pelaaja ja hakea syöttöpaikkaa hänelle.

Tällaista jalkapallo on: hidasta rakentamista, paikkojen kyttäilyä ja kärsivällisyyttä. Helppoa pelin syöttöpelin ja jouksulinjojen hallitseminen ei ole – etenkin, kun sitä pallollistakin pelaajaa pitäisi liikutella siinä samalla – mutta onneksi pelissä on myös hyvä tutoriaalitila, jossa harjoitellaan perustoiminnot. Pelasin viime vuoden versiota mielettömät määrät, mutta pienen tauon jälkeen uuden version kanssa meinasi välillä tulla itku, kun kontrollit olivat niin hakusessa.

Laukauksiaan voi tähdätä paremmin kuin edellisessä versiossa, mutta yhä paras keino tehdä maali on heiluttaa Nunchukia maalipaikassa. Mutta niinhän se oikeastikin menee: pienessä tilassa ei välttämättä ole aikaa sihdata.

Puolustuspeliä parannettu

Viime vuoden versiossa puolustuspeli oli kovin yksinkertaistettua, ja pääpaino olikin hyökkäyksessä. Nyt puolustusta on hieman parannettu: pelaaja voi kutsua toisen kenttäpelaajan mukaan painostamaan hyökkäävää pelaajaa, ja pelaajia voi ohjailla helpommin hyökkääjän juoksulinjoille. Oikean pelaamisen tapaan tämä on edelleen tylsempää puuhaa kuin maalinteko ja hyökkäyspelin rakentelu. Voisi tosin kysyä, millä tavoin puolustamisesta oikein voisi saada yhtä hauskaa.

Konami hankki tänä vuonna oikeudet Mestareiden Liigaan. Pelitila on mukana Wiilläkin, ja tuo mukavaa vaihtelua peruspeleihin. Pelin todellinen helmi on kuitenkin Champions Road -pelitila. Pelaajaa aloittaa pohjalta, ja otteluita voittamalla saa vastustajajoukkueilta pelaajia omaan jengiinsä. Realismin kanssahan tällä ei ole mitään tekemistä, mutta kortein suoritettu pelaaja-arvonta on yllättävän hauskaa puuhaa. Kortit ovat peitettyjä, ja Wiimotea niiden päällä liikuttamalla saa vinkkejä pelaajien kyvyistä. Hankkiako puolustaja vai laidalle nopea viilettäjä?

Mutta se suuri uudistus?

PES 2009 Wiille on tänäkin vuonna tasaisen hyvä peli. Tänä vuonna neljä pelaajaa voi pelata peliä samaan aikaan, mutta sitä ei edes uskaltanut yrittää: kahden kesken pelattunakin Wiin PES on melkoista heilumista, kun ruutu on täynnä molempien pelaajien juoksulinjoja osoittavia viivoja ja muuta sälää. Wiin PES onkin siitä harvinainen peli, että se on ehdottomasti parhaimmillaan yksinpelinä.

Lukija saattaa hämmentyä arvosanaa katsoessaan: miksi kuitenkin vain seitsemän? Syitä on oikeastaan kolme: puolustuspeli, vaikka sitä onkin paranneltu, on yhä hieman tylsää. Toinen nillittämisen aihe on siinä, että pelaajien vaihtaminen on ainakin minulle raivostuttavaa puuhaa. Pelaaja osoittaa taukotilassa ruutua ja vetää uuden pelaajan vanhan kenttäpelaajan tilalle. Tästä on vain tehty raivostuttavan tarkkaa kättä vaativaa puuhaa. Mieluiten futisfanit tekevät kaiken yksin, mutta ainakin itse annoin koneen suorittaa vaihdot puolestani.

Kolmas ongelma on se perinteinen. PES 2009 on hyvä peli, mutta siinä ei parista uudistuksesta huolimatta ole tarpeeksi uutta, jotta viime vuoden veteraanit saisivat siitä tarpeeksi irti. Silti: jalkapallofanaatikolle ja -analyytikolle sekä ensikosketuksensa Wiin versioon hankkiville se on märkä uni.

Konenut konkari

Pro Evolution Soccer -pelisarja sai alkunsa vuonna 1997. Etekin sen PS2-versioita 5 ja 6 on sanottu kaikkien aikojen futispeleiksi – tosin FIFA:n viime vuoden versio oli jo todella loistava. Tänä vuonna taistelu parhaasta jalkapallopelistä tiukkenee entisestään.

7/10
Lisää luettavaa