Sarjakuvamainen lentopeli Pilotwings Resort on yksi mielenkiintoisimmista Nintendo 3DS:n julkaisupeleistä. Sarja on tuttu jo 1990-luvulta, jolloin se täydensi sekä Super Nintendon että Nintendo 64:n julkaisuja. Uutta osaa on huhuiltu ja odotettu jo pitkään, joten onkin mieluisaa, että sarja vihdoin palaa 14 vuoden tauoltaan.

Tällä kertaa peli sijoittuu aiemmin Wii Sports Resortista tutulle Wuhu-saarelle. Pelaajalla on käytössään rakettireppu, riippuliidin ja lentokone, joilla pääsee suorittamaan ilmojen haasteita. Jokaisesta vempaimesta on saatavilla myös turboahdetumpi versio, jolloin ohjaus on piirun verran hankalampaa.

Peli on jaettu kahteen pelimuotoon: tehtävätilaan ja vapaaseen lentämiseen. Ensiksi mainitussa suoritetaan lentotehtäviä, jotka vaihtelevat aina rinkuloiden läpi lentämisestä maisemien valokuvaamiseen ja ahtaissa paikoissa navigointiin. Suoritukset arvioidaan monelta osa-alueelta, ja onnistuminen avaa lisää pelattavaa.

Jälkimmäinen tila puolestaan muistuttaa läheisesti Wii Sports Resortin vastaavaa pelimuotoa, kun saaren nähtävyyksiä pääsee tutkimaan. Vapaassa lentelyssä on myös runsaasti ylimääräistä keräämistä, joista haastavimmat vaativat varsin kyvykästä lentämistä.

Upea toteutus

Aurinkoisen viehättävä Pilotwings Resort hoitaa velvollisuutensa tyylikkäästi 3d-puolella. Erinomainen tehokeino on alati tyylikkäästi hyödynnettynä, joten 3d:n pitää mielellään maksimiasetuksessaan. On lisäksi positiivista, että 3d vaikuttaa pelattavuuteen: etäisyyksien arvioiminen ja pikkutarkka lentäminen on helpompaa kolmannessa ulottuvuudessa.

Kokonaisuus on kuitenkin kaikessa viihdyttävyydessään kovin lyhyt, sillä pelin läpäisee vain muutamassa tunnissa. Onneksi haasteiden pariin haluaa silti palata kerta toisensa jälkeen. Lajeja on juuri sopivasti, jotta jokaisesta tahtoo kerätä kaikki tähdet. Suoritusten hiominen kannattaakin, sillä puurtaminen palkitaan pienellä lisäpelattavalla.

Pilotwings Resort on ilahduttavan hyväntuulinen peli, joka hauskan pelattavuuden lomassa esittelee mainiosti uuden käsikonsolin ominaisuuksia.

8/10
Lisää luettavaa