Pokémon Ultra Sun & Ultra Moon

Arvostelussa Pokémon Ultra Moon ja Ultra Sun kaksikko sekä niiden uusvanha paratiisi.

1.12.2017 16:29

Uusvanha paratiisi

Pokémon-sarjan 20-vuotista taivalta juhlittiin viime syksynä oikein mainioilla Sun– ja Moon-seikkailuilla. Pelikaksikolla oli uskallusta irrottautua perinteistä niin teknisillä kuin rakenteellisillakin ratkaisuilla, mikä sai myös minunlaiseni sarjaan jo kyllästyneen fanin innostumaan taas vahvemmin taskuhirviöistä. Seuraajiksi Nintendo ja Game Freak ovat luoneet peleille nyt Ultra Sunin ja Ultra Moonin, jotka ovat tällä kertaa Pokémonia siitä maltillisemmasta päästä.

Ultra Sun ja Ultra Moon on kehitetty vastaavassa hengessä kuin takavuosien Pokémon-pelit Yellow, Crystal, Emerald ja Platinum. Ne perustavat sisältönsä vahvasti kahteen edelliseen pääsarjan osaan ja toimivat niiden eräänlaisina monipuolistettuina versioina. Odotettavissa on uusia hirviöitä, hahmoja, pelialueita, tarinaa ja aktiviteetteja, mutta ei missään nimessä kokonaan uusien pelien edestä. Mikäli alkuperäinen Sun tai Moon on jo koettu, merkittävä osa Ultra-pelien sisällöstä tuntuu todella tutulta.

Erityisesti pääseikkailun osalta Ultra-kaksikon tuomat muutokset ovat hienovaraisia. Pelit seuraavat jälleen eksoottiselle Alolan alueelle muuttavaa nuorukaista, jonka matka pokémon-mestariksi vie tämän suorittamaan erilaisia neljälle saarelle jaettuja haasteita.

”Odotettavissa on uusia hirviöitä, hahmoja, pelialueita, tarinaa ja aktiviteetteja, mutta ei missään nimessä kokonaan uusien pelien edestä.”

Matkan varrella päästään kohtaamaan pari uutta kasvoa, minkä lisäksi muutamaa vanhempaa tuttavuutta on pyritty syventämään aiemmasta. Loppukahinoita lukuun ottamatta uusien ja vanhojen pelien juonet ovat edelleen identtiset, ja osa lisäyksistä jopa heikentää tarinaa selittämällä tapahtumia välillä turhankin kanssa. Tarinan uusi loppuosio ei sekään ole täydellinen, sillä kaikessa mahtipontisuuden tavoittelussaan se onnistuu hukkaamaan Sunin ja Moonin inhimillisemmän ja näin myös kiinnostavimman juonikuvion.

Pokémon-liigan jälkeen tapahtuva seikkailu on tällä kertaa onneksi paremmin kohdallaan. Nostalgiahermoja kutitellaan varsinkin uutta haastetta tuovalla sivuseikkailulla ja mahdollisuudella jahdata monia legendaarisia pokémoneja vanhemmista peleistä. Vuokrattavilla hirviöillä käytäviin taisteluihin keskittyvä Battle Agency tarjoaa sekin mukavaa vaihtelua toimintaan, joka on noin muuten muuttunut vain varoen viimeisen parin vuosikymmenen aikana.

Uudistukset ovat nimenomaan lisätäytettä vanhalle seikkailulle, eli ne eivät saa missään nimessä näkemään Pokémon-pelaamista uudessa valossa. Pienempien lisukkeiden, kuten uusien minipelien, kanssa ne tuntuvat kuitenkin luontevalta jatkeelta, joiden parissa kuluttaa mielellään aikaa.

Ultra-versioiden myötä Pokémon Sun ja Moon ovat kasvaneet suuremmiksi ja näin käytännössä myös paremmiksi. Pelien kiinnostavimmat lisäykset painottuvat ikävästi vain seikkailemisen loppupuolelle, jolloin alkuperäisiä versioita pelanneille käsiin jää nyt helposti uuvuttava kokonaisuus. Heikommasta tarinasta huolimatta Ultra Sunia ja Ultra Moonia kelpaa suositella silti rohkeasti heille, jotka jostain syystä eivät ole vielä Sunin ja Moonin matkaan päässeet.

7/10
KehittäjäGame Freak
JulkaisijaNintendo
PeligenretRoolipeli, Seikkailu
JulkaisualustatNintendo 3DS
Pegi-ikärajatK-7
Pegi-merkinnätVäkivalta
Lisää luettavaa