Hirviöhipan uudehko ulottuvuus
Taskuhirviöbuumin iskettyä Suomeen vuosituhannen vaihteen aikoihin olin ala-asteikäisenä naskalina juuri niitä ihmisiä, jotka tempautuivat ilmiöjunan kyytiin saman tien. Nintendon Pokémon-sarja onkin valehtelematta syy siihen, miksi päädyin saamaan ensimmäisen oman Game Boyni ja löytämään kunnolla käsikonsolipelaamisen hienoudet.
Teknisistä rajoituksista huolimatta taskukokoinen roolipelisarja on aina onnistunut tarjoamaan suurelta tuntuvia seikkailuja, joissa on myös joka kerta ollut mukana merkittävä henkilökohtainen panos pelaajan rakentaessa itse oman taistelijaköörinsä. Mutta sen jälkeen, kun vuosia sitten löysin PlayStationin Final Fantasy -pelit, en ole voinut olla unelmoimatta täysiverisestä Pokémon-pääsarjan osasta, joka olisi rakennettu vahvasti 3D-grafiikan varaan.
Pelisarja on saavuttanut nyt lähes kahdenkymmenen vuoden ikäisenä niin sanotun kuudennen taskuhirviösukupolvensa ja saapunut 3DS:lle Pokémon X– ja Y-pelien muodossa. Uusi alusta onkin vihdoin saanut kehittäjä Game Freakin viemään suositun sarjansa kohti kolmatta ulottuvuutta, mutta harmikseni vielä hieman varautuneella otteella.
Pokémoneja pitkään käsikonsoleilla pelanneille loikkaus X:n ja Y:n pariin voi aluksi tuntua osin jopa järkytykseltä. Pikseligrafiikan jäädessä historiaan eivät pelin monet 3D-hahmomallit ja -objektit tunnu alkuun välttämättä erityisen kotoisilta, sillä ero DS:n graafisesti edistyksellisempiin sarjan osiin on hyvin selvä.
Etäisesti tutun taidesuunnan ansiosta shokista pääsee kuitenkin nopeasti yli, minkä jälkeen peliä onkin helppo kuvailla jopa varsin näyttäväksi. Kamerakaan ei pysy staattisena, vaan jo alussa silmille heitetään sopivalla tiheydellä erilaisia kuvakulmia ja kamera-ajoja, jotka tuovat roimasti uutta eloa värikkääseen maailmaan.
Jopa taskuhirviöiden väliset vuoropohjaiset kamppailut ottavat nyt visuaalisesti kaivatun askeleen eteenpäin. Taisteluun ei enää käy joukko tarrakirjoista karanneita hengettömiä piirroskuvia, vaan areenoille rynnistävät näyttävät 3D-otukset, jotka ovat edelleen myös helposti tunnistettavia. Myös taisteluanimaatioita on tietysti pantu tuoreeseen kuosiin, ja toiminta muistuttaakin nyt enemmän Pokémon Stadium -pelien yhteenottoja.
Uudistetun ulkoasun lumossa on hämmentävää kuitenkin huomata, että loppujen lopuksi vain varsin pieni osa pelistä hyödyntää 3DS:n kykyä näyttää stereoskooppista 3D-kuvaa. Taistelujen ulkopuolella lähinnä vain muutamat välipätkät ja luolastot tarjoavat mahdollisuuden ihastella maailmaa oikeasti kolmiulotteisena, kun taas valtaosa seikkailusta muuten ei tue ominaisuutta ollenkaan. Syynä lienee pelien tuoreen ulkomuodon raskaus, sillä jo ilman 3D-efektiä osa taisteluista kärsii ajoittain notkahtelevasta ruudunpäivityksestä.
Varsin huomionarvoisesta kasvojen kohotuksesta huolimatta itse pelillinen puoli Pokémon X:ssä ja Y:ssä on hyvin tuttua kauraa. Kummankin pelin alussa pelaajan vastuulle annetaan jälleen kolmesta vaihtoehtoisesta taskuhirviöstä yksi, jonka kanssa tuoreita ympäristöjä lähdetään kiertämään uusia hirviöitä pyydystäen ja Pokémon-liigan mestaruutta tavoitellen. Siinä sivussa maailmakin saadaan tietenkin pelastettua.
Pelattavuus ei ole lähtenyt hyödyntämään pelimaailman kolmiulotteisuutta juuri ollenkaan. Oikean elämän Ranskaa jäljittelevät paikat tarjoavat kyllä kohtalaisen mielenkiintoista nähtävää, mutta itse kokemuspuoli jää niissä aina huomattavasti vajanaisemmaksi. Pelien suurimmassa kaupungissa pelaajat saavat toki poikkeuksellisesti laajemmat ohjakset kamerasta ja voivat näin tutkia alueen katuja normaalia vapaammin, mutta mitään vähänkään yhtä uskaliasta ei muuten pelissä nähdä.
Kehittäjät tuntuvatkin panostaneen enemmän itse taistelemiseen ja taskuhirviöiden kouluttamiseen. Pokémonien heikkouksien ja vahvuuksien kannalta pakkaa ovat saapuneet sekoittamaan nyt lohikäärmeille nauravat uudet keijutyypin hirviöt. Lisäksi tuoreet megaevoluutiot tarjoavat mahdollisuuden voimistaa tiettyjä otuksia väliaikaisesti käynnissä olevan taistelun ajaksi.
Pokémonien megamuodot voivat kuulostaa ja näyttääkin uhkaavilta, mutta niiden käyttö ei ole varsinaisesti missään vaiheessa pakollista. Vaikka taskuhirviö voikin saada lisävoimia ja vaihtaa jopa tyyppiään megakehityksen myötä, kaatuvat ne heikkoon kohtaan iskiessä siinä missä taviksetkin. Uuden evoluutiotyypin käyttö ei siis ole oikoreitti onneen, vaan vaatii tiukoissa tilanteissa myös pohdintaa.
Kovimmille Pokémon-faneille mielenkiintoisimmaksi lisäksi muodostunee kuitenkin Super Training. 3DS:n alanäytön kautta milloin tahansa käytettävissä oleva ominaisuus tuo kevyen minipelin ja kosketusnäytön naputtelun avulla pelaajille mahdollisuuden vaikuttaa suoraan taskuhirviöiden niin kutsuttuihin pohjavoimakkuuksiin. Lisäys suoraviivaistaa kovimpien pokémon-kouluttajien harrastamaa millintarkkaa hahmonkehitystä huomattavasti ja auttaa näin keskittymään enemmän varsinaiseen pelaamiseen.
Megaevoluutioiden tavoin Super Trainingin käyttö on täysin vapaaehtoista, ja näin ollen esimerkiksi yksinpelin voi hyvin läpäistä ilman sen hyödyntämistä. Tämä voi olla joillekin jopa helpotus, sillä ominaisuus on selitetty niin vähäeleisesti, että peruspelaajalta voivat supertreenauksen edut jäädä helposti tyystin ymmärtämättä.
Fiktiivistä hattua uusille Pokémon-peleille on nostettava niiden verkko-ominaisuuksista. Pokémoneja vaihtaakseen tai niillä taistellakseen pelaajien ei ole tarvetta raahautua tietyille pelialueille, vaan nettiin voi yhdistää milloin vain 3DS:n alanäytön avulla. Netissä ollessaan pelaajat saavat nopeasti näkyville sekä pelaamassa olevat kaverit että listan monista satunnaisista pelaajista, joita voi kätevästi pyytää vaihtelemaan ja taistelemaan muutamalla kosketusnäytön painalluksella.
Ainut riesa netissä on enää se, että tilastoja tarkemmin seuraavien otteluiden pelaaminen vaatii rekisteröitymistä Pokémon Global Link -sivustolle. Mielenkiintoisena etuna sivusto sentään hoitaa samalla kevyen yhteisöpalvelun virkaa.
Siitäkin huolimatta, että Game Freak on jättänyt hyödyntämättä kunnolla uusien Pokémonien potentiaalia, tuo 3D-grafiikka itsessään jo paljon mukavaa lisähohtoa pelaamiseen. Varsinainen peruskaava X:ssä ja Y:ssä on siis edelleen hyvin tuttu ja näin ollen toki laadukkaaksi todettu, mutta mikäli Poké-tympääntyminen vähänkin vaivaa, on vaara Poké-burnoutista todellinen.