Sonyn PSP-käsikonsolin roolipelivalikoima on tähän asti koostunut lähinnä vanhojen PlayStation-klassikoiden uudelleenlämmittelyistä, joista esimerkkeinä viime numerossa arvosteltu Breath of Fire III ja tässä numerossa arvosteltu Tales of Eternia. Tähän mennessä kulttuurihistoriallisesti merkittävin näistä uudelleenjulkaisuista on kuitenkin hämärästi nimetty PopoLoCrois. Paristakin syystä.
Ensinnäkin PSP:n PoPoLoCrois pitää sisällään kaksi täysipainoista, mutta käsikonsolia varten sujuvasti yhteen nivottua peliä: PoPoLoCrois 1:n ja 2:n. Toinen ehkä vieläkin merkittävämpi syy on se, että näistä peleistä ei ennen PSP-käännöstä ole ollut ainoatakaan englanninkielistä versiota. Nyt PSP:lle kääntyneiden PS1-pelien lisäksi sarjasta löytyy myös kaksi PlayStation 2-peliä, nekin ainoastaan japanilaisille. Nipponissa pelisarjalta ei suosiota ole ainakaan puuttunut, sillä pelien pohjalta on tehty esimerkiksi kaksi kokonaista animesarjaa.
Hiukan hämärästi nimetyt PoPoLoCroisit sijoittuvat samannimiseen kuningaskuntaan, ja pelaaja vaikuttaa maailmassa kuningaskunnan nuoren prinssin Pietron välityksellä. Tarinan alkaessa Pietro on kymmenvuotias pojannaskali, joka lähtee ystävineen uhkarohkealle matkalle päämääränään herättää Pietron kauan sitten koomaan vaipunut äiti. Satukirjamaisesti useaan erilliseen kirjaan jaettu tarina ei huikaise omaperäisyydellään tai syvyydellään, mutta japsifantasia-kliseistä huolimatta PoPoLoCroisin maailma on lämmin, laaja ja ennen kaikkea turvallisen perinteinen. Pääosin varsin pehmeisiin teemoihin nojaavaan tarinaan suhtautuminen on puhtaasti makuasia, mutta ainakin itselleni PoPoLoCroisin välillä jopa lapsenmielinen meininki oli mukavaa vaihtelua.
Perinteet kunniaan
Perinteisyys voi olla vahvuus tai heikkous, ja PoPoLoCroisissa se on valitettavasti molempia. Tunnelma ja maailma ovat niitä vahvempia puolia, ja pelin sinänsä vanhentunut grafiikka näyttää PSP:n ruudulla enemmän kuin kohtalaiselta, söpöjä animehahmoja vilisevät välianimaatiot vieläpä suorastaan erinomaisilta. Suurimmat ongelmat löytyvätkin yleisestä pelimukavuudesta. Esimerkiksi vuorovaikutus pikkuriikkisten arkkujen ja hahmojen kanssa tuottaa välillä ongelmia Pietron hurjan juoksuvauhdin vuoksi. X:ää pohjassa pitämällä prinssi tosin malttaa hetkeksi vaihtaa hitaampaan kävelyyn.
Suurempi ongelma ovat pelin ahkerasti viljelemät satunnaistaistelut. Vaikka vuoropohjaisesti toteutettu taistelu ei sinänsä ole mitenkään raskasta tai haastavaa, jatkuvasti ruutuun ponnahtavat taistelut rupeavat toisinaan toistamaan itseään pahasti. Taistelut voi kuitenkin helposti säätää täysin automatisoiduiksi, mikä etenkin heikompien hirviöiden kansoittamilla alueilla on usein oikeasti toimiva vaihtoehto. Yleensähän lajityypin peleissä automatisoitu taistelu on käytännössä synonyymi itsemurhalle. Tiheästi vastaantulevien satunnaistaisteluiden lisäksi PoPoLoCroisia piinaavat PSP-peleissä usein ongelmallisen pitkät lataustauot.
Pohjimmiltaan PoPoLoCrois on japanilaista rooliseikkailua perinteisimmillään. Letkeän tunnelmansa, yksinkertaisuutensa, hauskojen hahmojensa ja satukirjamaisen toteutuksensa ansiosta se on erinomainen peli lajityypin lähestymiseen. Hiukan yli kolmenkymmenen tunnin mittainen paketti olisi erillisinä peleinä varsin vaisu kokemus, mutta käsikonsolipeliksi pituus on täysin riittävä. PSP:lle ei hyviä roolipelejä edelleenkään ole liiaksi, ja jos perinteisyys, yksinkertaisuus ja tiuhasti eteen tulevat taistelut eivät haittaa, on PoPoLoCrois erittäin turvallinen hankinta.