Valven välipalamainen fps-pulmapeli Portal jätti lyhykäisyydestään huolimatta lähtemättömän vaikutuksen. Kekseliään portaaliaseen ympärille rakennettu pulmailu yllätti hauskuudellaan ja persoonallisuudellaan, jonka tärkeänä avaintekijänä oli pelaajia koetteleva, hassu ja murhanhimoinen GLaDOS – tekoäly, joka lupasi pelaajalle enemmän tai vähemmän valheellisesti kakkua. Portal oli sellaisenaan lähes täydellinen, ellei jopa pyhä, joten lähtökohdat jatko-osan suhteen ovat olleet vähintäänkin haasteelliset. Mitäpä jos Valve tarjoilisi tällä kertaa kakun sijasta pannukakkua?
On ymmärrettävää, että tarinallisesti Portal 2:n on vaikea yllättää edeltäjänsä tavoin, mutta yritystä kyllä löytyy. Alkuperäisen minimalistisen otteen sijaan juonenkulku on vahvasti läsnä heti ensi metreiltä asti. Vanha kunnon GLaDOS jatkaa pelaajien piinaamista Aparturen testilaboratorioissa, mutta naljaileva tekoäly antaa tilaa myös uusille hahmoille. Näistä näkyvin on pelaajaa avittava ja brittiaksentilla sönköttävä Wheatley-robotti, jonka höpsöistä puheripuleista ei ole tullakseen loppua. Erilaiset persoonallisuudet tuovat pelin eri osuuksiin sopivasti vaihtelua, ja dialogi itsessään on Valvelle ominaiseen tapaan sympaattista nokkeline sanakäänteineen. Mikäli päivittäinen GLaDOS-sarkasmiannos ei tunnu täyttyneen yksinpelin päätteeksi, purevaa naljailua saa täysilaidallisen viimeistään yhteistyökampanjassa.
Portal 2 pitää huolen, että pelaajat pääsevät tällä kertaa aiempaa vaihtelevampiin ympäristöihin. Heti alkuun portaalien perusalkeita kerrataan ensimmäisestä osasta tutuissa testikammioissa, jotka ovat ränsistyneet ja vehreytyneet ties kuinka monien vuosien varrella. Raiteilla kulkevan Wheatleyn avulla kammioiden suoraviivaisempiin taustakulisseihin päästään useammin, minkä lisäksi pelaaja singahtaa muun muassa maanalaisiin luolastoihin koluamaan Aparturen varhaisia testikammioita hieman BioShockia parodioivalla otteella. Aina kun tietty osio tai idea alkaa käydä vanhaksi, eteen heitetään jotakin uutta vaihtelevin tuloksin.
Pulmien värikäs kirjo
Helpotukseksi portaaliase ja sen ympärille rakennetut pulmatilanteet kannattelevat myös täysimittaista jatko-osaa. Pelot siitä, että Portal 2 tuntuisi venytetyltä kertauskurssilta, ovat enimmäkseen turhia, sillä peli uskaltaa rohkeasti kokeilla uutta ja sekoittaa vanhojen ideoiden pakkaa kerta toisensa jälkeen. Alussa päästään ratkomaan testihuoneita pelkän portaaliaseen avulla, jolloin meno on lähellä ensimmäisen pelin rakennetta. Vaikka kentät ovat pitkälti tuttua ovien avaamista asettamalla kaverikuutiota avausmekanismin päälle, portaaliaseen teleporttien ja kekseliäiden kenttien ympärille rakennettuja haasteita on kehitetty eteenpäin.
Matkan edetessä Portal 2 tuo kuvioihin tasaiseen tahtiin uudenlaisia pulmaelementtejä, kuten pelaajia kannattelevia valosiltoja, imusäteitä ja erivärisiä geelejä. Sinisen geelin peittämä maa on joustavaa ja mahdollistaa korkeat hypyt, kun taas oranssi geeli lisää juoksuvauhtia. Pulmailu ei suinkaan menetä identiteettiään, vaan uudet lisäykset sen kuin korostavat kahden seinään ammuttavan portaalin ja näiden välisen teleportaation tärkeyttä. Portaalien avulla valosiltaa voi jatkaa haluamaansa suuntaan, vaikkapa muutoin ulottumattomissa oleville tasanteille. Myös geelien levitys tapahtuu nimenomaan portaalien avulla, mikä pätee myös pelin muihin uusiin kujeisiin. Portal 2:n hienous onkin, että se saa pelaajan tuntemaan itsensä samanaikaisesti nerolta ja täydeltä typerykseltä, kun vaikeimpienkin sokkeloiden ratkaisut tuntuvat turhauttavienkin yritysten päätteeksi itsestäänselvyyksiltä.
Testihuoneiden ulkopuoliset tilat pelin keskivaiheilla herättävät sen sijaan hieman ristiriitaisempia tunteita. Suoraviivaisemmat alueet ovat eri kokoluokkaa, mihin Portalissa on yleensä totuttu, mikä sinänsä on hienoa. Kääntöpuolena on, että niin portaaleja tukevia pintoja kuin niiden käyttökelpoisuuttakin on vaikeampi hahmottaa laajemmassa ja avoimemmassa ympäristössä. Kun silmien edessä on avonainen luola täynnä erilaisia rakenteita, putkistoja sun muita yksityiskohtia, ei tule täyttä varmuutta, pitäisikö yrittää tuijottaa kaukaisuuteen vai lähimaastoon. Samaisesta syystä avainsijaintien ohitse saattaa kävellä täysin tietämättään, mikä ei kaikissa tapauksissa vaikuta täysin reilua. Tuntuu, kuin olisi keskellä suurta palapeliä ilman kaikkia sen palasia.
Ääni onneksi muuttuu kellossa taipaleen edetessä, kun kuvioihin astuu geeleistä kolmas. Nerokas harmaa tökötti vie pelin konseptin aivan uudelle asteelle, sillä harmaaksi värjätyille pinnoille pystyy ampumaan portaaleja. Toisin sanoen rinkuloita päästään asettelemaan entistä monipuolisemmin erikoisemmillekin pinnoille, kunhan geeliä onnistuu levittämään laajemmin. Haasteet myös monipuolistuvat entistä kutkuttavimmiksi, kun eri elementtejä hyödynnetään samanaikaisesti ja vieläpä keskenään. Tällöin pulmallisten sokkeloiden jujun oivaltaminen tuntuu aiempaakin tyydyttävämmältä.
Portal 2:n yksinpelikampanja jättää makean maun suuhun. Uudet hahmot ja lisäykset antavat sille uuden sysäyksen, ja peli onnistuu aina ponnistamaan hetkellisistä notkahduksista takaisin raiteilleen. Pelaajasta riippuen arviolta 10–13 tunnin mittaisen kampanjan rytmitys on enimmäkseen kunnossa, ja pelaajien ajatusmaailman kanssa leikitellään uusin keinoin vielä loppumetreillä asti. Hupi ei kuitenkaan lopu lopputekstien rullaamiseen, sillä kahden hengen yhteistyökampanja räjäyttää koko potin ja tekee hyvästä pelistä erinomaisen.
Ystävyys on kaunista
Ne, jotka jäävät yksinpelin jälkeen kaipaamaan enemmän ensimmäisen Portalin henkeä, voivat huokaista helpotuksesta. Yhteistyötila jatkaa yksinpeliäkin vahvemmin edeltäjänsä henkeä ja tyyliä, kun sarkastinen GLaDOS opastaa kahta robottia läpi täysin erillisten testikammioiden. Kahden pelaajan myötä kuvioihin astuu yhteensä neljä portaalia, mikä laajentaa sarjan konseptia jopa yksinpelin uudistuksia luonnollisemmin. Se mahdollistaa täysin uudenlaisia pelitilanteita ja hauskoja ideoita, joita onkin keksitty pelaajien iloksi melkoisella syötöllä.
Portalin pulmaisa luonne tekee siitä mitä parhaimman yhteistyöpelin. Neljää reikää varten suunnitellut pulmat vaativat täysin uudenlaisia näkökulmia, kun molempien pelaajien on selviydyttävä ehjin nahoin kenttien loppuun asti. Vaihtoehtoja tulee jatkuvasti palloteltua edestakaisin kanssapelaajan kanssa, ja oikean ratkaisun löytäminen totisesti tuntuu yhteistyön hedelmältä. Sen sijaan, että toisen olisi seurattava vierestä kumppanin ahertamista, kummallekin löytyy tilanteesta riippumatta mielenkiintoista tekemistä. Ennen kaikkea pelaajan kaikki tekemiset ovat vahvasti vuorovaikutuksessa kaverin toimien kanssa. Kenttä- ja pulmasuunnittelulle on todenteolla nostettava hattua.
Jopa pelaajien väliseen kommunikaatioon on panostettu esimerkillisesti, sillä pelaajat voivat äänikeskustelun lisäksi ohjata toisen pelaajan huomiota erilaisin kuvakkein, kuten vaikkapa tarkkaa ajoitusta vaativiin tilanteisiin tarkoitetulla laskurilla. Suunnittelijat ovat tehneet kaikkensa, jotta yhteistyö pysyisi saumattomana ja pelaajat voisivat keskittyä puhtaasti pelaamiseen.
Kun GLaDOS lauleskeli ensimmäisen Portalin päätteeksi olevansa yhä voimissaan, hupsu tekoäly ei todellakaan valehdellut. Sarjan toinen tuleminen on helposti yksi vuoden 2011 kovimpia pelitapauksia. Intohimolla ja rakkaudella valmistettu pulmapeli haastaa pelaajien ajatusmaailman ainutlaatuisella ja palkitsevalla tavalla, jollaista toivoisi entistä enemmän nykypäivän suurpeleihin. Tällaista kakkua voisi popsia mieluusti lisääkin.
Vaihtopelaaja
Vähemmän on enemmän. Valvesta on kehkeytynyt hillityn, vähäeleisen tarinankerronnan mestari. Se osaa luoda peleilleen sellaisia kehystarinoita, että pelaajien mielikuvitukselle annetaan valtaa yksityiskohtien täyttämiseen – pelit eivät kerro liikoja. Myös Portal 2 jättää paljon mielikuvituksen varaan, vaikka valaiseekin mystisen Aperture Sciencesin historiaa ja syntyä.
Kuten Ville arvostelussaan kertoo, Portal 2 on mestariteos. Siihen minulla ei ole paljoa lisättävää. Ainoa asia, mistä en pitänyt, on kampanjan puoliväli, jolloin kaikki viittaa siihen, että seikkailu on lopuillaan.
Sitten peli jatkuukin, ja jatkuu vielä varsin pitkään. Lisää Portalia ei ole huono asia, etenkin kun puolen välin jälkeen ympäristöt muuttuvat ja pintoja muuttavat maalit tulevat mukaan uutena pelimekaniikkana. Silti olin niin valmiina tapahtumien loppumiseen ja pakoon Aperture Sciencesin uumenista, että pelin jatkuminen tuntui hieman pakkopullalta.
Steam-integraatio toimii, mutta ei oikeastaan tuo mitään erityisen ihmeellistä mukanaan. Pystyinpähän tekstichattaamaan WoWia pelaavaan Pyykkösen kanssa samalla, kun itse pelasin Portal 2:n loistavaa yhteispeliä Villen kanssa.