Vanha vitsi ei naurata

Vuonna 1995 maailma järkyttyi, kun pieni Running With Scissors -tiimi julkaisi Postal-pelinsä. Kaiken kaikkiaan kehno ja kankea räiskintäpeli keräsi huomiota lähinnä ideallaan: elämäänsä leipiintynyt mies päättää puhdistaa kotikylänsä teurastamalla kaikki sen asukkaat.

Muistan itsekin, miten joskus nuorina miehinä hihittelimme Postalin kielletylle hedelmälle. Niin väkivaltainen! Niin huvittava! Parin tunnin naureskelun jälkeen oli aika poistaa peli, sillä kaikki nähtävä oli nähty. Nyt julkaistu uusintaversio kokee saman kohtalon.

On kaikin puolin yllättävää, että Postal Redux edes julkaistiin. Kaipasiko joku polttavasti uusintaversiota Postalista, vai haistoiko pelin kehitystiimi tilaisuuden tehdä hieman rahaa šokkiwau-otsikoilla?

Periaatteessa Postal on yhä Postal: nykyelämään leipiintynyt mies kulkee läpi vajaan 20 kentän teurastaen milloin lukion marssibändiä, milloin strutseja. Kunkin kentän tavoite on selkeä: tapa kaikki pahikset. Isometriset kentät kätkevät sisuksiinsa vinon pinon poliiseja, sotilaita, aseistettuja punaniskoja tai vaikka vihaisia pellejä. Kun 90 prosenttia pahiksista on tapettu, tie seuraavaan kenttään aukeaa. Tyylipuhtaassa suorituksessa tietenkin tapetaan kaikki pahikset ja vielä viattomat sivulliset päälle.

Tuhon välineinä on kymmenen erilaista asetta heikosta konepistoolista sinkoihin ja liekinheittimiin saakka sekä kourallinen heitettäviä räjähteitä. Kaikkiin jaellaan ammuksia sen verran avokätisesti, että vaikka suosikkiaseellaan ei voikaan ehkä ihan koko ajan räiskiä, niin suuren osan ajasta kyllä. Harmi vain, että oikeastaan millään niistä ei ole kovin hauska ammuskella.

Postal Redux -arvostelu

”On todella ärsyttävää ravata samaa kenttää päästä päähän puoli tusinaa kertaa etsimässä sitä yhtä puuta, jonka takana viimeinen vaadittava vihollinen piileskelee.”

Postal Redux -arvostelu

Alkuperäisen Postalin hiirellä naksuttelu on vaihtunut modernimpaan kahden analogitikun ohjaussysteemiin. Vasen tikku liikuttaa psykopaattia, oikea tähtää aseilla. Perusräiskintä tuntuu ihan asialliselta, mutta sinkoa lukuun ottamatta aseet ovat todella pliisuja ja tehottomia.

Peli on myös yleisen sekava. Kamerakulma on kiinteä, joten kaikki talojen ja muiden esteiden taakse jäävä on näkymättömissä. On todella ärsyttävää ravata samaa kenttää päästä päähän puoli tusinaa kertaa etsimässä sitä yhtä puuta, jonka takana viimeinen vaadittava vihollinen piileskelee. Joskus vihuilla on myös kuolemisen sijaan tapana jäädä maahan kitumaan, jolloin ne pitää käydä erikseen teloittamassa. Arvatkaapa jälleen, miten hauska on etsiä ruumispinojen joukosta sitä viimeistä nytkähtelevää kohdetta, jotta pääsee eteenpäin?

Postal Redux olisi voinut toimia. Vaikka pelin tarinassa ei ehkä moraalisesti olekaan paljon hurraamista, siitä olisi voinut saada aikaan viihdyttävän toimintarällästyksen. Nytkin peli kyllä jaksaa huvittaa hetkittäin. Kun sirkuksessa nakattu Molotovin cocktail saa vinon pinon palavia klovneja säntäilemään pitkin ja poikin muita sivullisia tuleen sytyttäen, onhan se tavallaan hauskaa.

Nämä hetkittäiset hauskuudet eivät kuitenkaan riitä paikkaamaan sitä loppua yhdeksää kymmenesosaa pelistä, joka on tylsää, kankeaa ja innotonta perusräiskintää. Mutta jotain hyvääkin: ainakaan tuska ei kestä kauaa. Tarinatilan pelaa läpi tunnissa, eikä uudelleenpeluuarvoa ole. Jokainen saa itse pohtia, onko se 15 euron arvoista.

3/10

Postal Redux ei onnistu, tarkasteli sitä sitten pelinä tai huomionkerääjänä. Sitä on tympeä pelata, eikä se nykyään enää ole edes mitenkään raflaava aiheeltaan. Ei jatkoon.

Miikka Lehtonen

3/10
PeligenretRäiskintä
Pegi-ikärajatK-18
Pegi-merkinnätKiroilu, Väkivalta
Lisää luettavaa