Pro Evolution Soccer 2011 3DS / Arvostelut / pelaaja.fi

Pro Evolution Soccer 2011 3DS

6.05.2011 // Kirjoittanut: Jarkko Fräntilä
2

Pro Evolution Soccerin 3DS-versio näyttää tyylikkäältä. Pelaajan takaa kuvatulla kamerakulmalla pelatessaan huomaa, kuinka loistavaa työtä Konami on kolmiulotteisuuden kanssa tehnyt. Syvyysvaikutelma toimii hienosti, ja ensimmäiset pelit menevät ihastellessa teknistä toteutusta esimerkiksi läpisyöttöjä antaessaan.

Kuvakulmassa on kuitenkin omat ongelmansa. On toki realistista, ettei pelaaja näe takanaan tai takaviistossa olevia kanssapelaajiaan – eiväthän pelaajat oikeastikaan kaikkialle näe (Litmasta lukuun ottamatta). Tämä tekee pelistä ja syöttelystä kuitenkin todella vaikeaa. Alaruudulla on tutka, jossa eri pelaajien sijoittumiset näkyvät, mutta pelin tiimellyksessä siihen ei ehdi huomiotaan siirtää.

Puolustuspeli on toteutettu surkeasti. Kamerakulma vaihtuu jatkuvasti lennosta, ja hermo on koetuksella, kun luulee juoksevansa kohti hyökkäävää pelaajaa, ja kulma vaihtuu yhtäkkiä hyökkäävästä pelaajasta omaan mieheen. Ainakaan omat aivoni eivät millään tottuneet vaihdoksiin, ja juoksentelin kentällä sinne tänne kuin päätön kana. Vähänkin vaikeammalla tasolla tekoäly kiittää ja juoksee yksin läpi kohti maalia.

Peliä voi pelata myös perinteisellä wide-kuvakulmalla, jolloin peli muistuttaa perinteistä PESiä. Tällöin kolmiulotteisuudesta ei ole kuitenkaan oikeastaan mitään hyötyä.

Julkaisupeliksi PESin 3DS-versio on lupauksia antava etenkin tekniseltä toteutukseltaan, ja PS2:lla peliä pelanneet ovat sen ohjauksen kanssa kuin kotonaan.

6/10

Kommentit

Käyttäjän Kalifornia Jani kuva
Kalifornia Jani

ihan ok

Käyttäjän pumaX kuva
pumaX

jepa