Pro Evolution Soccer on tuskin on vieras nimi yhdellekään konsolipelaajalle, Pelaajan lukijoista puhumattakaan. Kun kehitystiimi ilmoitti työstävänsä manageripeliä, into nousi itse kullakin ylikierroksille. PES-tiimi ei petä, sillä kyseessä on mainio manageripeli.

Pelitiloja on kolme. Yksittäisen ottelun lisäksi voi pelata kokonaisia kausia tai skenaarioita. Näissä pelaaja voi esimerkiksi aloittaa potkujen partaalta tai avainpelaajat loukkaantuneina. Pelin lisenssi on sitä tyypillistä PES-tasoa, eli suurin osa joukkueista ja pelaajista on nimetty vähän sinnepäin. Mukana on kuitenkin laadukas editori, jolla nimet ja asusteet saa kohdalleen. Dataa voi lisäksi vaihdella pelin ja PES5:n välillä.

Tyyliä

Mikäli PES Managementia pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi ”tyylikäs”. Graafiset lehdistötilaisuudet, pelaajien kanssa keskusteleminen kasvotusten ja monet muut pikkuyksityiskohdat tekivät vaikutuksen.

Uratila alkaa oman managerin luomisella, avustajan valitsemisella ja henkilökunnan palkkaamisella. Tämän jälkeen apulaiset opastavat pelaajaa kaikessa. Jos jokin on epäselvää, peli neuvoo ja selittää.

Käyttäjäystävällisyydestä huolimatta realismista ei ole tingitty. Vaikka pelaaja voi halutessaan vain säädellä yleiskuvaa, myös syvemmälle pääsee. Jokaisen pelaajan tarkan sijoittumisen, syöttökohteet ja juoksureitit voi säätää. Saatavilla on myös kattavat tilastot ja tiedusteluraportit tulevista vastustajista.

Erityisesti harjoittelukuvioiden säätely viehätti. Useita tunteja vievän mikromanagerihelvetin sijaan pelaaja säätää joukkueensa taktiset painotukset seuraavia otteluita varten, ja tekoäly treenaa pelaajia sitä silmälläpitäen.

Itse ottelutapahtumat on toteutettu PESin pelimoottorilla. Ne toimivat pääsääntöisesti realistisesti, mutta pieniä ongelmiakin löytyy. Pelaajat ja erityisesti pallo käyttäytyvät joskus tökerösti, mutta se on hinta, joka kolmiulotteisesta otteluesityksestä on maksettava.

Siellä lepää

PES Management on taattua PES-laatua. Se on helposti lähestyttävä, mutta silti tarpeeksi haastava kiehtoakseen pitemmän aikaa. Niukka lisenssi jäi harmittamaan, sillä kuuden suurimman eurosarjan lisäksi olisi kiva valmentaa eksoottisemmissakin liigoissa. Eri taktiikoiden vaikutuksia olisi voinut myös korostaa entisestään, sillä nyt peli antaa ehkä turhankin paljon anteeksi. PES Management on kuitenkin jo nyt PS2:n paras manageripeli.

8/10
Lisää luettavaa