Professori, pulmassani on vastalause!
Seikkailupelien ystävät taisivat pyörtyä onnesta, kun tieto pulmaprofessori Hershel Laytonin ja ässäjuristi Phoenix Wrightin yhteisseikkailusta tuli julki. Nintendon taskukonsoleilla mainetta ja kunniaa niittäneet sankarit ovat jo yli vuosikymmenen ajan ihastuttaneet seikkailunjanoisia pelaajia nokkelilla pulmillaan, hahmoillaan ja tarinoillaan, mutta tuskinpa kukaan osasi odottaa etusormeaan heristelevän kaksikon lyövän hynttyyt yhteen. Vaikka Level-5:n ja Capcomin sarjat eivät sulaudukaan toisiinsa täysin saumattomasti, on Professor Layton vs. Phoenix Wrightissa jotain oudon loogistakin.
Harhaanjohtavasta nimestään huolimatta sankarikaksikko ei suinkaan kinastele keskenään, vaan yhdistää voimavaransa tutkiakseen noitavainojen kohteeksi joutuneen Espella-neidon tapausta. Layton ja oppipoika Luke ratkovat irrallisia aivopähkinöitä herrasmiesmäiseen tapaansa, kun taas Phoenixin ja Mayan käsialaa ovat erittäin dialogivetoiset oikeudenkäynnit, joissa etsitään todistajanlausuntojen sekä todistusaineiston välisiä ristiriitaisuuksia. Rooleja toki vaihdetaan puolin ja toisin tarinalliselta kantilta, mutta osuudet eivät harmillisesti tue toisiaan pelillisesti.
Vuorottelussa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta sitä voisi pitää hukattuna mahdollisuutena: satunnaisten ja – suurimmaksi osaksi sokkeloisten – pulmien sijaan Laytonin ja Luken pulmanratkontakyvyillä olisi voitu rikastuttaa oikeudenkäynteihin liittyviä mysteereitä.
On kuitenkin myönnettävä, että peli on ymmärrettävistä syistä tehty tunnistettavaksi molempien sarjojen ystäville. Kummallakaan ei silti ole niin sanotusti kotikenttäetua, vaan neutraalina maaperänä toimii molempien sarjojen mukavuusalueen ulkopuolelle siirtyvä Labyrinthian keskiaikainen fantasiakaupunki, jossa taikuutta harrastavat noidat ovat uhka jokapäiväiselle elämälle. Erikoinen asetelma saa pelin tuntumaan varsin omaleimaiselta, sillä taikuuden olemassaolo ja modernin rikostutkinnan puute muuttavat etenkin yllätyksiä täynnä olevien oikeudenkäyntien logiikkaa ja ajatusmaailmaa totutusta.
Täysin uutena piirteenä on useiden silminnäkijöiden samanaikainen kuulustelu, jolloin lausuntoja on pystyttävä vertaamaan myös keskenään. Joukkokuulustelujen suurin ongelma lienee, että niiden myötä samoja asioita puidaan turhan moneen otteeseen. Keskustelut tuntuvatkin junnaavan paikoillaan poikkeuksellisen pitkään sekä oikeussalissa että sen ulkopuolella, mutta onneksi Labyrinthian suuri mysteeri ja humoristisiakin piirteitä saavat noitaoikeudenkäynnit jaksavat pitää otteessaan hämmentävillä yllätyskäänteillään.
Professor Layton vs. Phoenix Wright ei ehkä ole kummankaan sarjan parhaimmistoa, mutta se onnistuu silti nappaamaan parhaita paloja aidan molemmilta puolilta ja saa kokonaisuuden tuntumaan tuoreelta. Se on samalla astetta alhaisemman vaikeustasonsa takia aloittelijaystävällinen tapa tutustua kahteen erinomaiseen seikkailupelisarjaan, jotka molemmat ovat ehdottomasti katsastamisen arvoisia.