Project Gotham Racing 3

Parhaimmillaan peli on, kun saa ajaa tarkoituksena kellottaa mahdollisimman nopea kierrosaika, ja pahimmillaan silloin, kun osakilpailuvoitto edellyttää temppuilua kaupunkiradoilla.

14.9.2011 21:25

Nordschleifen kallistettu Karussell-kaarre pitää pyhää vihaa ulvovan Ultima GTR -superauton kiinni radassa, vaikka kisaviritetty Chevrolet-moottori tekee ilkeän parhaansa voittaakseen renkaiden pidon ja downforcen. Pää tärisee kivikovan alustan rekisteröidessä kaikki radan epätasaisuudet. Katse on pakko pitää tiessä, sen ei uskalla antaa siirtyä edes hetkeksi sivupeiliin – se musta Ferrari Enzo ei voi päästä ohi.

Nürburgring ei ole tuntunut koskaan näin hyvältä.

Kirurgi ja berserkki

Xbox 360 -konsolin julkaisupeli Project Gotham Racing 3 on sekoitus extremeä ja rata-autoilua. Parhaimmillaan peli on, kun saa ajaa tarkoituksena kellottaa mahdollisimman nopea kierrosaika, ja pahimmillaan silloin, kun osakilpailuvoitto edellyttää temppuilua kaupunkiradoilla.

En halua ajaa sivuluisussa rata-autoiksi suunnitelluilla aseilla tai kerätä tyylipisteitä tilannenopeuden väärinarvioimisesta. Edustan koulukuntaa, jonka mielestä renkaan pitää siirtää moottorin voima tiehen, ei haihtua savuna ilmaan machoilun uhrina. Se kannattaa ottaa huomioon. Caveat lector.

Merkillistä, liika on tosiaan liikaa

Project Gotham Racing 3 tekee sen, mitä ei juuri nähdä muissa autopeleissä. Ikävä kyllä hienoksi tarkoitettu ominaisuus paljastuu loppujen lopuksi karhunpalvelukseksi.

Pelissä saa hankittua ensimmäiseksi autokseen Hondan NSX-mallin rataversion. PGR 3:ssa ei ole autoa, jonka kattonopeus jäisi alle 270 kilometrituntiin. Se tarkoittaa, että pelaaja pääsee heti käsiksi kovaan rautaan. Melkein jokainen auto on ainakin koeajettavissa heti alusta alkaen.

Se tuntuu hienolta, mutta tehojuhla turruttaa – hevoset syövät toisensa. Voitin pari hassua kisaa, ostin Alois Ruf nuoremman virityspajan RUF RGT:n, enkä sen jälkeen muuta tarvinnut, tai halunnut.

Erot autojen välillä huomaa, mutta se vaatii siirtymistä Maserati GranSportin ratista äärettömän raa’an Lamborghini Murciélago R-GT:n nelipistevöihin. Kaikkein voimakkaimmilla ja julmimmilla laitteilla ajaminen on kuitenkin todella upean tuntuista.

Autotyyppien sisällä ei ole järin merkittäviä eroja. Nelivedot tuntuvat toistensa klooneilta, ja takavetoisten autojen yliohjautuvuus tuntuu olevan kiinni ainoastaan moottorin tehosta. TVR:n kuolleena syntynyt Speed 12, Cadillacin 1 000 hevosvoimaa kehittävä 16-konsepti ja Callaway Sledgehammer Corvette vuodelta 1988 erottautuvat joukosta hankalampina käsiteltävinä. Valikoiman homogeenisuus vaivaa, mutta se saattaa hyvinkin kuvastaa todellisuutta.

Autot käyttäytyvät uskottavasti radalla, vaikkakin kaarrenopeudet, kiihtyvyys ja jarrutusmatkojen lyhyys kielivät Bizarren tavoitelleen enemmän viihdearvoa kuin julmaa arkea. Takavetoisten autojen perä tuntuu myös irtoavan hieman liian yllättäen, ilman varoitusta, mutta virheen saa korjattua helposti ohjaimella.

Kaunein mahdollinen virtuaali-Miura

PGR 3 on Xbox 360 -peli. Sen huomaa, kunhan näyttölaite kykenee teräväpiirtografiikkaan. Grafiikka on tarkkaa ja nopeaa, eikä ruudunpäivitys takeltele edes jaetulla ruudulla pelattaessa. Autot koostuvat kymmenistä tuhansista polygoneista, ja niiden mallintamiseen on upotettu kuulemma tuhottomasti aikaa. Tiedä häntä, mutta kyllä ne ja kaupunkiradat ovat erittäin näyttäviä.

Auton ohjaamot on mallinnettu nekin, ja kypäräkuvakulma on ylivoimaisesti paras vaihtoehto pelata PGR 3:a. Tästä kuvakulmasta pelattuna vauhdin tunne ja kisojen aggressiivisuus korostuvat. Vastaavaa odottaa tästä eteenpäin kaikilta peleiltä. Ja yhtä hyvin toteutettuna.

Jos on grafiikka kohdallaan, niin myös äänet ovat hienoa tavaraa. Kovalevylle saa totta kai siirrettyä omaa musiikkiaan, mutta minulle riitti hyvin pelin bhangra ja klassinen musiikki. Moottorit ja rengasäänet täydentävät äänimaailman. Forza Motorsportissa räyhäävät kuitenkin paremmalta kuulostavat moottorit ja vaihdelaatikoiden rattaat.

Verkkoelämää

Yksinpelinä PGR 3 ei jaksa kauaa innostaa. Liian monet öisessä kaupungissa ajetut kisat tuntuvat etenkin tänä vuodenaikana korostetun raskailta, eivätkä radat jää mieleen. Niillä ajaa kyllä, mutta ellei Nordschleifea laske joukkoon, ne unohtaa heti kisan päätyttyä.

Sama vaivaa urapelitilaa. Pelaaja pyrkii ensimmäisenä maaliin, taistelee kelloa vastaan tai kerää mahdollisimman paljon Kudos-pisteitä ja niin edelleen. Kisat puuroutuvat, eikä tehtävänantoon tai kilpailuteemaan kiinnitä huomiota. Virta kuljettaa mukanaan tylsällä tavalla.

Toisia vastaan pelatessa PGR 3 herää korkeaoktaaniseen kukkaan. Halusi sitten tuhota samassa huoneessa pelaavan kaverinsa tai nöyryyttää ulkomaan eläviä Xbox Liven välityksellä, ihmisvastustaja on tekijä, joka puhaltaa kokonaisuuteen eloa.

PGR 3 vertaa pelaajan tuloksia automaattisesti muiden pelaajien suoritteisiin, mikäli konsoli on kytkettynä verkkoon. Se on kivaa, mikäli pitää kuvitteellisesta sapelinkalistelusta tuntemattomien ihmisten kanssa.

Uutta on myös GothamTV. Sen kautta voi katsella muiden kuljettajien edesottamuksia, ajolinjoja ja muita PGR 3 -maailman virtuaalitapahtumia. Toisten tekniikoista voi ottaa oppia, mutta muutoin kanava jää katsomatta.

Hyvä, tietyin varauksin

Bizarre Creations on kehittänyt jälleen hyvän autopelin. Toimiakseen täydellisesti se vaatii kuitenkin toisia ihmispelaajia. Se kannattaa ottaa huomioon pelin hankintaa pohtiessaan.

Mikäli haluaa keskittyä ajolinjoihin, säätää autoaan ja vaihdella selvästi eri luokkaa olevien autojen välillä, PGR 3 ei ole paras vaihtoehto. Verkossa viihtyville ja mielellään mustaa viivaa asfalttiin piirtäville peli se on omiaan.

Itse odotan yhtä näyttävää, mutta selkeämmin simulaatiota muistuttavaa peliä. Kuten Bizarre Creationsin verkkosivuilla sanotaan, ”yksin vauhti ei riitä tässä kisassa”. Se ei ole kaikkien mieleen.

7/10
Lisää luettavaa