Project Gotham Racing 4

Project Gotham Racing 4 on edelleen se sama arcadetyylisen pelaamisen ja realistisemman simulaattoriajamisen välillä tasapainoileva monipuolinen peli, josta puuttuu se jokin.

14.9.2011 21:56

Tuodessaan kaahailupelinsä aikoinaan Microsoftin konsolille Bizarre Creations sitoi itsensä pitkäksi aikaa alustan kehitysaikatauluihin. Project Gotham Racing on osa kerrallaan elänyt läpi kaikki Xboxin elinkaaren merkittävimmät vaiheet aina tähän päivään saakka. Nyt tämän arcadehenkisen autohurjastelun tuorein tulokas on viimeinkin tehty vailla ulkoapäin määrättyjä aikatauluja ja turhia julkaisukiireitä. Harmi vain, että lisääntynyt ajankäyttö ei ole muuttanut pelin perusteita suuntaan jos toiseenkaan.

Verrattuna edelliseen osaan uuden Project Gotham Racing 4:n suurimmiksi ansioiksi nousevat heti kättelyssä pelattavan sisällön silkka laajuus ja se, että peli on kerrankin viimeistelty huolella joka kantilta. Uuden konsolisukupolven lanseerauskiireiden ja paalupaikan tavoittelun jalkoihin jäänyt Gotham-kolmonen oli kyllä visuaalisesti upea avaus Xbox 360:lle, mutta sen yksinpelattava urapuoli oli nopeasti sudittu. Lisäksi koko sarjan tunnetuksi tehnyt, näyttävästä ajamisesta ja vaarallisista tilanteista palkitseva Kudos-pistesysteemi oli pelkkää kosmetiikkaa.

Tällä kertaa kotikuskien ura on järjestetty kalenterikuukausittain tavalla, jossa avoinna on kerrallaan aina muutama kilpailu tietyn kuukauden tiettyinä päivinä. Sijoittumisilla kartutetaan pistesaldoa, ja suurkaupunkien kaduilla ajettavien kisojen pitkäkestoisena motiivina onkin hamassa tulevaisuudessa siintävä ensimmäinen sija kansainvälisissä ajajatilastoissa. Kisoissa ja kuukausissa mennään kuitenkin eteenpäin sijoituksista huolimatta, toisin sanoen maaliviivan ylittämisen jälkeen kilpailua ei pääse yrittämään uudelleen. Sen sijaan virheitä täytyy paikkailla ajamalla yksinkertaisesti paremmin seuraavassa tapahtumassa. Toisaalta varsinaista aikarajaa ei ole, vaan kilpailuvuoden päättyessä alkaa aina uusi. Ykköskuskin palli heltiää keskimmäisellä vaikeustasolla noin kolmessa vuodessa, joten aivan ensimmäisenä iltana ei vielä kuohuviinejä pääse suihkuttamaan.

Yksinpelattavan sisällön toinen puoli on Arcade-osuus. Siinä erilaisia kilpailuja riittää aina perinteisistä vauhtihurjasteluista pudotuskilpailuihin, Kudos-pisteillä voitettaviin taitoa ja tarkkuutta vaativiin haasteisiin sekä puhtaaseen nopeuteen keskittyviin puristuksiin. Myös tällä puolella on tapahtunut paljon hiomista. Esimerkiksi nopeushaasteissa ajetaan nyt yhden tutkan sijasta kaikkiaan neljän pisteen läpi, ja suoritus määräytyy mitattujen nopeuksien yhteenlasketun luvun mukaan. Arcade-puolta vaivaa kuitenkin pelisarjan edellisistä osista tuttu vaikeustason epätasaisuus. Hopealuokan kilpailuja ajaa voittaakseen vaikka silmät kiinni, mutta seuraavan jalometallin valitessa meno tiukkenee äkkiä vakavaksi puurtamiseksi.

Kaksipyöräisillä autojen sekaan

Ensimmäistä kertaa Project Gotham Racingien historiassa mukana kilpailuissa ovat nyt myös moottoripyörät. Todellisilta valmistajilta lisensoituja autoja pääsee kirittämään yhtä hienosti toteutetuilla kaksipyöräisillä, jotka valitettavasti tästä huolimatta osoittautuvat koko pelin heikoimmaksi lenkiksi. Urapuolen kilpailuissa ne ovat lähes ylivoimaisia voittaen poikkeuksetta lähdöissä nopean kiihtyvyytensä avulla – kun taas autolla pelaavan konsolikuskin on äärimmäisen helppo torpata prätkät tieltään kuin muoviset keilat. Arcade-kisoissa neli- ja kaksipyöräiset kisaavat omissa sarjoissaan, joten homma toimii paremmin. Joka tapauksessa moottoripyörät tuntuvat vain turhalta lisältä, joka jää puolitiehen.

Toinen Project Gotham Racing 4:n uutuus on dynaamisesti vaihtelevat sääolosuhteet, jotka edustavatkin pitkään toivottua lisää. Asfalttia polttelevasta kuumuudesta aina ukkosmyrskyihin ja lumisateeseen muuttuva sää myös vaikuttaa ajettavuuteen ja tätä kautta Kudos-pisteitä kartuttavaan radalla kikkailuun. Ilma saattaa vaihdella asteittain myös kesken kilpailun. Sadekuurot voivat muuttua hurjaksi rankkasateeksi, joka puolestaan kerää radalle petollisia vesilammikoita. Sääefektit ovat näyttäviä ja uudistus kaikin puolin onnistunut.

Verkkopuoli on vanhaa tuttua Gotham-laatua. Kilpailuja on jokaiseen makuun – ja verkossa kartuttamaansa Kudos-tiliä voi hyödyntää yksinpelissä ja päinvastoin. PGR on Demand puolestaan tarjoaa pelaajille mahdollisuuden ladata ja hakea yksittäisiä pelistä ottamiaan kuvia tai videoita muiden käyttäjien nähtäviksi. Bizarre Creations lupaa myös järjestää silloin tällöin maailmanlaajuisia kilpailuja, jotka aikanaan huipentuvat Project Gotham Racing 4:n maailmanmestaruusmittelöihin parhaiden verkkopelaajien kesken.

Pelistä löytyy ajettavaksi yli 120 erilaista ajoneuvoa, joita virtuaalikuskit voivat ostaa ansaitsemillaan Kudos-pisteillä useina nippuina. Kilpailupaikkoja on kymmenkunta, joihin pelintekijät ovat suunnitelleet erilaisia ratoja. Aiemmista osista tuttujen suurkaupunkien rinnalle nousevat tällä kertaa muun muassa Shanghai, Pietari ja Quebec. Radat loistavat upeilla yksityiskohdillaan, ja yhdessä hienojen sääolojen kanssa Project Gotham Racing 4 edustaakin Xbox 360:n autopelien ehdottomasti näyttävintä kärkeä.

Kaikista uudistuksista huolimatta se on edelleen sama arcadetyylisen pelaamisen ja realistisemman simulaattoriajamisen välillä tasapainoileva monipuolinen peli, josta puuttuu se jokin. Aiempien osien tapaan myös uusi Project Gotham Racing tuntuu hieman kuivakalta eikä oikein jaksa innostaa nuohoamaan esimerkiksi koko uratilaa läpi. Se jää hieman persoonattomaksi siitäkin huolimatta, että tarjoaa monen monta vauhdikasta ja erittäin nautittavaa hetkeä.

8/10
Lisää luettavaa