Onko hipsteripelaajia aivan oikeasti olemassa? Jos on, Proteus on varmasti heidän unelmapelinsä. Jos se on ylipäätään peli.
Muodonmuutokseen viittaava nimi paljastaa, mitä tekijäkaksikko on hakenut. Edessä on muuntuva saari, joka on joka pelikerralla erilainen, vaikka tietyt maamerkit ilmestyvät aina. Siellä harhaillaan unenomaisella matkalla tunnin verran muutoksen jatkuessa. Vuorokauden- ja vuodenajat vaihtuvat hurjalla vauhdilla.
Ei Proteuksessa mitään tehdä. Katsellaan vain. Välillä on tylsääkin, ja taustalla soljuva ambient-helinä saa pään nuokkumaan. Aivan pelien hissimusiikiksi se ei vajoa, koska yllätyksiä tulee. Uusi vastaantuleva eläin, luonnonilmiö tai yliluonnollinen hetki herättää lämpimästä horroksesta.
Kiinnostavinta Proteuksessa on se, kuinka elävän se tekee saarestaan äärimmäisen karulla grafiikalla. Peli näyttää siltä, kuin joku olisi yrittänyt kääntää Minecraftia Commodore 64:lle, mutta puiden, pilvien, pörriäisten ja pupujen siluetit tunnistaa hetkessä.
Onko Proteus siis peli vai ei? Turha kai sitä on miettiä. Proteus olisi täysin kotonaan modernin taiteen museon videoseinällä. Niinpä tälle ohjatulle kiertokäynnille kannattaa lähteä oikealla mielentilalla – tai nirvanan sijaan voi tuntua pettymys tai hämmennys.