Karu ja kivinen pelto
Väittävät, että viime vuosina suosiossaan uuteen kukoistukseen puhjenneet arkisimulaattorit edustavat eräänlaista hulluutta, mutta moiset nuivat puheet ovat vain hyvän päälle ymmärtämättömien piimänaamojen panettelua. Parhaimmillaan nämä monotonian seesteiseen turvasatamaan kuljettavat pelit ovat parasta terapiaa, jossa oma arki unohtuu kuin varkain virtuaalisen ahertamisen lomassa.
Yksi lajityypin suurimmista menestyjistä on kulttimaineeseen noussut Farming Simulator -sarja, jonka lannankatkuiselle valtaistuimelle Ice Flamesin ja Techlandin uusi tuotos Pure Farming 2018 mielii istahtaa. Perisaksalaista käytännönläheisyyttä huokuva peli tähyilee kokemukseen, joka on täynnä aitoa maanviljelijän arkea eli pitkiä päiviä täynnä uuvuttavan kovaa työtä. Siinä peli myös onnistuu – hyvässä ja pahassa.
Pure Farming 2018 sisältää liudan eri maita Yhdysvaltojen vuorimaisemista Japaniin ja Kolumbiaan. Jokaisessa maassa pelaajan tehtävänä on viljellä ja kasvattaa alueelle tyypillisiä tuotteita. Pelaajan hevosvoimilla ladattu työkalukirjo sisältää monenlaista menijää, ja jokainen viljelyn työvaihe on mallinnettu ensimmäisestä työvaiheesta viimeiseen. Vaihtoehtoja omaan makuun istuvan maatilan luomiseen on valtavasti.
Ikävä kyllä Pure Farming 2018 peilaa maalaiselämän arkea suorastaan tuskallisen seikkaperäisellä tavalla. Tilusten päivittäisaskareiden parissa puurtamisesta uupuu levollinen vetovoima, ja tilalla on unettavan kaavamaisten rutiinien pakkotoistoa muovisessa pelimaailmassa. Peli tuntuu olevan kehitetty mekaniikka edellä, jolloin varsinainen pelisuunnittelu on saatettu maaliin ikään kuin jälkiajatuksena.
”Uhraa liian ison siivun peli-iloa aitouden tavoittelun alttarille.”
Pure Farming 2018 on ladattu täyteen ulkoasusäätimiä, mutta vipstaakien nylkytyksestä huolimatta pelin visuaalinen anti tavoittaa kaksi universaalia totuutta: Pure Farming 2018 on järjestäen julmetun raskas ja ruma kuin kynitty sorsa. Oletuksena puurtamisen taustalla renkuttaa sietämättömän ylipirteä kantrirallatus, mutta onneksi lajityypille ominaiseen tapaan pelaaja voi halutessaan virittää menopelinsä ämyrit haluamansa nettiradion taajuudelle ja tykittää mielimusiikkiaan nukahtaessaan traktorin rattiin.
Pelkistetyn laatikkomainen ulkoasu luo osuvan innottomat raamit pitkäpiimäiselle sisällölle. Sijainnista riippumatta pelialueet ovat itsetarkoituksellisen laajoja ja keinotekoisen oloisia aavoja, joiden maantieteellisessä logiikassa ei tunnu olevan päätä tai häntää. Pelimekaniikka on suunniteltu anteeksipyytelemättömän sekavalla insinöörilogiikalla, ja jo pelin kartan käyttäminen on paikoin surkuhupaisan vaivalloista.
Pelimoottori myös natisee inhottavasti oman painonsa alla. Köykäisen grafiikan yskähtelyä voi vielä katsoa sormien läpi, mutta alituiset tekniset lapsukset, moninaiset bugit ja turhauttavan epälooginen ohjaus alkavat nopeasti rassata maltillisempaakin maajussia. Pure Farming 2018 on loppujen lopuksi peli, jota ei vain ole järin hauska pelata.
Pure Farming 2018 on askeettinen, insinöörimäinen ja eriskummallisen innoton maajusseilu, joka uhraa liian ison siivun peli-iloa aitouden tavoittelun alttarille. Viljan saattaminen leiväksi on varmasti työläs ja vaativa prosessi, mutta digitaaliseksi viihteeksi mitoitettuna sen toivoisi olevan edes jollain tavalla viihdyttävää ajanvietettä.