Yksi peli, kahdet kasvot

Japanissa käsittämättömästä menestyksestä nauttiva mobiilipeli Puzzle & Dragons on ilmiö, jota olen jo tovin aikaa seurannut mielenkiinnolla sivusta. Pelin tapa yhdistää roolipelaamista pulmaelementteihin on idea, jonka esimerkiksi Puzzle Quest osoitti aikoinaan tavattoman koukuttavaksi. Kuitenkin Puzzle & Dragonsin mikromaksuilla tuettu ilmaispelimalli on samalla varmistanut aina sen, etten ole koskaan jaksanut ladata alkuperäistä peliä kunnolla kokeiltavakseni.

Puzzle & Dragons Z + Puzzle & Dragons: Super Mario Bros. Edition onkin saapunut nyt kuin tilauksesta tarjoamaan perinteisemmän käsikonsolivaihtoehdon Puzzle & Dragonsin ilmaiselle mobiiliversiolle. 3DS:lle julkaistu pelipaketti ei luonnollisesti sisällä esimerkiksi pelaamista keinotekoisesti rajoittavia energiamittareita tai muita mikromaksujen ympärille suunniteltuja hidasteita. Sen sijaan pääpaino pysyy paketissa vihdoin itse pelaamisessa.

Nimensä mukaisesti 3DS:n Puzzle & Dragons -paketti sisältää parikin erilaista käsikonsoliversiota nimikkopelistä. Puzzle & Dragons Z pyrkii olemaan kaksikosta hieman tavanomaisempi japanilainen rooliseikkailu monine juonihahmoineen ja sivutehtävineen, kun taas Super Mario Bros. Edition on lähinnä Mario-hahmoilla varustettu virtaviivaistettu kokoelma erilaisia pulmakenttiä. Pintapuolisesti ne ovat periaatteessa siis jonkin verran toisistaan poikkeavia ilmestyksiä, mutta ytimeltään pelit ovat valehtelematta lähestulkoon silti identtiset.

Myös 3DS:llä Puzzle & Dragonsin keskeisin toiminta koostuu erilaisten hirviöiden täyttämien luolastojen tutkimisesta sekä oman hirviötiimin kasaamisesta ja taisteluttamisesta. Kukin luolasto on peleissä käytännössä aina yksi oma kenttänsä, jossa pelaaja ei liiku tai käskytä hirviöitään vapaasti, vaan kaikki tapahtuu 3DS:n alaruudulla olevaa pulmapeliä pelaamalla.

Pulmapeliosuudeltaan Puzzle & Dragons on eräänlainen muunnos klassisesta Bejeweledistä. Päätavoitteena siinäkin on samanväristen palleroiden ketjuttaminen vähintään kolmen riveihin, mutta toimintatapa on kuitenkin hieman tavanomaisesta poikkeava. Jokaisella liikkumavuorollaan pelaajat saavat valita nimittäin yhden pelikentällä olevan pallon ja liikuttaa sitä sitten rajoitetun aikaa vapaasti tönien samalla muita kentällä olevia palloja uuteen järjestykseen.

Muodostamalla erilaisia väriketjuja pelaajat määrittelevät suoraan esimerkiksi käyttämiensä hirviöiden hyökkäykset. Jokainen pelaajan käytössä oleva hirviö edustaa aina yhtä viidestä eri elementistä, joilla kullakin on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Näin ollen pelaajien ei tulisi muodostaa erilaisia väriketjuja aivan summanmutikassa, vaan peli yrittää elementeillään kovasti tarjota syyn miettiä vuoroja hieman etukäteen. 

Mitenkään äärimmäisen syväksi Puzzle & Dragonsin pelaaminen ei koskaan kuitenkaan äidy. Pulmapelikentän pienen koon myötä pelaajilla on usein vain hyvin rajattu määrä mahdollisuuksia oikeasti toteuttaa vuorojaan. Monesti pyrkimys rakentaa vain mahdollisimman suuria komboja riittää myös menestykseen vuorosta toiseen, mikäli hirviöjoukkonsa on muistanut pitää vain monipuolisena. Mitä enemmän peliä pelasin, sitä useammin huomasin tarpeettomaksi kiinnittää huomiota esimerkiksi vihollisiin, joita vastaan taistelin.

Mielenkiintoisesta ydinideastaan huolimatta Puzzle & Dragons jääkin 3DS:llä varsin ontoksi kokemukseksi. Pienissä erissä pelin pulmavetoinen toiminta menettelee, mutta sen rinnalle jää helposti kaipaamaan hieman muutakin tekemistä. Omien hirviötiimien muodostus ja kehittäminen on kyllä mielenkiintoinen idea, mutta pelin taistelujen satunnaisen luonteen myötä siitä uupuu esimerkiksi Pokémon– ja Shin Megami Tensei -peleistä tuttu persoonallisuus ja suunnitelmallisuus.

5/10
JulkaisijaNintendo
Peligenretpulmapeli
JulkaisualustatNintendo 3DS
Pegi-ikärajatK-7
Pegi-merkinnätVäkivalta
Lisää luettavaa