Kuutiokaupalla pähkinöitä

Jokainen meistä olisi varmasti hitusen hämillään, jos havahtuisi yhtäkkiä keskeltä kuutioista koostuvaa salaperäistä rakennelmaa. Tällaisesta pinteestä Q.U.B.E. 2:n päähenkilö Amelia Cross kuitenkin löytää itsensä. Tilannetta eivät tietenkään helpota ristiriitaiset viestit, joita hän saa radion välityksellä. Amelian ei auta kuin ryhtyä ratkomaan eteen tupsahtavia ongelmatilanteita ja toivoa, että jostakin putkahtaa myös vastauksia.

Mysteeriltä haiskahtavat lähtökohdat ja ympäristö eivät saa pelaajaa missään vaiheessa unohtamaan, että Q.U.B.E. 2 on suoraviivainen pulmapeli, jonka keskiössä keimailevat tietenkin kuutiot. Taianomaisten hansikkaidensa ansiosta Emilia voi värjätä ja edelleen aktivoida ympäristöstä pilkottavia valkoisia laattoja. Oranssista laatasta työntyy kiinteä uloke, vihreästä pullahtaa irtonainen kuutio, ja sininen heittää niin laatikot kuin pelihahmonkin ilmojen teille.

Yksinkertaisista perusaineksista huolimatta Q.U.B.E. 2:n pulmat kehittyvät monimutkaisemmiksi jatkuvasti ja sopivaan tahtiin. Värjättävien laattojen kaveriksi ilmestyy vähitellen aktivoitavia kytkimiä, liikkuvia tasoja, öljyruiskuja ja niin edelleen. Vaikka yksi pulmatilanne saattaa hyödyntää lähes kaikkia aineksia pelin loppupuolella, voi ratkottavan pähkinän hahmottaa kokonaan vaivatta. Värjättäviä laattoja on yleensä ympäristössä vain vähän, mikä yhtäältä rajaa pelaajan luovia mahdollisuuksia mutta toisaalta helpottaa ongelmien lähestymistä merkittävästi.

”Yksinkertaisista perusaineksista huolimatta Q.U.B.E. 2:n pulmat kehittyvät monimutkaisemmiksi jatkuvasti ja sopivaan tahtiin.”

Q.U.B.E. 2:n pelaaminen on vaivatonta, eikä pulmien ratkomiseen turhaudu. Pelaajan pitää toisinaan esimerkiksi matkustaa magneettien ja laattojen viskoman laatikon päällä ilmojen halki, mutta villin vauhdikas meno ei kuitenkaan vaadi salamarefleksejä. Toisaalta liikkuminen tuntuu paikoin luonnottomalta, kun päähenkilö ei osaakaan juosta tai kavuta ylös kielekkeiltä niin kuin monissa muissa nykypeleissä.

Pelitapahtumien ja tarinan irtonaisuutta paikkaillaan onnistuneesti säätämällä tunnelmaa vallitsevan tilanteen mukaan. Vaikka lähes kaikki ympäristöt käytännössä koostuvat vain kuutioista, peli heijastelee päähenkilön tuntemuksia valaistuksen ja eteerisen musiikin vaihtelulla. Kliinisen valkoiset huoneet muuttuvat uhkaaviksi, kun pimeys ja varjot valtaavat alaa. Kiiltävät pinnat ja pehmeä valaistus puolestaan miellyttävät silmää yksinkertaisuudellaan.

Q.U.B.E. 2:n suurin heikkous on omaperäisyyden puute suunnittelun tai toteutuksen laadun sijaan. Peli huokuu Portalia niin ulkoasunsa kuin pulmiensakin puolesta, eikä se onnistu lyömään pelaajaa ällikällä missään vaiheessa. Radiolla salaperäisiä neuvoja antavat tuntemattomat hahmot ja päähenkilön muistinmenetys kuuluvat nekin pelien peruskliseisiin. Kokonaisuudesta puuttuu yksittäinen selkeä vahvuus tai omaperäinen idea, kuten vaikkapa juuri Portalin mainio huumori, joka nostaisi pelin täysin omille jaloilleen ja jättäisi sen pyörimään pelaajan ajatuksiin vielä läpäisyn jälkeen. Vahvan perusmekaniikan ja pelisuunnittelun ansiosta viitisen tuntia kuluu kuitenkin leppoisasti Q.U.B.E. 2:n ongelmia ratkoessa.

7/10
KehittäjäToxic Games
PeligenretPulma
Pegi-ikärajatK-12
Pegi-merkinnätKiroilu
Lisää luettavaa