Race Driver: GRID

Törkeän yksinkertaistettu ja epärealistinen ajomalli onkin paha pettymys.

14.9.2011 22:14

Codemastersin Race Driver: GRID on peli, jota on monissa piireissä odotettu kuin kuuta nousevaa, eikä syytä tarvitse juuri ihmetellä. Onhan peli jo ennakkokuvissa näyttänyt syntisen komealta ja viihdyttävältä.

Heti alkuun kannattaa unohtaa haaveet minkäänlaisesta realismista, sillä GRID ei todellakaan kilpaile samassa sarjassa Gran Turismojen tai Forza Motorsportien kanssa. Vertailukohdat löytyvätkin Project Gotham Racingien ja muiden realisminsa täysin läskiksi heittävien pelien joukosta. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia, se jäänee jokaisen omaksi pohdittavaksi.

Perusteet kunnossa

Nykypäivänä tuntuu siltä, että pelkästään hauskaa ajelua tarjoava ajopeli ei pärjää kilpailussa mitenkään. Pelin pitäisi tarjota realistista tiiminhallintaa, ammattikorkeakoulun tasoista virittelyä ja mielellään vielä kattava uratilakin, ennen kuin autohullujen kierrosviisari liikahtaa pätkääkään. Kuten nimestäkin voisi päätellä, Race Driver: GRID viittaa kintaalla moisille ja keskittyy puhtaaseen huristeluun.

Peli alkaa muutamien henkilötietojen täyttämisellä, mutta tämän enempää peli ei kumin kärystä kiinnostuneita vaivaa, sillä kohta ollaankin jo lähtöviivalla kahdeksan muun kanssa jättikokoisten jenkkirautojen ohjaimissa. Voita kisa, tienaa ajokorttisi, aloita urasi. Tyylikäs linjanveto, joka jatkuu läpi koko pelin.

Vaikka peli tekee pieniä myönnytyksiä kisojen ulkopuolista toimintaa kohti antamalla pelaajan kustomoida oman tallinsa väritystä, nämä osa-alueet ovat vain pelkkä sivuasia, eivätkä suinkaan pelin keskipiste tai edes kisan rinnalla pyörivä, täysipainoinen sivuharrastus. Tänne on tultu ajamaan ja sen tietävät niin kehitystiimin jäsenet kuin pian pelaajatkin.

Ajamiseen on myös annettu kunnon puitteet. Peli jakaa katuautoilun maailman rankalla kädellä kolmeen, maanosien mukaan nimettyyn alalajiin. Karkeasti yksinkertaistaen voisi sanoa, että Yhdysvalloissa ajetaan jenkkiraudoilla kapeita katuratoja, Euroopassa suljetuilla ja viritetyillä katuraketeilla suljettuja kilparatoja ja Japanissa erityisillä drift-radoilla ja vuoristoteillä.

Autovalikoima on moniin muihin alan peleihin verrattuna sangen suppea, sillä rasseja löytyy pelistä reilut 40. Yhdistettynä olemattomaan tuunailuun tämä tarkoittaa luvattoman niukkaa autovalikoimaa.

Fahrvergnügen

Jos peli tarjoaakin sangen vähän sisältöä, se vähä on ainakin toteutettu todella upeasti. Väitän nimittäin vakavalla naamalla, että GRID on visuaalisesti eräs kaikkien aikojen parhaista ajopeleistä. Sen loisto ei ole samanlaista millimetrintarkkaa insinöörirakkautta kuin vaikkapa Gran Turismossa, mutta puhtaan fiiliksen osalla peliä on vaikea lyödä.

Kisoissa on nimittäin todellinen katuajon tuntu. Ilma on täynnä savua, josta rakennusten välistä paistava ilta-aurinko taittuu upeasti. Katujen reunoilla ihmiset roikkuvat barrikadeilla hurraten ja kohisten, kun huippuunsa viritetyt katuohjukset sinkoilevat pölyn ja romun saattelemana radalla. Autot on mallinnettu todella upeasti ja ne ottavat kisojen aikana komeasti hittiä. Viimeistään toisella kierroksella rata on jo täynnä irto-osia.

Normaalista kamerakulmasta tarkasteltuna peli on todella vauhdikas ja näyttävä, ohjaamosta käsin se tuntuu alussa liiankin intensiiviseltä. Vauhtia on hirvittävästi, ohjaamo heiluu väkivaltaisesti ympärillä, voimakkaat valokontrastit tekevät radan hahmottamisesta vaikeaa ja koko ajan pitäisi reagoida miljoonaan asiaan. Näin kovaa menoa ei koe usein edes räiskintäpeleissä.

GRID yhdistää huikean nopeatempoiseen huristeluunsa erään kaikkien aikojen parhaista innovaatioista, joka tunnetaan takaumana. GRIDin maailmassa ajaminen on haastavaa ja kolarit yleisiä, joten kisat päättyvät vähän väliä auton rusinaksi vääntäviin mälleihin. Normaalisti tämä söisi miestä rotan lailla, mutta GRID ratkaisee ongelman tyylillä.

Pelaaja voi halutessaan tarkastella noin 15 viimeistä ajosekuntiaan uusintanauhalta, hypäten sitten haluamassaan paikassa uudelleen rattiin. Näin sen totaaliromutukseen päättyneen hallinanmenetyksen voi muuttaa silkkisen hallituksi kurviksi ja jatkaa kisaa, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Mikäli moinen kuulostaa nössöilyltä, vaikeustasoa voi säätää halutessaan ylöspäin. Ajoapuja voi karsia, takaumien määrää voi rajoittaa ja kanssakilpailijoiden jo lähtökohtaisesti hyvää tekoälyä voi kiristää. Tosi kovia jätkiä palkitaan moisesta suuremmilla kisapalkinnoilla ja kanssakuskien kunnioituksella.

Rampauttava ajomalli

Tähän saakka GRID kuulostaa todelliselta katuautoilun merkkitapaukselta, ja sitä se voi monien mielestä edelleen ollakin. Peliin on kuitenkin lipsahtanut yksi ikävä lapsus, joka vesitti minun peli-iloni tiheään ja totaalisesti. Ajotuntuma on nimittäin täysi susi.

Kyse on toki arcade-pelistä, joten simulaatiota on turha odottaa. Pelin pitäisi silti edes myötäillä todellisen maailman ilmiöitä, kuten pitoa tai autojen massaa. Näin peli tarjoaisi oman, sisäisen logiikkansa, jonka avulla kuskit voisivat opetella ajamaan. GRIDissä näin ei ole, vaan radat tuntuvat öljytyiltä, autot painottomilta ja kaikki reaktiot törkeän liioitelluilta. Pelkkä ajaminen mestarisuorituksista puhumattakaan on tuskaa, kun on vaikea arvioida vauhtia ja miltei mahdoton ennakoida sen vaikutuksia auton hallintaan. Törkeän yksinkertaistettu ja epärealistinen ajomalli onkin paha pettymys.

Rehellisyyden nimissä pitää todeta, että minun mielipiteeni ei ole suinkaan se ainoa, vaan GRIDin ajomalli tuntuu jakaneen yleisönsä kahtia. Toiset pitävät, toiset vihaavat. Nyt jos koskaan kannattaakin napata pelin demo Xbox Livestä tai PlayStation Networkista ja katsoa, kumpaan leiriin kuuluu. Jos demon perusteella autojen ajettavuus tuntuu kelvolliselta, voi hyvillä mielin luottaa saavansa rahoilleen vastinetta ja heittää henkisesti pistemäärään yhden lisää.

Doo-rif-tuuu!

Pelin japanilaisesta meiningistä vastaavat niin kutsutut touge-kisat ja tusinasta pelistä tuttu driftaus. Tougessa ajetaan pitkin japanilaisia vuoristoteitä niin maan pahuksen kovaa, vuoron perään takaa-ajajana ja vetäjänä. Vetäjä saa pisteitä ottamalla kaulaa kaveriinsa, takaa-ajaja taas pysymällä puskurissa kiinni. Koska kolareista sakotetaan takana tullutta, kiusauspotentiaalissa löytyy.

Driftaus taas on kenties jopa GRIDin tähtihetkiä. Vaikka sisältö on tuttua, pelin liukas ja lipevä ajomalli tarkoittaa sitä, että driftauksesta löytyy yllättäen pahuksesti haastetta ja syvyyttä.

Moninpelin riemua

GRID sai heti ilmestymisensä jälkeen pikapäivityksen, jossa korjattiin ikävien bugien lisäksi moninpeliä vaivanneita ongelmia. Turhan moni pelaaja kun ei edes yritä ajaa kilpaa, vaan keskittyy vain muiden kisojen pilaamiseen ja romuralliin. Vaikka päivitys korjasikin ongelmaa, turhan moni GRID-kisa päättyy yhä jenkkikakaroiden perseilyyn. Olkaa siis varoitettuja.

6/10
Lisää luettavaa