Ratchet: Gladiator

Huippuunsa hiottu pelimekaniikka ja monipuolinen aseistus riittävät elementeiksi hyvään peliin.

14.9.2011 21:26

Neljäs Ratchet-sarjan peli neljän vuoden sisään tuntuu pääsykokeelta ennen valmistujaisia. Ratchet: Gladiator on aiempia sarjan pelejä lineaarisempi sekä vähemmän iloinen ja seikkailunhaluinen. Se keskittyy tarjoamaan kenttä toisensa jälkeen tiukempaa räiskintää, jossa on osattava hyödyntää kaikkia sarjan aiemmissa peleissä opittuja niksejä. Gladiatorissa niputetaan yhteen sarjan tehokkaimmat aseet, ja tasoloikkiminen loistaa poissaolollaan. Se on valitettavaa.

Gladiator tuo mieleen Unreal Tournament -sarjan veriurheilun, jossa huippuunsa hiottu pelimekaniikka ja monipuolinen aseistus riittävät elementeiksi hyvään peliin. Pelaaminen on enemmän urheilusuoritusta kuin mitään muuta. Ratchet and Clank -sarjan hillittömiin asetaisteluihin fokusoitunut pelattavuus on aina ollut ensiluokkaista, mutta on silti ihailtava, kuinka erinomaisesti Gladiatorissa toimivat sekä ohjaus ja asetaistelut. Myös vaikeustaso on kyetty tasapainottamaan esimerkillisesti.

Tarinaa ei ole unohdettu, mutta kummoinen se ei ole. Ratchet joutuu tosi-tv-sarjamoguli Gleeman Voxin vangiksi. Vapaus koittaa, mikäli Ratchet selviää hengissä Dreadzone-tv-sarjan haastavista taisteluista ja tappelee tiensä galaksin gladiaattorien ykköseksi. Välianimaatioita piisaa, kun Ratchet käy räjäyttämässä vihollisia taivaan tuuliin taisteluareenoina toimivilla planeetoilla. Huumori ei kuitenkaan enää toimi yhtä hyvin kuin mihin on totuttu.

Ällös käy yksin taistohon

Unrealin ohella Insomiac on näemmä tykästynyt tiimipohjaiseen pelaamiseen á la Rainbow Six. Ratchetin mukana kulkee kaksi tekoälyn ohjaamaa bottia, joita voi hyödyntää kaiken tylsän homman suorittamiseen, kuten ovien avaamiseen tai pulttien vääntämiseen. Pelaaja saa keskittyä täysin vihollisten kanssa kamppailemiseen sekä bottiensa suojelemiseen. Bottien käskyttäminen on hyvin helppoa, sillä komennot ilmestyvät käyttöön sitä mukaan, kun niitä tarvitaan. Näin käy esimerkiksi ovia avatessa tai jos kuilun yli pitää vetää grindauskaapeli. Botit lakkaavat toimimasta tarpeeksi vahinkoa saatuaan, mutta ne saa virkoamaan pelkällä napin painalluksella, joka verottaa pelaajalta parisataa pulttia.

Sarjan tavaramerkiksi nousseet omalaatuiset aseet ovat nytkin tehokkaita ja muuteltavissa. Asevalikoima on aiempaa suppeampi, mutta mutkia voi viritellä lisäosilla, jotka tuovat niihin lisäominaisuuksia. Näitä ovat esimerkiksi räjähtävät luodit tai ammukset, jotka peittävät osumakohteen vahingoittavalla laavalla. Aseiden tehot nousevat sitä mukaa, kun niitä käyttää. Kunniamaininta pitää antaa myös asevalikon käyttömukavuudesta.

Myös botteja voi varustella, muttei erityisen monipuolisesti. Boteille voi ostaa paremmat panssarit ja aseistuksen, mutta muuten muutokset ovat vain kosmeettisia. Botit eivät loppujen lopuksi muuta peliä juuri lainkaan.

Moninpeli suuressa roolissa

Tekninen toteutus on ensiluokkainen, sillä ruudulla tapahtuu usein niin paljon, että heikompia hirvittää. Hidastumista tapahtuu harvoin, eikä ruudunpäivitys silloinkaan paljoa pätki.

Sotilaallisempi ja vakavampi meininki kuvastuu grafiikassa, joka on kautta linjan harmaata ja aiempiin peleihin nähden vähemmän kekseliästä. Uudet planeetat ja kentät eivät saa aikaan sellaisia ahaa-elämyksiä kuin mihin on totuttu. Hyvältä meininki silti näyttää.

Tuntuu siltä, että ideat ja halu luoda vielä yksi kokonaisvaltainen seikkailu ovat saaneet antaa tilaa lineaarisemmalle kokemukselle, jossa on panostettu ennen kaikkea moninpeliin. Itse asiassa Insomniac onkin uusien maailmojen luomisen sijasta keskittynyt valjastamaan vanhenevasta PlayStation 2:sta viimeisetkin tehot. Nyt koko kampanjan voi pelata läpi kaksinpelinä jaetulla ruudulla, mikä on pelin parhaimpia ominaisuuksia. Samalla koneella voi pelata Ratchet and Clank: Up Your Arsenalin tapaan neljänkin pelaajan voimin, ja ruudunpäivitys on sulavaa. Toiminta on kuitenkin niin hektistä, ettei pieneltä ruudulta välity se paras pelifiilis.

Verkkopeliin on satsattu ja siellä ovat pelattavissa pitkälti samat kentät kuin offline-tiloissa. Moninpelikenttiä on 11. Pääasiallinen verkkopelitila on Conquest, joka koostuu kenttien node-pisteiden valtaamisesta. Valtaaminen tapahtuu tutulla ruuvaamisella. Pisteitä tulee kuitenkin myös alueiden puolustamisesta ja hyvistä pelisuorituksista.

Gladiator on sarjan parissa aikaa viettäneille viihdyttävä kokemus, mutta lopputekstien ilmestyessä ruutuun ei voi välttyä ajatukselta, että sarjan pelimekaniikka on ainakin PlayStation 2:lla koluttu loppuun. Se välittyy pelistäkin, joka tuntuu jättävän jäähyväiset Ratchetille ja Clankille, ainakin toistaiseksi. Hienolla tavalla kuitenkin.

Läpipeluun kautta mammonaa

Oletusarvoisesti tarjolla on neljä vaikeustasoa, ja läpipeluun jälkeen avautuu viides, niin sanottu Challenge Mode. Tässä tilassa vaikeutta on jo veteraaneillekin reippaasti, mutta pulttejakin tulee tienattua rutkasti enemmän kuin helpommilla tasoilla. Näitä tarvitaankin koska Challenge-tilassa voi ostaa uusia entistä tehokkaampia aseita. Niiden hinnat ovat vain useammassa miljoonassa pultissa. Aseiden lisäksi pelaajat voivat vaihtaa pelihahmonsa pinnoitetta, ja tarjolla on useita erilaisia käyttöön otettavia kikkoja, kuten super bloom, joka nostaa huimasti jokaisen pelin valonlähteen tehoa.

7/10
Lisää luettavaa